Noin on vierähtänyt ensimmäinen viikko uuden koiruuden kanssa. Maanantaina Wau pääsi takaisin Kannukseen ja he ovat tutustuneet Pinjan kanssa ja tulevat toimeen hyvin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pinja on kotiutunut hienosti tämän viikon aikana. Olemme treenailleet ihan jotain pientä hauskaa, pääasiassa ollaan opeteltu leikkimään ja saalistamaan ja ottamaan katsekontaktia. Siinä sivussa ollaan aloiteltu haun ilmaisua harjoittelemaan ja ihan minitottista (eli perusasennon kertaamista, paikallaoloa ja paria askelta seuraamista).

 

Sitten siirrytään aiheesta astetta tympeämpään, nimittäin rakkaan pikku Waun terveyteen.

Tänään sain vihdoin ”tukea” omalle mielipiteelleni, jota olen miettinyt illat pitkät hiljaa mielessäni. Minua on vaivannut jo pidempään Waun oudohko käytös lääppivien ihmisten kanssa. Ei se ole ikinä ollut mitenkään ylisosiaalinen täysin vieraita kohtaan, mutta ei myöskään aggressiivinen. Viime aikoina se on kuitenkin alkanut provosoitumaan entisestään vieraiden katseesta ja tulee hyvin ärtyneeksi, jos sen takapäähän kosketaan. Myös silmät kertovat paljon ja silmilläänhän se yrittää juuri viestiä, että sitä inhottaa tai sillä on vaikeaa. Sillä on tietyissä tilanteissa sellainen murheellinen katse silmissään (ei sitä sanoin pysty kuvailemaan, se pitää itse todeta.) Lisäksi käveleminen on vaivalloisennäköistä ja se köyristää jotenkin selkäänsä.

Tänään katsottiin koiraterapeuttien kanssa asiaa. (Terapeuttien kanssa siis siksi, että meillä on nyt kahden viikon jakso koiraterapiaopintoja koulun puolesta.) Tehtiin tarkoituksella juuri sellainen tilanne, missä vieras ihminen tulee ja töllöttää (sama ihminen oli aiemmin koskenut Waun takapäähän ja sai jo siitä mulkaisun, joka selvästi viestii, että ”voisitko lopettaa tuon, se ei tunnu mukavalta.”) ”Vieras töllääjä” sai Waulta matalan murinan, jonka jälkeen Wau vilkuili takapäähän. Jonkinlaista ”kipuaggressiota” siinä siis oli mukana ja olen melko varma, että jos ”vieras pällistelijä” olisi tullut murinan (varoituksen) jälkeen koskemaan takapäähän, niin olisi saanut näpeilleen.

Kaikki siis ei ole kunnossa, sillä tuo ei todellakaan vastaa pojan normaalia käytöstä ja oli se kyllä erittäin helposti huomattavissa, mitä se halusi viestiä.

Heti, kun päästään lomille ja kotiin, niin Wautsi pääsee eläinlääkärille ja saa toivottavasti parin viikon kipulääkekuurin, jolloin pystyisi ehkä hieman katsomaan ja vertaamaan sen käytöstä. Toivottavasti jotain selviäisi, että sitä voisi hoitaa. Kunhan Waun ei tarvitsisi kipua tuntea.

Kuitenkin normaaleissa treenitilanteissa se on suhteellisen pirteä ja leikkii leluilla yms.

Sitä nyt ei toistaiseksi tiedä, johtuuko kipuilu huonoista lonkista, vai onko sillä selässä vikaa vai mikä on... Jotain kuitenkin on – sehän on selvä.

Ja jottei terveystarina loppuisi liian lyhyeen, on vielä yksi juttu. Nimittäin se saakelin silmä. ”Sumentuman” näkee jo paljaallakin silmällä tietyssä valossa. Ja nyt on se on pari kertaa lyönyt sokean puolensa esim. tuolin jalkaan. Vaihtoehtoja on kaksi: se joko näkee vielä jotain, mutta syvyysnäkö / hahmottaminen ovat erittäin huonot, tai sitten se ei yksinkertaisesti näe mitään. Sen, kun tietäisi...

 

Se siitä terveydestä. Se on nyt todettu, ettei kannata ottaa varta vasten harrastuskoiraa, koska sitten käy juuri noin. Ainakin minun tuurilla. Koiralla on ikää 18 kk ja se vetelee jo ”toinen jalka haudassa” –tyylillä. Mutta sekin on tullut moneen kertaan todettua, että nyt ei auta muu kuin katsoa minne tie vie Waun kanssa ja elää päivä kerrallaan ja ennen kaikkea oppia tiedostamaan, että minulla on sairas koira, josta ei välttämättä koskaan tule kisakaveria PK-lajeihin taikka agilityyn. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Siihen asti treenailemme suhteellisen normaalisti, mutta ymmärrettävästi pyritään sellaiseen treeniin, joka nyt ei kuormittaisi varsinkaan sitä takapäätä normaalia enempää. Eli ihan hyvä, että agilityssä on se puolen vuoden pakollinen tauko.

 

Tänään sitten oli pakko päästä heti koulun jälkeen purkamaan päätä eli treenaamaan koirilla. Waulle näytin vähän lampaita ja siellä hetken itse hengailin lampaiden kanssa. Kyllä huomaa, että pojalle paimennus on se juttu, josta se nauttii.

Sitten otin jotain tosi pientä tottisjuttua. Lähinnä seuraamista ja luoksetuloa. Todellakin pientä, koska tavoitteenani oli se saada tekemään oikeassa vireessä ja hyvällä temmolla. Sain mitä tilasin. Sitten kerrattiin hieman hakuilmaisua. Sekin meni suhteellisen mukavasti. 30-40 kappaletta hauhauta sujui jo ihan kivasti. J

Tyytyväinen olin siis tämänpäiväiseen treeniin.

 

Pinja sai ensin ”ukkoilla” eli hakuilmaisua silläkin. Palkkasin lelulla ja se jopa pystyy sillä jo palkkaantumaan. Lisäksi lelu pysyy siellä suussa entistä paremmin, mutta palautus on vielä ontuvaa johtuen yksinkertaisesti siitä, että sitä ei olla harjoiteltu. Sitten myös pientä tottistelua sellaisen ns. seuraamisen muodossa, plus sitten paikallaoloa ja yksi kunnon luoksetulo.

 

Mieli piristyi mukavista treeneistä, mutta se painava kivi Waun suhteen painaa sydämellä.