Tänään lähdettiin koko päiväksi Kokkolaan treenailemaan kaikkea yleishyödyllistä.

 

Aloitettiin aina yhtä ihanalta raunioradalta. Kohtalon ivaa – joka kevät, kun menemme raunioille, niin minulla joku paikka reistaa, mutta koira toimii suht. hyvin. Ja joka syksy, kun menemme sinne, olen terve kuin pukki, mutta koira ei toimi. Vai olisiko kyse kuitenkin vain tuurista..? Jaa-a, sen näemme toivottavasti vielä ensi syksynä. :)

Pinja on koko viikon kerännyt kierroksia itseensä laittoman vähästä aktiviteetistä johtuen, joten se oli suhteellisen kuuma pakkaus, kun aloin sitä lämppäämään suoritusta varten. Otin vähän jotain tottisräpellystä (seuraaminen, luoksetulo, kaket, paikkamakuu). Seuraamisessa käännökset vasemmalle sujui ihmeen hienosti. Luoksetulo oli tiivis, mutta yritti ennakoida sivulletulokäskyä (kuinka niin olen ollu taas tyhmä treenatessani), kaket ihan jees muuten, mutta omaankin silmään hyppää nyt se liian matalalle jäävä istuminen. Paikkamakuussa ei hämminkiä.

Itse rauniosuorituksessa otettiin kolme ukkoa. Ensimmäiselle lähti tosikovaa ja ilmaisu menettelevä. Toka ja kolmas piiloutui samaan aikaan ja ne olivat suhteellisen vaikeissa paikoissa. Lähtö jälleen vauhdikas ja se liikkui myös radalla ennakkoluulottomasti ja vauhdikkaasti ja muisti jopa käyttää nenäänsä, vaikka sitä alussa hieman epäilinkin. Toisen ukon luona ilmaisu ei ihan ollut parasta laatuaan, mutta se on silkkaa treenin puutetta tuollaisissa vaikeammissa paikoissa (kuulemma). Kolmannella ukolla ilmaisu hieman koheni, mutta ei kuitenkaan henkilökohtaisesti kohauttanut. Jälleen kuului lohduttavat sanat: tämä on vaikea paikka ja se tarvitsee vain lisää treeniä. Uskotaan.

Kun kaikki olivat käyneet hakemassa raunion syövereistä omat ukkonsa, lähdettiin kiertelemään kaartelemaan pitkin korkeita paikkoja, tikkaita, kiviröykkiöitä, onkaloita ja muuta mukavaa koiriemme kanssa. Pinjalla on ollut portaiden/tikkaiden kanssa hieman haparointia ja ennakkoluuloja, joten me tytöt otimme ja kiipesimme sen kunniaksi torniin. Ei se ollutkaan niin kamalaa kuin P olisi saattanut kuvitella ja pienen rauhoittumisen jälkeen otin pikkuruisen ilmaisun, jonka jälkeen lähdimme taivaltamaan alaspäin. Ihme kyllä, P on aina ollut halukkaampi menemään alaspäin. Luulisi nyt kaiken järjen mukaan sen olevan toisin.

Sen jälkeen suuntasimme kentälle ottamaan vielä tottikset. Ensin otettiin henkilöryhmäharjoitus ja sen jälkeen paikallamakuu. Annin hyvistä häiriöistä huolimatta P seurasi jokseenkin hyvin ts. seuraamispaikka olisi saanut olla tarkempi.

Paikallamakuu otettiin Demon kanssa pienellä välimatkalla piilossa. Aika ei ollut kamalan pitkä, koska olin näkevinäni, että P ei ole ottanut vielä lonkka-asentoa, joten lähdimme Jack Bauereilla höystettynä palkkaamaan koiriamme. No oli se kuitenkin sen lonkkiksen ottanut, mutta se ei ollut niin paha. Eli ihan jees juttu, paitsi Annin Jack Bauer... ;)

Sitten jotain seuraamista räpelsin ja kerran liikkeestä istumisen otin taas pitkältä ”tauolta” mukaan. Oli hieman unohtunut muistista, mutta ymmärrän sen kyllä varsin hyvin. Onkohan siitä kutakuinkin puolisen vuotta, kun sitä ollaan viimeksi otettu tjsp. En ole nyt aivan varma. Kauan aikaa kuitenkin.

Yksi kaken vaihto ja sitten ne lähtevät vuorostaan hetkeksi tauolle, kunnes saan pohdittua päässäni erinäisiä asioita niiden suhteen.

Sitten ruokatauon paikka. Siis ihmisille. ;)

Mahat likimain täytettyinä sitten suurin osa porukasta suuntasi kaupungille koirinensa ja minä ja Ynni lähdimme varikolle ottamaan sisähakua.

Ensin kierrettiin koirien kanssa koko talo lävitse. Otin parit leluetsinnät kahteen huoneeseen. Löysi heti – olin näemmä liian epäkekseliäs piilojen suhteen.

Olin taas ikävöinyt sisätiloissa tapahtuvaa henkilöetsintää ja molemmat olivat likimain yhtä innoissaan, koira sekä ohjaaja. Yllätyin oikein, kuinka hienosti P käytti nokkaansa. Harmaat aivosolunikin saivat jälleen aktiviteettia, kun aloin pähkäilemään koiran ’vinkkejä’ apunakäyttäen, että mihin se Ynni-ukkeliini on kirmannut. Alakerrastahan se sitten löytyi kera raikuvien ilmaisujen. :)

Toinen samanmoinen otettiin sitten toiseen rakennukseen. Tämä käytiin hajustamassa ilman koiria.

Pinja etsi jälleen hienosti ja baaritiskin takaahan se mein ukkeliini löytyi. Ilmaisu olisi saanut olla mielestäni jotenkin parempi.

Viimeiseksi oli vuorossa vielä kartan ja kompassin käytön mieliin muistuttelu ja sen avulla pieni suunnistustehtävä. Ilman koiria tosin. Koirat tulevat mukaan vasta ensi syksyllä jossain vaiheessa.

Tämän etapin jälkeen olikin päivä pulkassa ja palasimme Kannukseen. Itselle jäi todella hyvä mieli ja treenitikin onnistuivat kokonaisuudessaan aika hienosti! Joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että kun seuraavan kerran yrittää jotain treenata, niin kaikki menee päin.. just sitä! Mutta sehän on vasta sen ajan murhe. ;)

Kiitos mukavasta päivästä kaikille ja kiitos myös maalimiehille!