No joo. Jätetään noi mun musikaaliset ja runolliset lahjani vaikka myöhempään kertaan ja siirrytään asiaan:

Rinalta lähti tiistaina siis kohtu pois ja samalla nukutuksella myös armoton talipatti kyljestä. Nyt neitonen sairaslomailee haavojensa määräämän ajan.

Waun kanssa ole treenaillut satunnaisesti jotain. Mm. maanantaina mentiin raviskalle tekeen jälki, joka olisi pitänyt jättää tekemättä. Eli meni huonosti.. Ja ei siitä sen enempää. Rinallakaan ei jälki mennyt ihan nappiin, mutta ei se sentään noin pohjanoteeraus ollut kuin Waulla. Sitten tokoilin hetken vuoroin kummankin kanssa (yritin kai saada edes jotain onnistumisia tälle treenikerralle..) sekin taisi jäädä melko lahjakkaasti yritykseksi. No sitten ne pääsivät uimaan/kahlaamaan pieneen lammikkoon. Iloisesti päättyi siis (ainakin joidenkin osalta) tämä treenikerta.

Illemmalla, kun vapaus kenneliltä koitti, en voinut olla koettamatta saada onnistuneita suorituksia. Kerrankin kannatti ottaa samana päivänä uusintatreenit. Treenailin vain tokoa. Wau meni überupeesti ja juuri oikealla vireellä. Otin sillä pääasiassa seuraamista ja luoksetuloa. Samoin Rinalla sujui viimeiset treenit ennen sairaslomaa erihienosti. Joten sain hyvillä mielillä mennä nukkumaan.

Keskiviikkona treenasin Waulla niin ikään raviskalla tokoa. Ja taas meni mönkään. Vire ei ollut lainkaan kohdallaan, eikä kohotettavissa yhden epäonnistuneen suorituksen jälkeen. Eipä kaikki saisi kaatua vain yhteen virheeseen, mutta niinpä vain tapahtui. Voi voi. No tänään oli sitten huono päivä sekä minulla että koeralla. Ehdittiin ottamaan onnistuneesti hieman seuraamista. Aiemmin päivällä Wau pääsi tuijottelemaan lampaita pitkästä aikaa.

Tänään sitten otin kentällä Waun kanssa seuraamista, liikkeestä jäämisiä, luoksetuloa, paikallamakuuta ja pari hassua agiestettä. Tällä kertaa treenimme onnistuivat hyvin. :) Se on näköjään niin, että joka toinen kerta menee hyvin ja joka toinen huonosti. Täytynee jättää aina joka toinen treenikerta väliin.. ehheh. (Huom! Hiusteni väri pysyy tiukasti siinä punaisen/mahongin välimaastossa. Tosin eihän ne keinotekoiset väriaineet ole koskaa koko totuutta pystynyt peittämään...)

Näin tällä kertaa.