Oli tarkoituksena vähän päivittää blogia ennen vuosittaista leiriviikkoa, mutta sehän jäi normaalin kiireen keskellä. Leirin aikanakin olisi voinut olla aikaa, mutta otinkin -yllättävää kyllä- lomaa koneestani.

 

Sen suurempaa ei ole treenin tai minkään suhteen tapahtunut.

Kisaputki käynnistyi oikeastaan edellisenä torstaina Tamskin iltakisoissa ja se jatkuu näillä näkymin aika hyvin koko elokuun, ellei mitään radikaalia tapahdu.

Kyseisissä iltakisoissa olin erittäin lähellä Tempon kanssa kahta LUVA-tulosta, mutta millin moka koitui kielloksi ja peli oli sitten siinä siltä radalta. Muuten olin tyytyväinen. Onneksi oli toinen rata. Se oli kyllä muuten sellainen fiasko, että huhhuh. Ensin pelästyin sen saavan puomin alastulovirheen (tuomari nosti käden, mutta perui). Näin vain vilaukselta, kun käsi nousee ja sitten annoinkin Tempon mennä vain ja annoin sen irrota niin kauas kuin lady halusi. Muuri palikatkin kolahti, ilmeisesti vedätin liikaa(?). Luulin, että tuli alas nekin, mutta ei. Maaliin räpellettiin itsemme, tein rohkean kepeillelähetyksen ja muutenkin oli rento fiilis, kun ”oli virheitä alla”. Hetken suorituksen jälkeen mulle selvis, että tuomari tosiaan oli perunut kontaktivirheen ja muurin palikat vain kolahtivat, joten Tempolle siltä radalta toinen nollavoitto ykkösistä plakkariin. :) Hieno elukka, oikein hieno. Ohjaaja taas jotain ihan muuta. Jäi hyvä maku suuhun niistä kisoista kyllä. Sitä tietenkin osaltaan vielä makeutti Pinja the Lotkon nollatulos ja täten menolippu Mombasan sijaan kakkosluokkaan.

Koomisinta koko Pinjan agi”urassa” on ollut erittäin huima treenin määrä. Tai määrän vähyys. Ensimmäisistä nollistamme on noin puoli vuotta ja eräänä kauniina iltana sain aatteen, että ilmoitanpa sen kisoihin pitkästä aikaa pelleilemään. Salaisena tavoitteena toki oli saada viimeinen nolla, ettei lotkon ruumista tartte agilityn takia jatkossa rasittaa. Puolen vuoden takaisien tulosten ja tämän tuloksen väliin mahtui tasan YKSI treenikerta ja nolla tuli heti! Nyt on siis oivallinen tilaisuus lopettaa lotkoliito, kun salainen tavoite täyttyi! Olen tyytyväinen, kerrankin. :)

 

Ja sitten pää pilvistä on hyvä laskeutua takaisin maanpinnalle.

Koitti siis PHKP:n nuorisoleiri, jossa olin nyt kaiketi yhdeksättä vuotta messissä, kolmatta vuotta ohjuksena. Koitti jokavuotinen onkelma, että mitkä koirat nyt otan sitten matkaan. Päätin hylätä Giten ja Tempon, koska niillä olisi heti leirin jälkeisenä vkonloppuna edessä kolme starttia ja niin teinkin. Mukaan lähti sosiaalistumaan Flinde ja Tom. Tom nyt ei erityistä sosiaalistamista enää kaipaakaan, mutta aina sitä on hyvä vahvistaa. Se sitten jaksaa rakastaa! Ja sitä jaksetaan rakastaa myös, aika monta leiriläistä se sai kietaistua pikkurillinsä ympärille. Kokemus teki hyvää molemmille pojille. Flinde ystävystyi niiden kanssa, jotka sen hetken jaksoivat nähdä vaivaa luottamuksen voittamiseksi. Ei siitä (onneksi) koskaan noutajan veroista tule. Riittää, että minulla on taas yksi sheltti, joka on muilta osin opiskellut rotumääritelmän kivasti, mutta luonnekohdan se taisi lainata juuri noutajalta ja skipata nämä sanat pidättyväinen ja varautunut.

Helppoja olivat molemmat pikkumiehet leirikoirina.

Cinakin pääsi mukaan leirille, mutta ei hengannutkaan minun laumassa, vaan Kiian kanssa. Parin tunnin jälkeen olisi Cinalle ollut melkeinpä yksi lysti, olenko samassa paikassa sen kanssa, se otti ohjaajansa tosiaan melkein heti omakseen. Ja minä kun luulin, että se on tosi paljon mun perään. Nyyh. :D Yhteistyö sujuikin niin hyvin, että tuo parivaljakko sijoittui leiriagissa kolmansiksi ja mätsäripotin he vaatimattomasti kääräisivät kokonaan BIS:in muodossa. WoW! :) Loistavaa työtä, Kiia!

 

Leiriaika meni nopsaan, kuten yleensä ja eilen sitten saavuin Punkkiksen pelloilta väsyneenä ja onnellisena.

Tänään oli ohjelmistossa sitten Levekin kisat med Tempo-töötöö-tötteröö. Ja meidän teemana taisi olla hyllytilan kasaaminen sitten tulevia pokaaleita (hahhahhaa) varten. Näin ollen siis kolme toinen toistaan urpompia hylkyjä. Kaikki tietenkin omia mokiani (moniko yllättyi?!). Muilla radoilla peli oli jo jotakuinkin menetetty, mutta B radalla meillä oli nollaa alla aina kolmanneksi vikalle esteelle, joka oli suora putki. Sitten tyhmääkin tyhmempi ohjaaja olettaa äänensä riittävän kertomaan koiralleen uuden menosuunnan. Noh, se ei tietenkään riittänyt -> koira kääntyi putken päästä kurkkaamaan väärään suuntaan -> ei nähnyt ketään! -> takaisin putkeen. SINÄ, JEPU, OLET HYYYYVIN TAITAVA!

Tempo olisi taas loistanut, mutta tälläkin kertaa varjostimena toimiva ohjaaja kumosi tuon loiston.

 

Katsellaan, mitä varjostin huomenna keksii möhliä. Vuorossa Gitelle kolme starttia.