Tänään ikimuistoiset vanhuksemme, Sasa ja Marsu, saatettiin Sateenkaarisilloille lepäämään.

Sasa 27.7.1995 - 21.1.2010

Muistatko ystävä lapsuuttain,
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.
Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä,
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.
Joskus ilmeesi kertoivat aatoksistas
- miten opettaisin aarteeni taitavammaks?
Et arvannut silloin ikää kun saan,
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu lapsonen tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.
Silloin huomaat sen varmaan jo sinäkin
olen aarteesi parhain ja rakkahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.
Omaa tehtävää rinnallas suoritin ain,
sen huomasit,
- hellyytes tuntea sain.
Niin rikas on ollut eloni tää,
kauniit muistot sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.
Oli mieleni avoin ja rehti se ain,
en tuntenut vilppiä rakkaudessain.
Ohimoillani kannan jo hopeaa,
se arvoani ansaittua kaunistaa.
Niin paljon muistoja
vuodet meille toi,
niitä muistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt,
ei silmäni nää,
pian loppuukin muistojen kirjani tää.
Näin kuljen kanssasi ihminen,
sen pienen haihtuvan hetkisen,
kun iltani koittaa ja matkani jää
-kuule silloin pyyntöni pienoinen tää.
Ilot, surut on kohdattu ne jakaen,
polut kaikki näin yhdessä kulkien,
siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen,
vierelläin kuljethan matkani viimeisen?

 

 

Marsu 9.4.1995 - 21.1.2010

 

 

Kuulehan, nyt kerron sulle, mitä tänään kuuluu mulle.
Aika sairas olen nyt, vanha sekä väsynyt.
Kipeä on mulla tassu, sekä mullin mallin massu.
Pipi on myös pieni poski, jo eilen siihen kovin koski.
Lääkkeet eivät auta enää, nyrpistän nyt niille nenää.
Levätä mä tahdon vain, ja muistella mun muistojain.
Hyvän elämän mä elin, tietä omaa kuljeskelin.
Aina olen ollut vapaa, enkä vaihda sitä tapaa.
Niitylle tein lystit retket, vietin monet hauskat hetket.
Siellä nautin kesäpäivät, muistot parhaat sieltä jäivät.
Sinne tahdon vielä päästä, nauttimaan hetken kesäsäästä.
Jos jaksan, tutun reitin kuljen, ja viimein hiljaa silmät suljen.
Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot, siniset on niityt, pellot.
Ei untani voi estää, vain ystävyys se yhä kestää.