Taas pääsi pienoinen tovi vierähtämään sitten viime päivityksen, helle on sulattanut ne loputkin aivosolut niin nätisti toisiinsa kiinni, ettei mikään ajatus pääse kulkemaan.

 

 

Agilitypuolella on viime päivityksen jälkeen ollut kisat, näytös ja muutamat treenit. Treeneissä on vaihtelevasti ollut Flint, Tempo ja Tomppa. Tällä viikolla kisattiin maanantaina iltakisoissa Ylökissä Tempon ja Giten kanssa. Yleiskommenttina voisin heittää, että Tempo oli ihan sika ja itse olin ihan tauno Gitteä ohjatessa. Tempo otti irti kaiken mahdollisen, joten niin kauniisti tultiin A:n alastulon yli kummallakin radalla ja niin myös keinun laskeutumista ei jaksettu odottaa. Perhana. Onneksi sentäs puomin kontaktit otettiin kummallakin radalla. Tokassa startissa puomi oli kolmanneksi viimeisenä, joten saattoi olla äänensävynikin aavistuksen tiukahko muiden roiskintojen jäljiltä. Mitä siis seuraavissa treeneissä treenaamme? -Aivan.

Gitte teki sen sijaan hyvää työtä, kuten tapanaan on, mutta mitä tekee ohjaaja… Jotain aivan muuta kuin hyvää työtä. Sanotaan, että senttikin toiseen suuntaan olisi pelastanut kaiken. Paitsi, että Gitelle tuli demetiakohtaus kepeillä ja se tuumasi, että eikös nää kepit ookin aina loppunu kymppiin. Voin vannoa, etten eväänikään heilauttanut mihinkään suuntaan ja se vain tuli pois. Pläääh. No, ei voi mitään. Tulokset siis: Tempo - 5 vp + hyl ja Gitte - hyl + 5 vp.

 

Keskiviikkona olikin sitten korkkauksen aika. Flint tuli 4.6. kisaikään, joten tottahan nyt 8.6. pitää rynnätä ensimmäisiin mahdollisiin kisoihin, huolimatta siitä, että koiralla ei olekaan kaikki esteet hansikkaassa. Idioottivarma este sillä on putki. Hypyt ja kontaktit se osaa kyllä joo, mutta kepit, muuri ja pituus ei luonnistu vielä täydellä varmuudella. Kepeillä mun esim. tarvii vielä peruuttaa ja näyttää jokainen väli.. Hehee… Siispä jälleen Ylökin kenttä kutsui ja matkassani Flint ja Lucky. Ekalta radalta Luckylle 20 vp (kolmelle viimeiselle esteelle saakka vain vitonen alla, mutta sitten roiskittiinkin peräkkäin niin keinu, muuri kuin viimeinen rimakin.). Hö.

Flintistä olin ylpeä. Ei suinkaan, me ei paukutettu mitään nollaa, se ei ollut päällimmäisenä tavoitteenakaan, vaan me päästiin maaliin! Rimoja se paukutteli aina 15 vp:n verran, mutta kaikki muut esteet meni upeesti! Siis myös kepit! Perse edellä puuhun -sanonta vaihtui juuri perse edellä kepeille -taktiikaksi. En voi muuta kuin ihmetellä. Näillä treenikerroilla (laskettavissa lienee kahden käden sormilla) ja ihan mukava suoritus, wow.

Tokalla radalla päätin sitten tienata kummallekin beeceelle lisää hyllytilaa sitten tulevia pokaaleja varten (vitsi). Lucky otti turbo-booster vauhdin ja paineli väärään päähän putkeen.

Flint teki tulosta aina tokavikalle esteelle saakka, jonka jälkeen se hyppäsi putken päälle ”Sähän sanoit, et hyppy” –no joo, tarkotin kyllä estettä, mut whatever. ;) Lisäksi se sai selkeästi ekalla radalla syvimmätkin hyppylihaksensa kunnolla auki ja hyppeli rimoja kolauttelematta menemään. Pieni kieltohässäkkä tuli, kun se bongasi keppien jälkeen putken, mutta ihme kyllä sain kutsuttua sen pois, ennen kuin se oli ehtinyt sujahtaa putkiloon.

 

Paimennusta on tullut treenattua melkeinpä päivittäin. Flint treenaa tähtäimessään kisat, Ebony treenaa tähtäimessään perusrata ja Jokke treenaa tähtäimessään elävät lampaat myös treenin jälkeen. ;) Flint on ylläri-pylläri luottokoirani ja se saakin hoitaa perustyöt (lampaiden siirrot) ja niin myös ajoittaiset ”paskatyöt” = lampaiden poimiminen, jos ne on karuussa jne. Olen nyt viime hetkinä treenannut sille vähän laajempia kaaria ja toki siinä sivussa myös muita perusasioita (häkki, jako, poispäinajo, aidastaotto jne.) Väliin on pitänyt yrittää jättää Flint tarhaan ja ottaa vain Ebs ja Jokke treeniin, jotta pystyn kykenemään luottaa niidenkin taitoon siirtää lampaat vapaassa tilassa ja kertaakaan ei ole vielä tarvinnut hävetä niidenkään työskentelyä *kop kop*.

Ebony on ollut minulla treenattava nyt parisen viikkoa. Vai kolmisen? Never mind. Ensi työkseni halusin sille huomattavasti varmempaa kaarityöskentelyä, joka siis näkyy myös nopeutena ja sitä sainkin. Seuraavana vuorossa on sitten poispäinajon opettaminen, joka tulee olemaankin melkoinen haaste, kiitos flankkityylisen yleistyöskentelyn. Niinpä myös ajo pitäisi saada lammastyöskentelyssä suoraviivaisempaa. Noh, työtä kerrakseen. Paree, etten latele tähän hätään muita tavotteita.. Pitäs ensin päästä näihinkin…

Jokke-mies on parantanut työskentelyään. Sellaista puremis-ideaa ei lähde pukkaamaan enää kuin ani harvoin ja sekin on yleensä ollut tarpeellista lampaan jökittäessä. Jokella on taas erittäin vahva työskentelytyyli ja myös ajo on vahvaa, joten kaaritreeniä olen paljolti tämänkin herran kanssa saanut harrastaa. Paranemaan päin.

 

 

Olin myös tässä taannoin semisti hölmö ja heitin paimennuskisoihin ilmot… Perjantaina lähtee kaarabilen kohti Rantasalmea. Siellä aloitettiin viime syksynä Flintin kanssa kisaaminen ja hylkäännyttiin heti poispäinajossa.. Katsotaan onko asioihin tullut yhtään muutosta… Epäilen.