Nyt on viimein kuvat julkaisukelpoisia ja on vähän tehtykin jotain sen kaltaista, että tätä voi alkaa taas kutsumaan treeniblogiksi.

Tom Tallinnassa

 

 

Aloitetaan ensin kuitenkin anti-treeniaiheesta eli narttujen ultrasta, joka suoritettiin eilen. Iineksellä on viimeistä kertaa pullat onnellisesti uunissa ja kyllä, tätä yhdistelmää ollaan odotettu! Viimein on lähes mahdollista saada jälkikasvua Iineksestä ja Nemosta. J

Ånalla sen sijaan ei mennyt niin loistavasti. Ultrassa näkyi enää hyvin pieniä möykkyjä eli siis neiti on luomassa pentuja, joten oma kasvattajaurani ei alkanut kovin valoisasti. Ensi viikolla käydään vielä uusintatsekkauksessa, että loputkin tulevat ulos ja mahdollisesti tulee antibioottikuuri sitten edesauttamaan tätä tapahtumaa. No mutta, onneksi on Ånan kanssa tekemistä agilitypuolella, niin ei tarvitse neidin suotta lomailla. ;) Ensi syksyllä koetetaan, josko olisi parempi onni.

Åna nätteilee

 

Tänään sitten pitkästä aikaa pakkasin koirat autoon ja lähdin treenaamaan Länkylle. Mukaan pääsi nuorukaiset Tom ja Flint sekä jo jotain osaavat eli Gitte ja Tempo.

Tempo teki tosi mukavasti, vaikka alla oli ollut jonkin sortin tahaton tauko. Ei näemmä ollut tauko tehnyt muuta kuin hyvää. :) Itse saan opetella vielä olemaan olettamatta neidiltä liikoja lähinnä kepeillä, mutta muuten olemme melko hyvin löytäneet sen kuuluisan ja peräänkuulutetun yhteisen sävelen ja voin alkaa harkitsemaan kisauran korkkaamista, kun ikä täyttyy. Siihen asti pitää olla sormet ja varpaat ristissä, että neiti mitataan miniluokkaan! Olin tyytyväinen pikkuiseen hörökorvaan!

Tempo yrittää nätteillä myöskin

Kun hätäiseltä uimiseltaan ehtii.. (Ei hirmuisen nautinnollinen ilme)

 

 

Gitellä on ollut tahallinen tauko, joka on pitänyt kaiken ennallaan. Nyt, kun saisi vielä kunnon lihashuoltoprujun ja ohjauskuviot kuntoon, niin olisimme valmiita menemään nolaamaan itsemme SM:iin.

 

Flint oli ensimmäistä kertaa lajin parissa, mutta tuntui kuitenkin tykkäävän, vaikkei mistään mitään tiennytkään. ;) Kannustusjoukkona kiljuminenkin toimi oikein erityisen hyvin. Otettiin tietenkin vähän suoraa putkea, hyppyjä, keppejä ja puomia. Kerran kiivettin myös läpällä A (tai siis Flinde kiipesi, itse tyydyin pitämään molemmat jalkani tukevasti lattiassa). Nopsaa se hoksasi asioita, oikein mainio poika!

 

Tom oli niin ikää ensimmäistä kertaa lajin parissa ja tykkäsi myös. Erityisesti Tempon meno herätti kuumia tunteita! Otettiin myös keppejä, putkea, puomin alastuloa ja hyppyjä. Oikein hyvällä motivaatiolla mentiin ja asiat oivallettiin. Voin siis olla molempiin nuorukaisiini, niin kuin jo osaaviinkin hyvin tyytyväinen! Omassa handlauksessa nyt aina löytyy parannettavaa ja sitä onkin tarkoitus fixata tässä lähiaikoina taas viisaamman opissa. :)

Tom 10 viikkoa

 

 

Nyt on intoa treenata myös tottisjuttuja Cinalla ja Pinjalla. Erityisesti Cinan kanssa intoiluun löytyy looginen syy, joka saattanee valjeta tai sitten ei. Pinjan kanssa myös hakumetsät kutsuvat!

Hyttysten lisäksi on näköjään välistä päässyt jonkin sortin treenikärpänen pistämään, toivottavasti sen pistämä ”myrkky” ei aivan heti kehosta häviäisi. ;)

Cina elää haaveissa

Ja aina välillä se ui ja loikkii ;)

 

 

 

Huomenna matkaamme Kannukseen nyt viimeistä kertaa pitkään aikaan. Vielä viimeiset hyvästit pitää kyseiselle loistokaupungille (ja mahdollisesti sen yöelämälle) jättää. :)

Maisemaa, joskaan ei itse Kannuksesta, vaan Erikseltä

Ja loppuun vielä se Piritan joutsen, joka halusi esitellä poseeraustaitojansa.