torstai, 23. elokuu 2012

Hiljaiselosta toimintaan

Tämä iänkaikkisen pitkään kestävä kirjoituskatkos on ollut osin omaa ja osin vuodatuksen syytä.
Viisi vuotta kestänyt yhteiselo vuodatuksen kanssa päättyi tasan tänään minun antamiin bänkseihin, joten adios!

UUDET LÄTINÄT LÖYDÄT OSOITTEESTA paattymaton.blogspot.fi Tervemenoa lukemaan!

maanantai, 25. kesäkuu 2012

"Ihminen näkee vain sen, minkä on valmis kohtaamaan"

Ennen tai jälkeen agilityn SM-kisojen ei meidän kisarintamalla ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Toisin sanoen emme nyt ole kisanneet ollenkaan, mutta tarkoituksena olisi nyt etenkin Tompan kanssa ottaa muutama startti ja Temponkin kanssa sitten ainakin, kun olen saanut sille vähän enemmän vielä selkään lihasmassaa tukemaan rankaa.

 

Halusin laittaa kirjoituksen otsikkoon tuon lauseen kuvaamaan nyt Giten viimeisiä SM-kisoja.. Tai oikeastaan minun fiiliksiäni niistä. Vasta oman suorituksemme jälkeen suostuin kohtaamaan sen faktan, että Gitte lähentelee nyt eläkeikää. Ei sen takia, ettei se pääse arvokisoissa kärkeen. Ei sen takia, etteikö Gitte edelleen tekisi agilityä mielellään ja pitäisi siitä silloin, kun tekemään pääsee. Vaan sen takia, että miksi ihmeessä oman itseni takia vien tuota muoria pitkin Suomenmaata pelkän kisaamisen ilosta, kun Gitte rakastaa ihan yhtä paljon tai enemmänkin vain olla kotona ja maata sohvan nurkassa. Näin meidän karsintahyppyradalla nyt sen, että vaikka Gitte antoi kaikkensa, niin se ei olisi riittänyt lähellekään finaalirataa. Edelleenkään en ole lasettanut mitään tavotteita mihinkään arvokisoihin koskaan, koska olen niihin lähtenyt aina järjestävän seuran kannatusmielessä, kuten tälläkin kertaa. Itsehän siis munasin meidän karsintaradan ohjaamalla kolmanneksi viimeisen esteen huolimattomasti, josta seurasi hylky. Monilla varmaan päässä pyörii nyt kysymys: Miksi en sitten kisaisi Gitellä vielä normaaleissa rivikisoissa omaksi iloksemme? – Kenen iloa se sitten loppujen lopuksi olisi? Itsekkäästi vielä tovi sitten ajattelin, että kisaan myös Gitellä vielä, kun se on niin helppo, huoleton ja virheitäni mainiosti peittelevä kisakumppani. Minulle tulee vieroitusoireita, ellen pääse agilityyn. Gitelle ei. Se ei koskaan ala hyppimään seinille, ellei se pääse agilitaamaan. En tarkoita, että olisin Giten joutunut väkisin radalle mukanani raahaamaan.. En todella, meillä on ollut aina terveesti siellä yhdessä hauskaa, mutta se mitä yritän sanoa, on se, että tässä käy niin, että minulle tulee enemmän ikävä Giten kanssa agilityä kuin Gitellä ko. harrastusta. Vaikka muori varmasti pääsee jatkossakin pari krt vuodessa vielä muistelemaan agilityn saloja, mutta entistä rennommin, mikäli mahdollista. En koskaan tule saamaan samanlaista aarretta, joka välillä lukee ajatuksiani ja toimii kuin unelma, peittelee ohjausvirheitä ja antaa niitä anteeksi. Tiedän jo nyt, että minulla tulee Giten agilityvuosia ikävä, kun hakkaamme Tempon kanssa lahoja päitämme yhteen. Tärkeintä on kuitenkin se, että koira jätetään aina eläkkeelle mieluummin pikkaisen ”liian aikaisin” kuin liian myöhään. Gitte tulee kisaamaan vielä tämän vuoden piirinmestaruuden samaan rentoon tyyliin, jonka jälkeen leppoisat eläkevuodet alkaa ja näyttelyiden veteraanikehät kutsuu (kerran vuodessa?) ;). Liian paljon näen edelleen agilityssä koiria, jotka tekevät sitä vain palvellaakseen ohjaajaansa, vaikka 2/4 tassuista on jo maankamaran synkemmällä puolella. En tiedä, onko kohdallani ihmisjalostus mennyt erittäin paljon vikaan, mutta koskaan en haluaisi kuulla kisoissa kohdallani kuulutettavan ”ja seuraavaksi starttaa kilpailun vanhin koira”. Taito ei ole pitää koiraa agilityssä mahdollisimman pitkään, vaan ymmärtää jättää se eläkkeelle vielä, kun sen voi tehdä kunnialla ja sitä viimeistä yhteistä kisasuoritusta katumatta. Tämä on asia, jossa ei kannata olla jälkiviisas. Gitte on elämässään saavuttanut agilityssä kaiken sen, mitä saavutettavissa on ollut; paljon varmoja suorituksia sekä kahden maan valiotittelit. Mitä muuta voisin toivoa? ”Tärkeää ei ole se mitä katsoo, vaan se mitä näkee.”

 

Äiti ja tytär (eli Wilma ja Gitte)

 

Puuhka :)

 

"Kieltä näytän teille kaikille!"

 

Gitte pieni lokkibongari!

 

One and only little Gitte.

perjantai, 8. kesäkuu 2012

"I've never been a gambling man"

Pikkasen taitaapi olla taas päivityspuolessa laiskuutta.. Jotenkin musta tuntuu, että noin joka toisen blogipäivityksen aloitan samankaltaisella lauseella.. ja mikään ei vaan ota muuttuakseen! Ihme juttu ;).

 

Tässä ollaan nyt kisoissa jos toisissakin pyörähdetty menemään ja välttääkseni aivan hirvveen jäätävän majesteetillista megapäivitystä taidan jättää etenkin virallisten kisojen analysoinnit nyt väliin ja tyydyn pelkkään tulosten toteamiseen. Nuorison epis-vierailusta kerron muutaman sanasen, koska ne ovat vasta kehityksen alkutaipaleella ja pääsen itsekin kertaamaan ongelmiamme sitten vuoden, kahden, kolmen… jne. päästä. :)

 

Siispä takkujen juhlavuotiskisat:
Lauantaina Tempolle: 5 – hyl – hyl

Tompalle: hyl – hyl – hyl (btw, koskaan ei oo Tompan kanssa menny noin päin mäntyä ;D)

Sunnuntaina Tempolle: hyl – hyl – 0, sij. 3. + SERT-A

Tompalle: 0, sij. 2. – 0, sij. 5. – hyl

 

Sitten seuraava viikonloppu olikin jälleen kisavapaata ja sunnuntaina 27.5. haimme jälleen tutut seitsemän pässinpäätä koristamaan laiduntamme sekä avustamaan koiria tulemaan paremmiksi paimeniksi.. Tai ehkä pitäisi sanoa, että avustamaan paimenkoirien ohjaajia tulemaan paremmiksi ohjaajiksi. Itse asiassa asian laitoja miettiessä ne tekevät kumpaakin. ;) Pässit ovat siitä kiitettäviä, että niiden kotiutuminen uuteen asuinpaikkaan vie tasan 2 minuuttia, jonka jälkeen ne saattavat jo näyttää pitkää naamaa koirille. Eli Flint pääsi jälleen näihin vakiopaskaduuneihin kesyttämään poikia ja viemään niiltä ne majesteetillisimmat luulot itsestään. Onneksi se on sellainen duunariluonne, työmies isolla T:llä, niin asiat tulee hoidettua tiptop, eikä vähän sinnepäin.

Tämän duunarin jälkikasvukin pääsi ihastelemaan lampaita nyt ihan ekaa kertaa vapaana ja avolaitumella, ja kyllä oli pokkaa olla sika! No, tätä osasin uumoilla niillä parilla kerralla, kun se näki lampaat kytkettynä ollessaan vasta pieni lapsi.

Ollaan nyt Tortun pyöritetty päkäpäitä ahkerasti ja noin viidennellä kerralla se alkoi ymmärtää tasapainotuksen merkityksen alkeita sekä muisti pitää hampaansa kurissa jopa hakiessa laumasta karkuun yrittänyttä jäsentä. Siispä loiva ylämäki alkoi jo ensimmäisen treenin jälkeen, joka toivon mukaan jatkuisi nousujohteisesti.. Mitäpä sitä muuta voisi todeta toivovansa? Tuskin kukaan toivoo harrastuksilleen takapakkeja…!

Flint on treenaillut vaihtelevasti lähinnä jakoja ja poispäinajoa. Parhaat treenilampaat meille on Jatan luona, missä käväistään kerran viikossa. Siellä pystyy taas keskittymään hakuihin ja ajoon, koska lampaat on liikkuvaisempia, jolloin omaan ohjaukseen pitää panostaa enemmän. Minulla on erittäin huono tapa olla ”hieman” suurpiirteinen näiden omien kanssa.. En voi todeta muuta, kun että odotan mielenkiinnolla ekoja kisoja! Ihan äärettömän suuri fiilis itsellä ja taas pitää tsempata itteensä ihan eri tavalla kuin jossain agiliidossa, se on just sitä kisafiilistä ja pitkäkestosta keskittymistä sekä koiralta että ohjaajalta, kun suoritusaikakin on sen lähemmäs 10 min (vrt. agility n. 45 sek.). Onneksi ei tarvitse enää hirveitä aikoja odotella ekaan starttiin!! Jännää!! :))))

 

Kesäkuun ekalla viikolla oli takkujen järjestämät epikset, jonne suuntasin tämän nuoren blondikaksikon kera ja mukaan nappasin vielä Ynnin ja Muskankin, jotta sain Muskaan edes yhden radan tuntuman ennen Nokian virallisia. :)

Martta rimattomaan putkiluokkaan ja mölliradalle. Rheda pelkälle möllille, vaikka kyllä voisin senkin kanssa putkiluokkaankin mennä hillumaan vielä! Jälkikäteen alkoi jopa harmittaa, että mikäs sen oivallisempi tilaisuus antaa koiran toteuttaa niin paljon itteään kuin sielu sietää. Ja sen sieluhan totisesti sietää! No, jospa jo seuraavissa olisin hereillä. ;)

Martta teki hyvin, kuunteli paskaa ohjaustani ja tuloksena siis kymppi, koska lähetin sen ihan törkeesti putkeen ja ryntäsin itse jo kohti seuraavaa putkisumaa. Montakohan kertaa se tarvii tähän kovaan kalloon takoa, että älä nyt perhana ryntäile minnekään, ennen kun se koira todella on mennyt sinne putkeen.. Hoh! Mutta siis koiraan sain olla tyytsä, se hakeutui kivasti jo esteille, jos vertaa meidän ekaa putkiluokkakisaa ;D!

Rhedan möllirata oli niin perus R:ää, kun voi vain olla! Tekee tosi kivasti ja hanskaa suurimman osan asioista, mutta renkaan sivusta se tuli, koska en vaivautunu ohjaan sitä kunnolla ja sen jälkeen kielto puomilta, koska se ajautu mun jalkoihin. Taas näitä meikäläisen ohjaushelmiä top10! Mutta onneksi maltoin viime episten jälkeen pitää todellisen treenitauon ja sen jälkeen olen treenannut vain tosi pieniä juttuja. Se ei ole saanut aikaan muuta kuin hyvää ja silti radanteko on pysynyt entisellä mallilla eli ei ole mennyt takapakkia, vaikkei ratatreeniä ole tullutkaan! Ja eteenpäin sen ei tarvitse mennä tuosta vielä hyvään toviin!

Martan möllirata meni kanssa muuten mukavasti, mutta tajusin vasta, että rengastreeni on jäänyt pikkaisen vähemmälle ja sitä on otettu viimeksi talvella, joten se tuotti meille ongelmia, joista toki selvittiin ihan istuttamalla koira renkaan taa ja menemällä itse ottamaan se vastaan. ;) Kahden viimeisen esteen välissä se meinasi verottaa hanuristani kappaleen, mutta tyytyikin vain näykkäisemään housua.. Viesti oli harvinaisen selvä: ”Liiku, lehmä, liiku!” Kiitos Martta, muistan ehkä ensi kerralla juosta (karkuun) paremmin! ;D Siispä ulkokauden avautuessa Rhedamus alkaa treenailemaan parempaa estehakuisuutta (siis myös muillekin esteille pitäisi hakeutua omatoimisesti kuin vain putkiin ;P) ja Martta niin ikään näitä sekä rengasta. Molemmat blondit jatkavat myös kesken olevia keinutreenejään. Rhedalle keppien hakuja ja Martalle suoritusvarmuutta kepeille. Kyllähän tässä työnsarkaa taas näyttäisi olevan.. Olikos mulla vielä muitakin koiria treenattavana? :D No, Tom ja Tem vain kertaa vanhaa, ei niinkään opettele uutta. Gitte ei enää treenaa ja Flintinkin treenit jää noin kymmenykseen tähänastisista, kun sen kutsumus on laitumella. Vastaus siis kysymykseen.. Periaatteessa juu tai ei ;D.

 

Sitten Nokian kisojen tuloksiin:

Lauantaina Flintille: 10 – 5 – 0, sij. 1 + luva

Muskalle: 10 – hyl – 5

Sunnuntaina Tompalle: hyl – 0 – hyl

Tempolle: hyl – hyl – hyl

 

Jos sitä jälleen vähän useammin päivittäisi, niin tulisi tekstistäkin jotenkin järkevämpää.. Ja voisi keskittyä erilailla asioihin. Nytkin jää paljon päivittämättä ihan siitä syystä, että itseä ei kiinnosta kirjottaa kolmatta wordin A4:sta ja vielä vähemmän varmaan lukijoita kiinnostaa lukea. No, onneksi on kuitenkin myös toinen blogi eli pentublogi, joka saa päivityksiä väh. kerran viikossa!

1/6/2012

 

 

keskiviikko, 16. toukokuu 2012

Tre KV ja yleisturhaa löpinää

Minulla on rumat koirat.. :D No ei kai nyt, omaan silmään toki kauniita turkiksia, keidenpä omat kullannuput ei omaa silmää eniten miellyttäisi? ;) Jälleen oli kummatkin, Tom ja Martta, EH:n arvoisia. Näillä mennään ja piiiiitkä näyttelytauko starttasi jälleen käyntiin. Heinäkuussa rikotaan tätä taukoa Tompan kanssa, mutta lasketaanko se, jos se tapahtuu Virossa ;)?

Taas sattui hauskasti viikonloppu menemään niin, että lauantaina oltiin näyttelyssä ja sunnuntaina taas pidettiin balanssia yllä, kun päästiin agsakisoihin. Lauantaina toki käytiin vielä illalla treenaamassa, Martalla oli aika raskas päivä takana ja silti pikku-turkis jaksoi kivasti treeneissä! Tehtiin vain pari pätkää, vaikeampi ja helpompi ja se oli siinä. :) Kyllä se radanluku vaan kummasti alkaa kehittymään ja toki ohjauksen kuuntelu siinä samassa, enää ei neiti pääse yllättämään useinkaan omissa ”jekkujekku”-jutuissaan.. Ja sitten Flint otti pienet kenraaliharjoitukset, jotka meni ihmeen vaihtelevasti, koska usein treeneissä se tekee hirmu tasaista työtä. Mahdoinkohan itse olla ihan viimeisen päälle vedossa?! Guess not? ;) Vähän verotti näyttelypäivä meikäläisenkin varastoja.. Se valitettavasti näkyi treenissä pieninä löysäilyinä, josta suoraan voidaan vetää yhteys Flintin vaihtelevuuksiin.

Rakkaat hattivatit näytelmissä.. feminiini & maksuliini ;)
Kuva: Saija Tuomi

 

Olen aikoja sitten kuullut nerokkaan sanalaskun ”kuolema kuittaa univelat”, joten se ei taaskaan haitannut, vaikka nukuttuja tunteja on pystynyt jo pidemmän aikaa laskemaan yhden käden sormilla. Kisoja edeltävä yö ei tehnyt poikkeusta ja jälleen pirtsakkana sunnuntaina volkkarin nokka kohti Hämeenlinnaa ja Parolaa. Sen verran univelkapuoli syö tuota muistikapasiteettia kovalevystä, että jouduin kertaalleen palaamaan takaisin hakemaan kotiin unohtunutta lompakkoani, mutta tämänkin äkkäsin onneksi jo siinä vaiheessa, kun matkamittariin oli kolissut 10 km, joten tappio ei sinällään ollut huomattava.

Olen tässä keväällä tehnyt nyt pari kisareissua, jossa mukana on vain 1 kisaava koira. Eikä se pelkästään, että se tuntuu vähän orvolta itselle, vaan se tuntuu aiheuttavan ihmetystä myös kilpakumppaneissa ”siis ootko vaan yhdellä tänään?”, kuinka herttaista :D Tämäkin antibalanssi korjaantuu jälleen ensi vkonloppuna Treen kisoissa. :)

Asiaan. Flint pysyi räpylässä kivasti ekan radan.. Oikeastaan paremmin kuin pitkään aikaan kisoissa. Rimat eivät edes harkinneet lennähtää pidikkeiltään ja muutenkin radanteko sujui ihmeenkin seesteisesti, melkein voisin olla tyytyväinen niin koiraan kuin, vastoin tapojani, itseeni. Sitten.. pituudella Flint kosketti keskimmäistä palikkaa joka ei edes kaatunut ja näin nasahti se tuttu prkl:n vitonen meidän tuloslärpäkkeeseen! Että meinas risoa :) Taas, jälleen kerran, niin lähellä, mutta niiiiiiin kaukana. Voi hyvänen aika, niin läppä juttu, että seuraavan kerran purskahdan naurunsekaiseen itkupotkuraivariin. Lyödään vaikka vetoa.

Seuraavalla radalla ei tarvinnut tunnetusti olla tyytyväinen etenkään itseensä, mutta myös Flint teki pienen ”ähhähhää”-tempun, kun se laskeutui sievästi puomin alastulolta sivuun.. Muutenkin tällä radalla häslättiin ihan totuttuun tapaan noin 15 vp:n edestä. Aika normi siis.

Vika rata ja harmitus.. Flintin vahvuus on putket ja se tuli yhdestä ulos. Siitä alkoi alamäki, joka sitten liu’utti nasevasti koko radan loppuun taas sellaisella hälläväliä -asenteella, mutta koiralla oli hauskaa mennä viipottaa lähes omavalintaista reittiä.

Siis pääpiirteittäin olen hyvin tyytyväinen Flintin suorituksiin, kaikki mokathan lähtevät tasan minusta. Melkein vannoin jo, että nämä oli vikat kisat ja sitten keskitytään vain paimennukseen, mutta vannomatta paras.. Ehkä me vähän vielä koetetaan paimennuskauden ohella, ihan vaan parit startit.. ;) Mutta sitä ennen poika pääsee ihan rehelliseen pituuden opettelun kertauskirjekurssille. Siitä keskimmäisestä palikasta EI ponnisteta lisävauhtia, eikä sen esteen tavoitteena ole saada mahdollisimman montaa palkkia kaatumaan. Näin, siinä kirje sinulle, Flint. Vai pitäskö kertaus varmistaa vielä käytännössäkin? ;)

 

Tiistaina käytiin Tompan kanssa lämpimiksemme tamskin iltakisoissa. Ekalta radalta hirmuisten pelastelujen kanssa nolla ja tokalta radalta ihan hirmuinen hylly. Anna pikkusormi, niin poika vie koko radan. ”Tää on sellanen rata, jossa voin antaa sille paljon vapauksia!” Kuuluisat idioottilausahdukset ennen rataa… ”Seuraavalla kerralla, jos oon antamassa jotain vapauksia, niin muistuta miten viimeks kävi..” olivat mietteet radan jälkeen. Juu ei ihan mennyt niin kuin alkuperäisen ratapiirroksen mukaan.

Tompan kotiläksyinä eli treeniaiheina on nyt vihdosta viimein ne ennakoivat käännökset ja kääntyminen itsessäänkin. Tänään annettiin turhan monta sekuntia hyvityksiä kaarrosten laajuuden takia.. Aika siis ottaa härkää sarvista, vihdoin.

 

Torrin tottistelut jatkuvat.. Ja näin ollen jatkuu myös oma ihmettely, että mitkä lääkkeet mun pitäisi hankkia, että tämä ihmeen tokoinspiraatio menisi pois. Tosin se lääke löytyy ennemmin tai myöhemmin siitä, että en jaksa enää suunnitella koiran kannalta tarpeeksi vaihtelevia treenejä, vaan huomaan kerta toisensa jälkeen hinkkaavani täysin samoja asioita ja sitten alkaa ottaa nuppiin ja sitten päätän, että Torrista tulee sittenkin toissijaistreenarina agilitykoira kuten isästään. Agilityssä vaihtelevuuden saa jo pelkästään siirtämällä esteitä. Tokossa ei paljoa auta hinkuttaa sitä tokoestettä metrin vasemmalle ja 45 astetta myötäpäivään. Jeah, tää alkaa toimia jo kirjotuksen voimallakin! Jos sitä huomenna tekis vähän agilityn alkeita… ;))) Vitsi vitsi. Mutta vitsit ovat vähissä siihen asti, kunnes lampaat saapuvat! Ihan mielettömän järjetön treenifiilis paimennukseen! Alkaa olla vaikeaa keskittää ajatuksia vakavasti enää muihin lajeihin noiden corderbollieiden kanssa, kun TJ-kampa kertoo lampaiden saapumiseen olevan enää 11 päivää!

sunnuntai, 6. toukokuu 2012

Erittäin hyvä, mutta hyvin kaukana erinomaisuudesta

Viime viikonloppu oli jälleen suhteellisen monipuolinen koiraurheilullisesti, kun siihen kuului niin agilitaamista, hömppätokoilua kuin huskyajeluakin.

Sari ja Osku tuli treenailemaan agilityn tahtiin lauantaina ja alkuperäisen suunnitelman mukaan demo-koirana, mutta lopputuleman mukaan täyspäiväsenä sikailijana, meillä oli mukana Flint. Ei se sentään alkanut minua simputtamaan, mutta yllätyksekseni se ei antanut Sarille mitään ilmaiseksi, kun hän poikaa ohjasti. Outoa, mutta varsin positiivista! :D Tiedän, ketä käytän myös jatkossa opetuskoirana, koska agilityn parissa Flint on kuin eri koira ja tekee töitä kaikille ja näköjään sillä on pokkaa myös olla olematta itsestään selvä!

 

Torrin kanssa ollaan jatkettu meidän vasemman-käden-tokoilua ja kiitos neidin silmittömän oppimiskyvyn, se on ottanut jo joissain osa-alueissa aimo harppauksia eteenpäin siinä missä armas ohjaaja vain rullaisi paikallaan.. Hyvä, että edes toinen meistä kahdesta pysyy kartalla.

Neiti on myös äärettömän mahtavan, ilmiömäisen täydellinen RUOKAVARAS. Jo toista kertaa pienen ajan sisään sen maha pullottaa kuin kantavalla emakolla ikään, koska sen jatkuvan nälän ansiosta se löytää aina tavalla tai toisella itsensä aina jonkin ruokaan viittaavan luokse (molemmilla kerroilla ollut kyllä ihan koirille tarkoitettua, onneksi) ja totta kai sellainen bulimia-ahmiminen kuuluu ruokavarkauden peruselementteihin. Torri voi antaa tästä aiheesta personal-valmennusta, jos jotakuta kiinnostaa.

 

Sunnuntaina kipaistiin Hetan kanssa huskylenkille, noin viiden kilsan pyrähdykselle. Kahden ajajan kesken kahdeksan koiran ja kahden menopelin jako meni täysin tasapuolisesti; Hetalle 1 koira + kickbike, Jepulle 7 koiraa + moottorillinen mönkijä. Ihan tasavertasta siis :D Oli kiva ilma ja kiva lenkki ja kivaa oli muutenkin :) Kiitos taas!

 

Tänä vkonloppuna löysin itseni lauantaina Harjavallasta vuoden ensimmäisestä (ja näillä näkymin toiseksi viimeisestä näyttelystä). Päivä oli yhtä hälinää ja ellei minulla olisi ollut kullanarvoisia auttavia apukäsiä, Annia ja Annaa, olisi päivän esitettävistä puolet jääneet esittämättä, kiitos stressaavan aikataulutuksen. Joten kiitos armaat blondit avusta! :)))

Näyttelymenestys jäi edelleen vieraaksi käsitteeksi minun laumani jäsenille, mutta tähän faktaan on tullut vuosien varrella totuttua. Siispä Erittäin Hyvät turkikset pakkasin päivän päätteeksi autonperään, joiden arvostelut kuuluvat kutakuinkin vapaasti suamennettuna tähän tyyliin:

 

Tom:

”Oikea koko. Pään pitäisi olla parempi. Oikeanlainen kaula/niska. Oikeanlainen ylälinja. Tarvitsee paremmat kulmaukset eteen + taakse. Hyvä karvanlaatu. Liike saisi olla parempaa.”

 

Oma kommentti: Olisi ollut kiva kuulla, et mikä päässä eniten mätti, varsinkin kun sitä ei oo koskaan kukaan muu halunnu muuttaa miksikään.

 

Martta:

”Oikea koko. Oikeanlainen pää. Hyvä niska/kaula. On kevyt (=kevyessä karvassa). Oikeanlainen etuosa. Tarvitsee kehitystä luustoon.”

 

Oma kommentti: Niin no jos tulen 11-kuisen koiran kanssa näytelmiin, niin tahdonko sen olevan kehittynyt jo 3-vuotiaan tasoiseksi? Ööen, mut multa ei kysytä.

 

Kummatkin kultamussukat esiintyivät hienosti, tämähän oli Martan debyytti ja ollakseen erittäin kiihkeä koira agilitykentällä, se oli näyttelykehässä todella cool. :) Tai no, mistäs se siellä edes kiihtyisi? Patsaskollegoista?

 

Onneksi sunnuntain kilpalaji jälleen tasapainotti koirajuttujen antibalanssia ja päästiin agilitaamaan jo toistamiseen ulkokentälle ja vuorossa siis Valkeakosken kisat. Mukana kaikki kolmosen ketut eli Tempo, Gitte ja Tom. Päivän aloitti Gitte ihan mukiinmenevällä nollalla ja samalla vierähti sellainen peukalonpäänkokoinen kivirakenne sydämeltä, kun saatiin se maaginen viimeinen nolla kesän arvokisoihin sijalla 3. Rakas muori.

Tempon kanssa saatiin tulos, joka tunnetaan nimellä 5 ja se vit*n vitonen tuli puomilta. Huusin ”seis” ja Tem katsoi taakseen ja tipahti pois ennen kontaktipintaa. NÖÖÖYY, aika olis riittäny suloiseen voittoon, joka olis tullu tarpeeseen, mutta eeiiiihh! Noniin, pakka kasaan ja kohti uusia temmellyksiä. Tompan kanssa häslättiin kaiketi ihan 15 vai olikohan se hylly vai mikäköhän se oli, ei maarittelevaa kuitenkaan ;) Seuraava rata, Gitelle vitonen, kun lähdin kepeiltä sompailemaan kohti seuraavaa estettä. Tempolle jäätävä häslinki ja hyl. Tompalle hyl tai 15 (en muista kumminpäin ne meni). Viimenen rata oli hypäri, jossa lensin perseelleni muutaman esteen jälkeen syystä x, mutta matkaa päästiin siitä huolimatta jatkamaan semi-sujuvasti ja loppuun asti taisteltiin ja nollahan siitä tulla tupsahti! Tempon kanssa olin tyhmä ja ajattelematon sen kulkusuunnan kanssa ja se pöräytti yhden esteen ohi, jota en sitten lähtenyt korjaamaan. Loppu suoritettiin kutakuinkin joka toinen este oikein ja joka toinen ohi. Good job, Jepu. Tomppa sai ottaa mun päivän yhdeksännen startin kunnian ja se sai ihan ok nollan, jolla se sijoittui toiseksi.

 

Sitä oppii jännästi arvostaan - jälleen kerran - vanhaa ja viisasta koiraansa. Vaikkei Gitte-muori juuri top-kärkisijoja hätistele, se on silti niin tasainen kilpakumppani ja tekee aina niin kuin sanotaan ja ohjataan. Kyseenalaistamatta ja tekemättä omia päätöksiä ja se antaa tietyt asiat anteeksi. Se on helppo, isolla H:lla. Muori on asennemuori :) Ja mainitaan nyt sitten vaikka tässä vielä se, että tämän vuoden treenikertoja on kertynyt huima määrä: tasan nolla. Kylmiltään kisoihin, niin muori on parhaimmillaan. ;)

Opel Corsa - tila-auto number uno.

 

Random maisemafiilistely eräältäkin metsäsamoilulta