Näin tuli syysloma vietettyä Etelä-Suomessa, töitä tehden. Ensimmäinen vkonloppu meni Vihdin suunnalla malipentujen kanssa puuhaillen ja maanantaista torstaihin vietin laatuaikaa Lempäälässä amstaffin, bordeauxindogin ja kolmen mopsin seurassa.

Torstai-iltana palasin Erikselle omien koirieni hellään pusuhoitoon. :)

 

Perjantaina oli siivouspäiväni (kerran vuodessa), joten treenaamiseen ei liiemmin aikaa ollut. Illalla Tannerit liittyivät seuraamme ja lauantaina pääsimmekin sitten treenaamaan!

Chickenillä tehtiin ensin pari ratapätkää agilityä, jonka jälkeen toko-freakit pääsivät valtaamaan kentän ;)

Minulla oli mukana ylläri-ylläri Tempo ja Gitte.

Gisteläinen olisi hyyvin taitava elukka, ellei sitä ohjaisi tälläinen tumpelo. Käskyt myöhässä, ohjaus pielessä… Ihan loistavaa.

Temen(kin) kanssa sain huomata ahnehtineeni.. neidillä on ikää huimat 10 kk ja ohjaan sitä kuin kolmosen koiraa. No aina voi yrittää, mutta eihän tuollainen toukka minnekään ohjaudu sillain (paitsi putkeen), joten ystävällisesti otan itseeni nyt niskasta kiinni ja annan sille aikaa ja enemmän vielä helpompia treenejä, jotta itseluottamus kohenisi. Ainoa mihin asiaan melkein sain olla tyytyväinen, oli keppien haku ja suoritus, mutta nekin suurimmaksi osaksi ryssin itse, kun mukamas on taas niin hitonmoinen kiire. “Meillä on enää kahdeksan kuukautta aikaa treenata kisoihin” -ajatusmaailma kannattaisi ehkä muuttaa tyyliseksi: “Meillä on vielä kahdeksan kuukautta aikaa treenata kisoihin”.

 

Sunnuntai oli ihme löllöpäivä. Suunnitelmassani oli, että olisin isot tytöt saanut treenattua ennen pitkää ja rasittavaa automatkaa takaisin Kannukseen, mutta niinpä kävi, että tyttöset lennähtivät suoraan tarhasta Opelin takapaksiin. Ja kymmenen maissa Kannuksessa en tosiaan enää hirmuisen paljoa saanut mitään aikaiseksi, eli nyt kannan huonoa omaatuntoa, kun tytöt ovat pitäneet ihan rehellisesti viikon loman kaikesta älyllisestä toiminnasta.. Toivottavasti loma näkyisi treeneissä positiivisella tavalla.