Siinä on omat miinuksensa, että odottelee vielä tämän ja tämän tapahtuman ennen kuin päivittää blogin. Sitten käy niin, että kirjotuksesta tulee loppujen lopuksi yhtä jauhantaa vailla niitä tiettyjä pointteja, mitä haluaisin kuitenkin kirjoituksiini saada sisällytettyä. Tämä on arsesta, mutta katsotaan mitä saan aikaan.

 

Lokakuu on ollut harvinaisen aktiivista aikaa, tai siltä se on ainakin tuntunut. Toki auton mittarilukematkin ovat heittäneet häränpyllyä niin taitettujen kilometrien kuin nopeudenkin suhteen.

Paimennuksen junnumestaruuksiin lähdettiin 6.pvä kätevästi taas Haminan kautta, kun se siinä matkan varrella hienosti on, kun auton nokan sinne suuntaan vaan kääntää. ;) No pitihän Geren ja Katrin saada taas vähän touchia ennen kisoja ja luonnollisesti se tekee vallan hyvää minulle ja Flintillekin. Harjoitukset sujuivat vaihtelevasti, kuten yleensä. Niiden perusteella on hyvin vaikea lähteä arvuuttelemaan mahdollista onnistumista kisoissa, matkalla kun on yksinkertaisesti niin paljon muuttujia.

Omaa vuoroani sain odotella kiltisti koko päivän, minua kun onnellisesti oli paiskattu numerolla 30, kun kilpailijoita oli 31. Mutta samapa tuo oikeastaan, että missä kohtaa sitä starttaa, kun joka tapauksessa tulee töllötettyä kaikkien kanssakilpailijoidenkin suoritukset.

Muutaman tunnin jälkeen koitti siis oma vuoroni ja pienen pieni kisajännitys muistutteli olemassaolostaan masun pohjalla siinä vaiheessa, kun lähdin talsimaan kohti lähtötolppaa. Lähetin Flintin ja kaarityöskentely oli sitä samaa mitä yleensä, paitsi se teki yhden pysähdyksen n. klo yhdessä syystä, jota en tiedä. Uusi käsky ja meni oikeaan paikkaan, nosti oikeaan suuntaan ja toi linjassa. Aavistuksenomaista puurokorvailua maahanmenojen suhteen, josta alkoi myös oma ohjauspakkani hajoilemaan. Tolppa kierrettiin ja lähdettiin poispäinajoon. Lampaat oli lähdössä koko ajan lampolan suuntaan, jouduin käskyttämään Flinttiä jatkuvasti sinnetännetonne ja oma pakka hajosi välissä ihan tyystin, joka purkautui äreillä käskyillä, joihin oli poikkeuksetta piilotettu sana ’perkele’ ilman, että kenenkään tarvi sitä edes kuulla. Lampaat saatiin ekasta portista ja sitten se tapahtui. Ne ***** lähti taas meiltä karkuun. Kohti tulovarikkoa, koska sieltä kuului kavereiden ääni… Koska perrrrr…jantai sentään opin läksyni?! Ei kukaan voi olla näin tonttu ohjaaja. Ei muuta kun leuka rintaan ja pois pellolta. En tiedä miten päin olisin ollut..harmitti, v-tutti, olin pettynyt itseeni. Sain peitettyä huonon fiilikseni, kun kävin katsomassa lähemmin Flintin mahdollista tulevaa morsianta, joka oli ihana. :) Ennen palkintojen jakoa tuli kuitenkin eräs viisas mies antamaan minulle tarvitsemani palautteen: ”Koirasi tahtoo tehdä juuri kuin pyydät, se ei tee koskaan tahallaan väärin ja se haluaa totella. Sun pitää löytää tapa, jolla kerrot koirallesi, että mitä siltä haluat.” Tämä kolahti niin syvälle, että se vaati ylimääräisen jäähdyttelylenkin ihan kahdestaan Flintin kanssa. Tajusin, kuinka idiootti olin äskeisellä radalla ollut sille. Tiesin, että Flint on juuri tuollainen. Se suorastaan palvoo käskyjäni, se ei halua kyseenalaistaa, siinä on kaikki ominaisuudet, mitä ihminen voi koiraltaan toivoa. Tarvitsin vain jonkun sanomaan sen minulle. Päin naamaa siten, että se menee oikeasti perille. En voi, kun kiittää tästä palautteesta, vaikken sanaakaan saanut sanotuksi itse hetkessä.

Olen jälleen ahminut lukukokemuksia Juha Vuorisen tuotannosta, sen olen todennut hyväksi ja täysin minulle sopivaksi kirjoitustyyliksi. Olen lukenut lähes kaiken, mitä se mies on julkaissut. Sieltä kirjasta ponnahti tähän oman-itseni-uudelleen-rakentamiseen sopiva lause: Nöyryys ei ole mikään suoritus, vaan luopumista.

Kiitos.

 

Viikonvaihde loppui agikisoihin, joista ei jäänyt kummoisempaa kerrottavaa yhtään kenellekään ja sitten auton nokka kohti kotia.

Seuraavalla viikolla kamojen pakkailua ja oman ruhonsa ja maallisen omaisuuden siirtoa kohti Punkalaitumen kotia.

 

Seuraavana viikonloppuna eli 16. pvä oli vuorossa piirinmestaruudet. Olin ilmoittanut yksilöihin sekä Giten että Tempon, vaikka Tempolla olikin ollut hirmuisen pitkä kisatauko oletettavan tiineyden takia, jota ei sitten ollutkaan. Se on sellaista välillä. Ja jostainhan se on alotettava uudelleen taas. Mitään tulosta en saanut aikaan kummankaan kanssa. Gitellä oli joku henkilökohtainen keppien keskimmäisen välin suoritusongelma kummallakin radalla ja Tempolta taas nousi sellainen perus menohalusauhu korvista, kuten arvata saattaa tauon jäljiltä. Yksilökisojen jälkeen en ollut kylläkään suorittanut edes puolia päivän rupeamasta.. Edessä siis joukkuekisa, jossa kirmasi onnellisesti aivan jokainen meikäläisen koira.

Pagtin minijoukkue oli hyvä! Voitettiin kultaa, eikä ollut edes tiukoilla meidän voitto, täysin selkeä ja ansaittu! ;)

Pagtin medijoukkue olisi muuten voinut onnistua, mutta minulla sattui olemaan käsissäni Urpå&Turpå, jotka kumpikin kirmasi iloisesti samaan putken päähän (, joka siis oli väärä), niin ei ollut joukkueella enää tulokseen mahista. Ohjaajassahan ei tietenkään ollut vikaa, ei tullut mieleen ottaa opiksi edellisen koiran virheestä… Diipadaapa. Viisaus ei asu mussa, never.

Maksijoukkueessa kirmasi Flint, Ynnin Muska ja Pinja. Suloinen joukkue! :D Flint kiidätti joukkueen ulos mitalikisasta heti ensimmäisenä, mutta muutkin saivat toki radan juosta. Oli hauskaa, Ynni & Muska teki ihanan radan! Hyvää työtä!! Myös itse pinnistin vielä päivän kymmenennen radan ihme kyllä nollille. Tai no, tulos 0,84, mutta siinä kumpikin lotko (minä & Pinja) painettiin aikalailla maksimitehoillamme kumpainenkin. Ei voi muuta kuin silittää saksanmaanikkoa päähän ja kertoa taas, kuinka monipuolinen mussukka se on. Muistutinhan sille kerran esteet puolentoista vuoden tauon jälkeen. Omat jalkaparkani eivät täysin arvostaneet tätä n. 13 tuntista kisapäivää, mutta olivat taas yhteistyökykyiset heti seuraavana aamuna. :D

 

Seuraavan viikon perjantaina (eli kirjoituksessa eletään jo viime perjantaita) oli vuorossa paimennuskauden päätöskisa Somerolla Elisan & Karin tilalla. Sain matkaseurakseni ja kartturikseni Annan ja kyllähän matka taittuikin vallan hauskasti! Meinasi vain pieni kylmänhiki tulla, kun kello alkoi lähennellä uhkaavasti tuomarinpuhutteluaikaa ja matkaa jäljellä oli vielä x määrä. Meillä ei siis ollut navigaattoria, sen takia tämä pieni suuntaongelma. Perille saavuttiin justiinsa prikulleen tasan 12 ja ehdin talsia radalla ja sitten tosiaan siihen tuomarinpuhutteluunkin. Starttinumeromme Flintin kanssa oli 6, enkä jaksanut jännittää mitään. Flint ei ollut nähnyt yhtäkään lammasta mestiksien jälkeen ja omat ajatuksetkin keskittyivät lähinnä olemaan Flintille reilu ohjaaja, jonka se on ansainnutkin. Tiedän mitä koirani osaa. Voin luottaa siihen. Se ei halua tehdä vastoin käskyjäni. Se haluaa miellyttää.

Me ei päästetty lampaita karkuun, en hajottanut pakkaa ja häkillä annoin lampaille aikaa. Häkityksemme kesti noin puolet koko ajasta, mutta me saatiin ne sinne! Flint toimi juuri niin unelmasti kuin uskalsin toivoa ja minulle tuli todella hyvä mieli. Loppukisan ajan vietimme aikaa poistovarikolla, se oli mukavaa puuhaa Flintille. :)

Kisaradat loppuivat hieman aiemmin kuin perusradat, joten ehdittiin katsoa pari ajoa niitäkin. Tulin juuri pellon laidalle, kun Katri & Ebony oli vuorossa. He tekivät loistavaa työtä! Ja niinhän siinä kävi, että he läpäisivät perusradan pistein 70!! Tuomareilta tuli mukavat kommentit koirasta! Mahtavaa Katri & Ebsa, loistavaa työtä, olen teistä niin ylpeä! :) Päivän päätteeksi palkintojen jako. Meille siunaantui Flintin kanssa sija 2.!

Voi sitä poikaa, kuinka voisin sille näyttääkään kuinka onnellinen siitä olen!

Täytyy muutenkin sanoa, että olen tämänhetkiseen laumakokoonpanooni hyvin tyytyväinen. Ei sillä, että joskus olisin ollut tyytymätön, mutta palikat tuntuu olevan nyt sen asian osalta kohdillaan.

Elämä on ollut aavistuksen hektistä viime aikoina ja siihen on kuulunut kaikenlaisia vastoinkäymisiä, iloja, suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta viime aikojen tapahtumat ovat kasvattaneet minua ihmisenä. Jos jossain olen kokenut onnistuvani, niin olen kyennyt rakentamaan itselleni suojakerroksen, jonka sisään (=elämääni) päästän enää tarkoin valikoidut ihmiset ja ihmistyypit. Muut ovat sitä taustahälinää ja välttämätöntä lokaa, jolta ei nyky-yhteiskunnassa välttymäänkään pysty. Kiitos ja anteeksi.