Viime viikonloppu oli jälleen suhteellisen monipuolinen koiraurheilullisesti, kun siihen kuului niin agilitaamista, hömppätokoilua kuin huskyajeluakin.

Sari ja Osku tuli treenailemaan agilityn tahtiin lauantaina ja alkuperäisen suunnitelman mukaan demo-koirana, mutta lopputuleman mukaan täyspäiväsenä sikailijana, meillä oli mukana Flint. Ei se sentään alkanut minua simputtamaan, mutta yllätyksekseni se ei antanut Sarille mitään ilmaiseksi, kun hän poikaa ohjasti. Outoa, mutta varsin positiivista! :D Tiedän, ketä käytän myös jatkossa opetuskoirana, koska agilityn parissa Flint on kuin eri koira ja tekee töitä kaikille ja näköjään sillä on pokkaa myös olla olematta itsestään selvä!

 

Torrin kanssa ollaan jatkettu meidän vasemman-käden-tokoilua ja kiitos neidin silmittömän oppimiskyvyn, se on ottanut jo joissain osa-alueissa aimo harppauksia eteenpäin siinä missä armas ohjaaja vain rullaisi paikallaan.. Hyvä, että edes toinen meistä kahdesta pysyy kartalla.

Neiti on myös äärettömän mahtavan, ilmiömäisen täydellinen RUOKAVARAS. Jo toista kertaa pienen ajan sisään sen maha pullottaa kuin kantavalla emakolla ikään, koska sen jatkuvan nälän ansiosta se löytää aina tavalla tai toisella itsensä aina jonkin ruokaan viittaavan luokse (molemmilla kerroilla ollut kyllä ihan koirille tarkoitettua, onneksi) ja totta kai sellainen bulimia-ahmiminen kuuluu ruokavarkauden peruselementteihin. Torri voi antaa tästä aiheesta personal-valmennusta, jos jotakuta kiinnostaa.

 

Sunnuntaina kipaistiin Hetan kanssa huskylenkille, noin viiden kilsan pyrähdykselle. Kahden ajajan kesken kahdeksan koiran ja kahden menopelin jako meni täysin tasapuolisesti; Hetalle 1 koira + kickbike, Jepulle 7 koiraa + moottorillinen mönkijä. Ihan tasavertasta siis :D Oli kiva ilma ja kiva lenkki ja kivaa oli muutenkin :) Kiitos taas!

 

Tänä vkonloppuna löysin itseni lauantaina Harjavallasta vuoden ensimmäisestä (ja näillä näkymin toiseksi viimeisestä näyttelystä). Päivä oli yhtä hälinää ja ellei minulla olisi ollut kullanarvoisia auttavia apukäsiä, Annia ja Annaa, olisi päivän esitettävistä puolet jääneet esittämättä, kiitos stressaavan aikataulutuksen. Joten kiitos armaat blondit avusta! :)))

Näyttelymenestys jäi edelleen vieraaksi käsitteeksi minun laumani jäsenille, mutta tähän faktaan on tullut vuosien varrella totuttua. Siispä Erittäin Hyvät turkikset pakkasin päivän päätteeksi autonperään, joiden arvostelut kuuluvat kutakuinkin vapaasti suamennettuna tähän tyyliin:

 

Tom:

”Oikea koko. Pään pitäisi olla parempi. Oikeanlainen kaula/niska. Oikeanlainen ylälinja. Tarvitsee paremmat kulmaukset eteen + taakse. Hyvä karvanlaatu. Liike saisi olla parempaa.”

 

Oma kommentti: Olisi ollut kiva kuulla, et mikä päässä eniten mätti, varsinkin kun sitä ei oo koskaan kukaan muu halunnu muuttaa miksikään.

 

Martta:

”Oikea koko. Oikeanlainen pää. Hyvä niska/kaula. On kevyt (=kevyessä karvassa). Oikeanlainen etuosa. Tarvitsee kehitystä luustoon.”

 

Oma kommentti: Niin no jos tulen 11-kuisen koiran kanssa näytelmiin, niin tahdonko sen olevan kehittynyt jo 3-vuotiaan tasoiseksi? Ööen, mut multa ei kysytä.

 

Kummatkin kultamussukat esiintyivät hienosti, tämähän oli Martan debyytti ja ollakseen erittäin kiihkeä koira agilitykentällä, se oli näyttelykehässä todella cool. :) Tai no, mistäs se siellä edes kiihtyisi? Patsaskollegoista?

 

Onneksi sunnuntain kilpalaji jälleen tasapainotti koirajuttujen antibalanssia ja päästiin agilitaamaan jo toistamiseen ulkokentälle ja vuorossa siis Valkeakosken kisat. Mukana kaikki kolmosen ketut eli Tempo, Gitte ja Tom. Päivän aloitti Gitte ihan mukiinmenevällä nollalla ja samalla vierähti sellainen peukalonpäänkokoinen kivirakenne sydämeltä, kun saatiin se maaginen viimeinen nolla kesän arvokisoihin sijalla 3. Rakas muori.

Tempon kanssa saatiin tulos, joka tunnetaan nimellä 5 ja se vit*n vitonen tuli puomilta. Huusin ”seis” ja Tem katsoi taakseen ja tipahti pois ennen kontaktipintaa. NÖÖÖYY, aika olis riittäny suloiseen voittoon, joka olis tullu tarpeeseen, mutta eeiiiihh! Noniin, pakka kasaan ja kohti uusia temmellyksiä. Tompan kanssa häslättiin kaiketi ihan 15 vai olikohan se hylly vai mikäköhän se oli, ei maarittelevaa kuitenkaan ;) Seuraava rata, Gitelle vitonen, kun lähdin kepeiltä sompailemaan kohti seuraavaa estettä. Tempolle jäätävä häslinki ja hyl. Tompalle hyl tai 15 (en muista kumminpäin ne meni). Viimenen rata oli hypäri, jossa lensin perseelleni muutaman esteen jälkeen syystä x, mutta matkaa päästiin siitä huolimatta jatkamaan semi-sujuvasti ja loppuun asti taisteltiin ja nollahan siitä tulla tupsahti! Tempon kanssa olin tyhmä ja ajattelematon sen kulkusuunnan kanssa ja se pöräytti yhden esteen ohi, jota en sitten lähtenyt korjaamaan. Loppu suoritettiin kutakuinkin joka toinen este oikein ja joka toinen ohi. Good job, Jepu. Tomppa sai ottaa mun päivän yhdeksännen startin kunnian ja se sai ihan ok nollan, jolla se sijoittui toiseksi.

 

Sitä oppii jännästi arvostaan - jälleen kerran - vanhaa ja viisasta koiraansa. Vaikkei Gitte-muori juuri top-kärkisijoja hätistele, se on silti niin tasainen kilpakumppani ja tekee aina niin kuin sanotaan ja ohjataan. Kyseenalaistamatta ja tekemättä omia päätöksiä ja se antaa tietyt asiat anteeksi. Se on helppo, isolla H:lla. Muori on asennemuori :) Ja mainitaan nyt sitten vaikka tässä vielä se, että tämän vuoden treenikertoja on kertynyt huima määrä: tasan nolla. Kylmiltään kisoihin, niin muori on parhaimmillaan. ;)

Opel Corsa - tila-auto number uno.

 

Random maisemafiilistely eräältäkin metsäsamoilulta