Tarkoitus oli, että treenaan Waulla koko viikonlopun jälkeä, mutta koska ensimmäinen kusahti niin ankarasti niin se jäi siihen yhteen jälkeen sitten. Jep, tosiaan aamulla menin ja tekaisin meidän omalle pellolle n. 30 metrin pituisen jäljen, jonka annoin vanheta viitisentoista minuuttia. Alkurauhoittelu sujui hyvin ja ensimmäinen metri sujui hyvin jäljestä ja sitten poika löi läskiksi koko jutun. Siihen loppui meidän jälki. Ajoin sen lopulta Jerryllä, joka muisti edelleen nenän käytön tärkeyden. Tarkemmin ajatellen se saattoi olla Waulle melko haastava, olihan pellolla paljon muitakin jälkiä ja maa oli märkä ja tuuli sivusta ja ja ja... mutta kuitenkin. Katsotaan sitten taas, kun saan inspiraation niin teemme vähän helponnetun jäljen eli suomeksi palaamme a niinkuin alkuun!

No sitten kutsui metsälenkki. Sitten lausuin taikasanan, minkä avulla saa tuulen loppumaan. Koiraihmisten kannattaa kokeilla. Eli sanoo vain sanan tuuli-ilmaisu, niin tuuli loppuu kuin seinään. Eli luontoäiti oli meidän hakuharrastustakin vastaan. Reilua.

Sitten otimme agilityä. Tehtävänäni on saada Wau hiljenemään rakkaassa lajissamme, joten emme juurikaan päässyt rataa tekemään. Hyvä, kun este päästiin niin poika kajautti ilmoille sellaiset huudot, että meno loppui siihen paikkaan. Mutta maltti on valttia. Ehkä se joskus vielä tajuaa, että huutamalla ei radalla edetä.

Otimme lisäksi myös tokoa. Alkeellista seuraamista, luoksetuloa ja kaukokäskyjä. Ihan OK näiden osalta.

Sen jälkeen lähdimme lenkille pitkästä aikaa rantaan. Takaa-ajatuksena se, että Wau pääsee vielä kahlailemaan, ennenkuin järvet jäätyy. Jätkähän käytti tilaisuuden hyväkseen ja nautti siitä täysin siemauksin. :) Gitte pääsi myös mukaan ja uskaltautui myös vähän kahlailemaan. Kuvia:

 

 

 

 

 Jeps, kuvat vähän yksitoikkoisia ja huonolaatuisia, mutta yrittäkää kestää.

Illalla otettiin vielä uudelleen tokoa. Tällä kertaa vaihteeksi alkeellista seuraamista, luoksetuloa ja pitkästä aikaa paikallamakuuta vaikeilla häiriöillä. (kiitos Ella). Paikallamakuu ei mennyt niin hyvin kuin ennen. Lisäksi otimme muutaman laukauksen starttipistoolilla. Enpä tajunnut, että herra Wau on noin laukauskokematon. Joten treenasimme vähän pienemmällä paukulla (ilmapistooli ilman patia) n. 20 laukausta. Kyllä se loppua kohden parani.

Kyllä sen huomaa, että pikkupoikapalleroinen elää sellaista murkkis-mörkkis kautta, että kaikki välillä saa villahousut tutisemaan ja peruskäskyt, kuten istu ja odota menettävät merkityksensä kuin niitä ei olisi ikinä treenattukaan... Toivottavasti tämä kausi menisi nyt vain nopeasti ohi.