Näin alkuun voin jo sanoa, että kummassakaan ei omakohtaisesti kerta kaikkiaan mitään kehuttavaa, mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin.

Perjantaina kurvasin vihreän peltipetoeläimen kanssa tien päälle, takalosterissa kaksi mustavalkoista bortsua, jotka tunnetaan nimillä Flint ja Jokke. Lähtö ei ollut aikainen, olihan kyseessä iltakisa, ja ykkösluokka alkoi vasta klo. 15. Kerrankin ;).

Osallistujia oli kaksikymmentä ja minua oli paiskattu numeroilla 15 ja 19 eli sain katsoa alkupään koirat aivan rauhassa ilman kiireen kiärää. Se oli hienoa tällä kertaa, kun en tuhlannut energiaani turhaan jännittämiseen, niin pystyi vain keskittymään hienoihin suorituksiin.

Flint oli numero 15. Päätin jo muita koiria seuraillessani, että menen kaiken uhallakin haun puoleen väliin auttamaan sille kunnon kaaren, ettei lampaat hermostu sen astetta vauhdikkaampaan tuontityyliin. Flintillä oli kunnon kisamoodi ja se lähti kaarelle lujaa kuin vesijetti. Alkuun näytti jopa lupaavalta, jonka jälkeen se söpösti kanttasi lauman taakse saaden aikaan ihanaa siksak -kuviota noin 50 metrin ajalle. Vasta noin kymmenennellä lay down -käskyllä se oikeasti totteli ja sekin oli kyllä käskynä lähempänä LAY DOOOWNNNN!!!!!ia. No jooh. Kuljetus ohjaajalle oli siis täysin pilalla. Poispäinajon kanssa en ollut tehnyt vielä päätöstä, että yrittääkkö vai ei, sillä olinhan puolisen vuotta sitten saanut kisani loppumaan samaisessa paikassa siihen, että lampaat sanoivat kiitti mooi. Päätin, että yritän pätkän ja jos näyttää karseelta, niin peruskuljetan. Ensimmäisen metrin aikana tein päätöksen, että peruskuljetan ja päätös oli kaltaiseltani tampiolta suhteellisen viisas. Kuljetus menikin sitten ihan kivasti. Sitten tämä kamala häkki… Flint piti lampaat kivasti, että sain avattua portin ja se otti käskyt jo tässä vaiheessa koetta (viimeinen osio) vastaan moitteetta. ”Wow”. Lampaat meni häkin suulle ja aina minä jollain typerällä malttamattomuudellani sain ne leviämään pitkin laidunta ja taas sai Flint niitä mulle keräillä.. Noin kolme kertaa toistin saman virheen, jonka jälkeen ajattelin, että odotetaan sitten perhana notta rouvat saavat asetella itsensä haluamaansa asentoon ja häkkiin. Ja sinne ne meni, vihdoin. Työvoitto. Flint oli tässä osiossa hyvä ja ohjaaja täys nolla. Rata läpi, mutta pisteitä vain 41/100. Kiitos haun ja ohjaajalle kuljetuksen. Mur.

 

Sitten Joken vuoro. Meidän kisa päättyi lyhyeen, mutta kaikkien mahdollisten suurien voimien lykky, ei sen takia, että Jokke olisi purrut tai ollut tottelematon. Haussa menin tietenkin puoleen väliin ja J lähti kaarelle hyvin. Pienehkö kanttaus loppuun, mutta ei yhtä brutaalia kuin Flintillä. Maahan se putosi ekasta käskystä(!). Kiitos kuitenkin Joken rajun olemuksen, ryhmän karitsa sai tajuttoman kilarit, kun kuljetusta ohjaajalle oli tapahtunut muutama metri, että se lähti niin järkyttävän kovaa pinkomaan kohti varikkoa, että siinä olisi Wilson Kirwakin heittäytynyt kalpeaksi sen rinnalla. En missään nimessä laittanut Jokkea sen perään, joten odotimme vain yhdessä tuomarinkopista kuuluvaa ”Kiitos”:ta, jotta kisamme on ohi. Tästä pienestäkin olin kuitenkin hyvilläni – Joken kanssa kun kaikki olisi voinut päätyä erittäin huonostikin. Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin. Kummankin kanssa.

 

Sunnuntaina oli vuorossa tosiaan AgiSM:t Nastolassa. Kaara lähti matkaan kukonlaulun aikaan ja perille päästiinkin juuri suunnitellussa aikataulussa. Ihmispaljoutta oli riittämiin, mutta kaikki onneksi leiriytyi mukavasti ruohorinteiden päälle, jolloin kisapaikka oli suht.rauhallinen. Ja tokihan rinteen päältä oli ehdottoman hyvä näkyvyys radoille. Minien rata oli jo tutustumisessa mukavan tuntuinen ja suoritettavissa oleva, muutaman härppinsä kanssa. Tosin jos vertailukohtana on vuoden takainen hyppyrata, niin voisin melkein väittää, että aivan jokainen rata on siihen verrattuna mukava. Jos ei muistella vuoden takaista pahalla, vaan keskitytään nykyhetkeen. Mua ja Gitteä oli paiskattu vallan sopivalla numerolla 23, jolloin ei tarvinnut lähteä ensimmäisenä eikä sitten toisaalta myöskään viimeisten joukossa. Pikku-Geellä oli mahtifiilis ja silmistä loisti into. Toisena esteenä oli muuri, jonka palikat vallan mallikkaasti heiteltiin pitkin maita, mutta muuten olin tytsyyn tyytyväinen. Se oli hyvää, tasaista Gitteä ja mitä muuta voisinkaan toivoa? Maaliin päästiin vitosella siis, mutta onneksi nollia tahkottiin sen verran runsaasti, ettei finaalipaikasta tarvinnut edes haaveilla. Tänä vuonna SM:ien taso palasi liki entiselleen ja kärkikamppailu oli jo karsintaradalla hurjaa. Emme jääneet seuraamaan finaalia, mutta onneksi tulospalvelu toimii reaaliajassa. Kilpailu oli hyvä, juuri sellainen kuin tuolla tasolla pitääkin olla. :)