Teenpä melkeinpä historiaa ja päivitän blogini jo heti seuraavana päivänä. Nauttikaamme tästä hetken hurmiosta ja lukekaamme seuravan päivityksen taas joskus vuoden päästä, kuten aina näissä tällaisissa tapauksissa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jospa siirryttäisiin sen pidemmiltä lörpötyksiltä vaikkapa itse aiheeseen...

 

Tänään suuntasimme nokkamme vaihteeksi kohti treenikenttää. Otimme taas maanantain kunniaksi kokeenomaiset treenit Ynnin kanssa koirinemme. Tai minun kohdalla se oli lähinnä hyvä yritys ottaa kokeenomainen treeni...

Pelkällä Pinjalla sen vain toteutin, kun ensin Jerryn kanssa naikkosta hieman härnäsin ja otin pari hassua agilityestettä. Sen jälkeen minua alkoi harmittamaan se, kun en enää Jerryn kanssa kisaamaan pääse. Se on vain niin oma itsensä agiliitelemässä; sähäkkä, tekee työtä kuin muurahainen, toimii kuin ajatus, suorittaa esteet teknisesti mainiosti ja on vain niin JERRY.

Oma rakas kultapoikani, vaikka lauantaina olinkin vielä sitä mieltä, että olisin voinut siitä tehdä pari karvalakkia tai muuta vastaavaa. Mutta aina sitä mieleen juolahtaa, kuinka makea piski se minulle on ollut ja tulee aina olemaankin!

 

Ja jos nyt vaikka siihen asiaan...

Luoksepäästävyys... ei tuottanut Pinjalle onkelmia.

Paikallamakuu... meni muuten hyvin, mutta tyttö vääntää itsensä miljoonalle mutkalle.

Seuraaminen kytkettynä... oli kamalaa...

Seuraaminen taluttimetta... oli parempi kuin kytkettynä, mutta ei sekään mikään kaunis ollut.

Liikkeestä maahanmeno... oli sinänsä ok, etten jaksa valittaa mistään.

Luoksetulo... oli sellainen kuten aina. Vauhti on kova, mutta eteentulo ilman käsiapua väljä. Sivulle siirtyminen ihan hyvä.

Liikkeestä seisominen... ei sujunut niin ruusuisesti kuin halusin. Jaa johtuiskohan siitä, että tämä oli Pinja elämän toinen kerta ko. liikkeen parissa. Mutta oli siinä muutakin, se nimittäin alkoi ennakoimaan! Saakelin apina, aivan kuin se jostain tietäisi, että mamman verenpaineet saa juurikin ennakoimalla hivelemään maksimilukuja.

Estehyppy... meni niin ok, etten taas jaksa lähteä tästä vääntämään mitään mikrobiologiaa ja valittamaan pikkuseikoista (kuten vauhti jne...)

 

Jerryn kanssa otin taas jotain tokon kaltaista. Annoin sille mahdollisuuden hyvittää lauantain apinoinnin ja se hyvitti sen.J  Eli en EHKÄ heitä vielä sitä veristä lihakirvestä kaivoon tämän hurtan kanssa.

Miljoonan vuoden takaa otettiin kertaus kaukokäskyistä istu-maahan -vaihdoilla. Meni muuten yllärihyvin vanhasta muistista! Sitten uutena asiana alettiin katselemaan vähän lähemmin ruutua (en kylläkään tajua, että miksi, mutta kuitenkin).

 

Vielä siis en saa väkerrellä kauniin soopelinväristä karvalakkia itselleni tämän treenin perusteella. Mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, meillä ei mene kahdet perättäiset treenit putkeen, joten.... ;)

Pinjassakin on kyllä välillä ainesta karvalakkiaineeksi, mutta se on oikeastaan Jerryyn verrattuna niin tasainen koira, ettei tunnetilani heittele sen kanssa läheskään niin pahasti kuin Jerryn. Kumpi on sitten parempi? -Jaa'a. Siihen vastausta odotellessa...