Olin harvinaisen oikeassa viime kirjoitukseni lopussa maininneestani tulevan viikon tapahtumarikkaudesta, jännittävyydestä, hauskuudesta ja kiireisyydestä.

 

Aloitetaanpa vaikka maanantaista, siitä kun viikko yleensä alkaa daa. Sillon en tainnut tehdä mitään erikoista eli löllöilin ja yritin maksella kertyneitä univelkojani siinä kuitenkaan onnistumatta.

 

Tiistaina oli totuttuun tapaan agilitytreenit, jotka sujuivat kivasti. Paitsi Hienohelma-Åna ei olisi millään halunnut pujotella, kun sen reitillä oli vesilätäkköjä.. Totesin, että lauantain kisapäiväksi on luvattu sadetta ja Åna ilmoitettu kyseisiin skaboihin, joten Olli, sinä pujottelet ne kepit NYT. Ja näin tehtiin. :) Kaikkea ne keksii..

 

Sitten hypähdetään keskiviikkoon, joka on siis paimennuspäivä. Kata liittyi seuraani ja menimme yhdessä Juupiksen pelloille. Flint teki hommia ihan kivasti ja alkoi vihdoin ottamaan käskyt oikein myös poispäinajossa. Tähän asti itseluottamus ei ollut riittänyt, vaan se olisi ensimmäisen käskyn tullen rynnännyt suoraan tasapainopisteeseen ja yleensä juuri vastakkaisesta suunnasta, kuin olin pyytänyt, mutta nyt se tuntui viimein hoksanneen koko poispäinajon ihanuudenkin kaikessa nurinkurisuudessaan. :P Olin treenin jälkeen semi-tyytyväinen, mutta peruspessimistinä löydän aina kaikesta jotain vikaa, jolloin minua pitänee jarrutella toteamalla, että huhuuu – koirasi on alle 9kk, sen ei ihan vielä tarvitse osata ihan kaikkea..

Sitten vietettiin kunnon tytskyjen iltaa, kiitos paljon vierailusta, Kata!:)

 

Torstai on toivoa täynnä.. Toivoa kai se epätoivokin, sillä minun torstai muodostui vain ja ainoastaan siitä. Ai miksikö? Se selviää kohta.

Rose liittyi meidän laumaamme hetkeksi aikaa hoitojaksolle ja pikkumusta otti entisen kotinsa heti uudelleen omakseen ja laumakin hyväksyi sen mukisematta. Heti se taas tuntui kuin omalta koiralta, mutta ei hätää omistajat, mielelläni sen luovutan teille takaisin. :)

Illemmalla Ynni liittyi seuraani ja vietettiin mukava ilta, vaikka olinkin henkisesti kaksinkerroin ja huonovointinen koko torstain..

Muutama otos Rosesta:

 

 

 

Nukkuminen ihme kyllä sujui kohtalaisesti, joten herätyskellon rääkäisy oli mielestäni laittoman aikainen, mutta minkäs teet, perjantai oli tullut ja jännitys eikun paheni. Siitä lähdimme sitten vihreän volkkarin ratsailla kohti Rantasalmea (ja mikäli lukijoiden joukossa on maantiedossa yhtä heikkoja kuin minä, niin Rantasalmi sijaitsee tuolla Itä-Suomessa, Savossa, Mikkelin ja Joensuun välissä). Ajamisesta ei meinannut tulla mitään, kun maha väänsi minut mitä kummallisimpiin asentoihin ja koukeroihin! En ollut miesmuistiin jännittänyt mitään kisaamista noin paljon! Rantasalmi –kyltin kohdalla tuntui, että oksennan sisäelimeni ulos. Mitä se sitten paikan päällä oli.. Tärisemistä, papereiden rutistelua yms. Näin olimme saapuneet siis Rantasalmen 16 hehtaarin pellolle, paimennuksen SM-kisoihin. Ennen tuomarinpuhuttelua käväisin kävelemässä radan läpi ja ihanat paimennusihmiset ottivat tällaisen eksyneennäköisen hiihtelijän mukaan joukkoon katsomatta sen enempiä kieroon. Sain paljon rohkaisevia puheita ja monta perustelua olla jännittämättä. Ilmapiiri oli rennon letkeä ja läppä lensi ennen tuomarinpuhuttelua. Siinä sitten seisoimme kaikki 20 ihmistä kiltisti puoliympyrässä nätisti ja kuuntelimme, mitä tuomarisedällä oli sanottavaa. Sen jälkeen ensimmäinen koirakko sai lähteä. Olin listoissa 7. lähtijä, mutta sainkin kuulla, että edestäni on kaksi poissa, joten APUA, paniikki! En ehdi katsomaan juuri kenenkään suoritusta ennen omaani, hjälp!

Muutaman upean suorituksen jälkeen sain luvan tepastella lähtötolpalle odottelemaan lampaiden asettumista. Lähetin Flintin hakuun oikealta ja se lähtikin tekemään oikein lupaavaa kaarta. Lähempänä lampaita katsoin, että jaa, kanttaapa se (tapansa mukaan) melko lähelle laumaa.. ei helv.! Sehän leikkaa linjan!! ”FLINN LAYDOWNNNN! No mene sit perhana sieltä come by..” Ja näin hyvin alkoi meidän skaba.. Nooh, kuljetus ohjaajalle oli hieman serpentiinimäistä, tosin lampaat oli mukavan liikkuvat, kiva vaihtelu noihin omiin jukuripäihin.. Tolpalle se toi ihan jees, oma kokemattomuus alkoi uhkumaan siinä vaiheessa, kun lähdettiin ajamaan poispäin. Joo, lampailla veto oikealle, laita koira oikealle, fine. Mutta jos koira menee liikaa oikealle, lähtee lampaat vasemmalle. Se oli sellaista siksakkailua pitkin matkaa.. oikea, vasen, oikea, vasen.. Sitten lähti lampaat kaartamaan jälleen oikealle, sanoin F:lle suunnan, mutta lähti vasempaan, jolloin laidun raikui kauniisti ”EI OLE!!!”-käskyn merkeissä ja näin lampaat hipsivät pois radalta.. Kerran laitoin sen yrittämään hakua, mutta laumalla oli jo sen verran selkeä suunta, että noin nuori koira ei olisi niiden päätä saanut enää kääntymään. Siispä kutsuin sen pois ja talsin kisalaitumelta takaisin katsomoon. Argh, mun hitaat refleksini. MUTTA jostain se on aloitettava ja kisasta jäi kaikesta huolimatta hyvät fiilarit. :) Paljon nähtiin hyviä suorituksia, joihin yhdeksi lukeutuu myös Geren sellainen kasvattaja-Katrin kera. Gere tulikin kisassa seitsemänneksi, wou!! :)

Näin oli pitkä päivä pulkassa kera erittäin mahtavien ihmisten! Kiitos kaikille, erityisesti Ynnille matka- ja yleisseurasta!!

(Flintin luontainen poseeraamistaito vaatii hieman hiontaa...)

kun vertaa vaikka Tomppaan..

tai jopa Tempoon!

 

Lauantai ja sunnuntai meni juostessa agilityratoja. Yhteensä 16 starttia tuli viikonlopun aikana vetästyä erittäin vaihtelevalla, mutta ei järin hyvällä menestyksellä. Ainoa maininnan arvoinen oli Giten kolme 0-tulosta, olen tytsyyn tyytyväinen.

 

Viikonloppu riensi nopsaa ja oleilin Teiskossa tämän viikon keskiviikkoon saakka. Sieltä suuntasin jälleen huutelemaan Juupiksen pellolle vieraskielisiä sanoja ja ns. palautteleva treeni kisoista olikin hyvä! Flint teki mm. mallikkaan hakukaaren suurin piirtein samalta matkalta kuin kisoissa oli etäisyys, oi että kun se olisi tuon tehnyt Rantasalmellakin, niin olisi ollut aika bueno! Ohjasin treeneissä myös Gereä, jonka jälkeen totisena tuumasin, että kyllä vain tuo Flint on kuin tehty minun käteeni, jolloin Gere ei samaan muottiin sulaudu millään. Molemmissa on puolensa ja kummastakin tykkään, mutta paljon painaa sekin asia, että Flint on mun ja Gere äidin ja piste. Kumpikin koira toimii omalla ohjaajallaan paremmin ja miksi tuota asiaa pitäisi lähteä edes muuttamaan. :)

 

Pari höntsäilykuvaa shelteistä:

 

 

Tällä hetkellä laumassa on vierailevina tähtinä Sirin Britney (K. Anniina) ja Katrin Nemo (Anyway My Maestro) ja nyt pitää pitää sormet ja varpaat ristissä, että kyseisen parivaljakon lemmenleikit onnistuisivat ja tuottaisivat tulosta… Jännityksellä jäämme odottelemaan!:)

Briitun ja Nemon kuvat on räpännyt Katri.