Olisikohan aika taas ottaa itseään niskasta kiinni ja keskittyä muiden blogien kyylämisen sijasta myös omansa päivitykseen näin uuden kuunkin jo ollessa hyvää vauhtia kulumaisillaan.

 Marraskuu on tuonut mukanaan uusia ulottuvuuksia treenien suhteen. Ja loppukuusta on parit itsensänolaamiskarkelot Oulun suunnalla, jotka samalla toimivat myös näillä näkymin kisakauden päätöksenä. Siellä karkeloimassa Gitte ja Pinja, mutta niistä lisää sitten, kun aika on.
 
Ennen kuin ehdin hirmuisesti hyppiä aiheesta toiseen, voisin kerrata tapahtumia viime kuun lopusta lähtien.
Tarkemmin mietittyäni viime kuun viimeinen viikko oli korvausviikkoni kennelillä, joka siis suomeksi tarkoittaa laitonta epäaktiivisuutta oman koiransa treenaamisessa.
Viikon aktiviteetti tuli Kokkolan ammatinvalintamessuilla, missä Kennellinjalla toki oli oma ständinsä. Ohjelmaan siis kuului agilityä ja muuta kivaa. Tai se ehkä olisi jossain mittakaavassa voinut olla kivaa, ellei joka paikka olisi ollut mutaliejun peittämä ja jos sää olisi edes jossain vaiheessa päivää voinut suosia muilla kuin erittäin piristävillä sadekuuroilla ja tuulenpuuskilla.. Varpaiden päivän päätteistä syväjäätä lukuunottamatta oli kuitenkin ihan mukava päivä noin yleisesti.
 
Pinja oli edustava..ainakin sen pienen hetken.
Ja sekin otti koville..
 
Kuvat Heli.L ja/tai Saija.T - danke schön.
 
Sitten palataan takaisin tähän marraskuulle.
Ennen kuin ehdin kertomaan näistä nk. uusista ulottuvuuksista, niin täytyy vajota maan sisään ja käydä nämä ihanat maastotasontarkastukset lävitse. Ne eivät ihan putkeen menneet…
Vaihtoehtoina oli ensinnäkin a) haku tai b) jälki. No yllätys valitsin haun, kun jälki ei voisi taaskaan vähempää kiinnostaa. Sitten piti valita, että 1) PK-haku vai 2) pelastushaku. No toki kun on valinnan varaa, niin valitsen sen, josta itse olen edes vähän enemmän perillä ja joka minua enemmän kiinnostaa eli PK.
Suoritus arvosteltiin kokeenomaisesti, heti ilmoittautumisesta lähtien. Sittenpä alkoi tämä hölmö työskentely, kun yritin taktikoida lähettämällä piskin ensiksi oikealle etukulmaan, mutta koska armas P haistoi ukon syvemmältä metsästä, oli se sitä mieltä, että se lähtee keskilinjaa pitkin suorilta sinne. Totesin kovaäänisesti, että ei todellakaan ja päätin tehdä nopean planin vaihdoksen ja lähetin sen vasemmalle etukulmaan. Eka onnistunut pisto, jea! Seuraava taas vasemmalle, ja toka pisto OK. Ja tällaisena sompailuna se jatkui sitten näytön loppuun saakka. 2/2 ukkoa löydettiin, enkä ollut tyytyväinen ilmaisuihin. En ollut oikein mihinkään tyytyväinen, mutta eipä mittään – päivä vain parani tämän jälkeen.
Oli siis vuorossa esineruutu, kuten asiaan kuuluu. Ensimmäinen lähetys onnistui hyvin, koiralla into päällä ja eka esine nousikin suhteellisen nopsaa! Palautus kiva.
Toinen lähetys onnistui jälleen suhteellisen mukavasti ja koira juoksee lujaa… alueen yli. Minäpä sulosoinnuillani karjaisen, että tänne ja koirahan tulee, ihan perille asti. Kas, kuuliainen piski.. Ehkä hieman liiankin. Sen jälkeen yritin noin kolmesti sitä vielä lähettää alueelle ja se ei juuri irronnut kahta metriä syvemmäksi. Omat hermoni sanoivat tässä vaiheessa game over ja koira noukki ensimmäisen kepin, jonka suuhunsa sai ja tuli iloisesti takaisin. En ihan äärettömästi arvostanut ja jätimme leikin sikseen. Eli kyllä, erittäin nappiin meni, perrrr..
 
Tällä ja viime viikolla ollaan oltu aika aktiivisia hallinkäyttäjiä! Agia ja tokoa ollaa survottu joka väliin, josko vaikka näiden tasontarkastukset sujuisivat aavistuksen verran paremmin. Toki ihan kisojen takiakin hinkataan molempia. Tokossa nyt ei ihan lähikuukausina olla todellakaan menossa yhtään minnekään, mutta sainpa vihdoin itseäni niskasta kiinni tässäkin asiassa ja aloin sitten tavoitteellisesti opettamaan Pinjalle voittajan liikkeitä. Ehkä joskus? Tai sitten ei. Sen näkee sitten joskus..
Cina on keskittynyt vanhan kertaamiseen ja muutaman uuden asian sisäistämiseen. Hiljaa hyvä tulee vai kuinka?
 
Tällä viikolla ollaan nosteltu pariin otteeseen jäläkiä (pakollinen murreilmaus), jotka siis liittyvät tiiviisti näihin ulottuvuuksiin. Keskiviikkona tehtiin ihan ensimmäistä kertaa pelastusomainen jäljennosto ja se sujui hyvin! Pinja työskenteli mukavan tarkasti, hyvällä temmolla ja nosti 2/2 esinettä. Maalimiehen ilmaisukin sujui semikivasti (tosin meille on ilmaantunut verkko-ongelma, mutta muuten jees). Muutaman metrin se meni ns. korkealla nenällä, mutta yleisesti tosi hyvin. Kulmankin ajo meni hienosti! Huhhuh, ehkä lievähkö innostus tuli taas tätäkin lajia kohtaan! Jännästi oma negatiivinen asenteeni heitti härän pyllyä siinä vaiheessa, kun näin että piski toimii.
Takapakkeja odotellessa…
 
Eilen oli sitten käytännöntunnit nimityksellä ”Suuretsintä”. Neljä kadonnutta ja kaksi etsintäryhmää, joissa kummassakin kaksi koiraa. Pinja nosteli elämänsä toisen kerran pelastusjälkiä ja meni taas kivasti. Ohjaajan omat aivot vain vaatisi hieman sulattelua tästä ainaisesta syväjäästä, jotta voisi oikeasti joskus ajatellakin asioita. Koimme siis onnistumisia ja epäonnistumisia. Menimme hyvin läheltä yhtä ’kadonnutta’, kun tunsin oloni pissitetyksi, jälkien loppuessa kuin seinään. Jepjep. Kuitenkin onnistuminen tuli siinä, kun nostimme alueen takarajalta jälleen jäljen ja se johtikin yhden ’kadonneen’ luo. Ilmaisu hieman vajaa, mutta itsetunto koheni edes vähän. Pinjalta hyvää ja tarkkaa työskentelyä jäljellä, jes!
 
Loppuun pari kuvaa vielä..
Täyden suun hymy vai mikä se nyt oli..
 
On sen pakko oikeasti olla hieman riivattu: