Minulla on rumat koirat.. :D No ei kai nyt, omaan silmään toki kauniita turkiksia, keidenpä omat kullannuput ei omaa silmää eniten miellyttäisi? ;) Jälleen oli kummatkin, Tom ja Martta, EH:n arvoisia. Näillä mennään ja piiiiitkä näyttelytauko starttasi jälleen käyntiin. Heinäkuussa rikotaan tätä taukoa Tompan kanssa, mutta lasketaanko se, jos se tapahtuu Virossa ;)?

Taas sattui hauskasti viikonloppu menemään niin, että lauantaina oltiin näyttelyssä ja sunnuntaina taas pidettiin balanssia yllä, kun päästiin agsakisoihin. Lauantaina toki käytiin vielä illalla treenaamassa, Martalla oli aika raskas päivä takana ja silti pikku-turkis jaksoi kivasti treeneissä! Tehtiin vain pari pätkää, vaikeampi ja helpompi ja se oli siinä. :) Kyllä se radanluku vaan kummasti alkaa kehittymään ja toki ohjauksen kuuntelu siinä samassa, enää ei neiti pääse yllättämään useinkaan omissa ”jekkujekku”-jutuissaan.. Ja sitten Flint otti pienet kenraaliharjoitukset, jotka meni ihmeen vaihtelevasti, koska usein treeneissä se tekee hirmu tasaista työtä. Mahdoinkohan itse olla ihan viimeisen päälle vedossa?! Guess not? ;) Vähän verotti näyttelypäivä meikäläisenkin varastoja.. Se valitettavasti näkyi treenissä pieninä löysäilyinä, josta suoraan voidaan vetää yhteys Flintin vaihtelevuuksiin.

Rakkaat hattivatit näytelmissä.. feminiini & maksuliini ;)
Kuva: Saija Tuomi

 

Olen aikoja sitten kuullut nerokkaan sanalaskun ”kuolema kuittaa univelat”, joten se ei taaskaan haitannut, vaikka nukuttuja tunteja on pystynyt jo pidemmän aikaa laskemaan yhden käden sormilla. Kisoja edeltävä yö ei tehnyt poikkeusta ja jälleen pirtsakkana sunnuntaina volkkarin nokka kohti Hämeenlinnaa ja Parolaa. Sen verran univelkapuoli syö tuota muistikapasiteettia kovalevystä, että jouduin kertaalleen palaamaan takaisin hakemaan kotiin unohtunutta lompakkoani, mutta tämänkin äkkäsin onneksi jo siinä vaiheessa, kun matkamittariin oli kolissut 10 km, joten tappio ei sinällään ollut huomattava.

Olen tässä keväällä tehnyt nyt pari kisareissua, jossa mukana on vain 1 kisaava koira. Eikä se pelkästään, että se tuntuu vähän orvolta itselle, vaan se tuntuu aiheuttavan ihmetystä myös kilpakumppaneissa ”siis ootko vaan yhdellä tänään?”, kuinka herttaista :D Tämäkin antibalanssi korjaantuu jälleen ensi vkonloppuna Treen kisoissa. :)

Asiaan. Flint pysyi räpylässä kivasti ekan radan.. Oikeastaan paremmin kuin pitkään aikaan kisoissa. Rimat eivät edes harkinneet lennähtää pidikkeiltään ja muutenkin radanteko sujui ihmeenkin seesteisesti, melkein voisin olla tyytyväinen niin koiraan kuin, vastoin tapojani, itseeni. Sitten.. pituudella Flint kosketti keskimmäistä palikkaa joka ei edes kaatunut ja näin nasahti se tuttu prkl:n vitonen meidän tuloslärpäkkeeseen! Että meinas risoa :) Taas, jälleen kerran, niin lähellä, mutta niiiiiiin kaukana. Voi hyvänen aika, niin läppä juttu, että seuraavan kerran purskahdan naurunsekaiseen itkupotkuraivariin. Lyödään vaikka vetoa.

Seuraavalla radalla ei tarvinnut tunnetusti olla tyytyväinen etenkään itseensä, mutta myös Flint teki pienen ”ähhähhää”-tempun, kun se laskeutui sievästi puomin alastulolta sivuun.. Muutenkin tällä radalla häslättiin ihan totuttuun tapaan noin 15 vp:n edestä. Aika normi siis.

Vika rata ja harmitus.. Flintin vahvuus on putket ja se tuli yhdestä ulos. Siitä alkoi alamäki, joka sitten liu’utti nasevasti koko radan loppuun taas sellaisella hälläväliä -asenteella, mutta koiralla oli hauskaa mennä viipottaa lähes omavalintaista reittiä.

Siis pääpiirteittäin olen hyvin tyytyväinen Flintin suorituksiin, kaikki mokathan lähtevät tasan minusta. Melkein vannoin jo, että nämä oli vikat kisat ja sitten keskitytään vain paimennukseen, mutta vannomatta paras.. Ehkä me vähän vielä koetetaan paimennuskauden ohella, ihan vaan parit startit.. ;) Mutta sitä ennen poika pääsee ihan rehelliseen pituuden opettelun kertauskirjekurssille. Siitä keskimmäisestä palikasta EI ponnisteta lisävauhtia, eikä sen esteen tavoitteena ole saada mahdollisimman montaa palkkia kaatumaan. Näin, siinä kirje sinulle, Flint. Vai pitäskö kertaus varmistaa vielä käytännössäkin? ;)

 

Tiistaina käytiin Tompan kanssa lämpimiksemme tamskin iltakisoissa. Ekalta radalta hirmuisten pelastelujen kanssa nolla ja tokalta radalta ihan hirmuinen hylly. Anna pikkusormi, niin poika vie koko radan. ”Tää on sellanen rata, jossa voin antaa sille paljon vapauksia!” Kuuluisat idioottilausahdukset ennen rataa… ”Seuraavalla kerralla, jos oon antamassa jotain vapauksia, niin muistuta miten viimeks kävi..” olivat mietteet radan jälkeen. Juu ei ihan mennyt niin kuin alkuperäisen ratapiirroksen mukaan.

Tompan kotiläksyinä eli treeniaiheina on nyt vihdosta viimein ne ennakoivat käännökset ja kääntyminen itsessäänkin. Tänään annettiin turhan monta sekuntia hyvityksiä kaarrosten laajuuden takia.. Aika siis ottaa härkää sarvista, vihdoin.

 

Torrin tottistelut jatkuvat.. Ja näin ollen jatkuu myös oma ihmettely, että mitkä lääkkeet mun pitäisi hankkia, että tämä ihmeen tokoinspiraatio menisi pois. Tosin se lääke löytyy ennemmin tai myöhemmin siitä, että en jaksa enää suunnitella koiran kannalta tarpeeksi vaihtelevia treenejä, vaan huomaan kerta toisensa jälkeen hinkkaavani täysin samoja asioita ja sitten alkaa ottaa nuppiin ja sitten päätän, että Torrista tulee sittenkin toissijaistreenarina agilitykoira kuten isästään. Agilityssä vaihtelevuuden saa jo pelkästään siirtämällä esteitä. Tokossa ei paljoa auta hinkuttaa sitä tokoestettä metrin vasemmalle ja 45 astetta myötäpäivään. Jeah, tää alkaa toimia jo kirjotuksen voimallakin! Jos sitä huomenna tekis vähän agilityn alkeita… ;))) Vitsi vitsi. Mutta vitsit ovat vähissä siihen asti, kunnes lampaat saapuvat! Ihan mielettömän järjetön treenifiilis paimennukseen! Alkaa olla vaikeaa keskittää ajatuksia vakavasti enää muihin lajeihin noiden corderbollieiden kanssa, kun TJ-kampa kertoo lampaiden saapumiseen olevan enää 11 päivää!