Ehdin viime kirjoituksessani mainita perheenlisäyksestä. Se lisäys tuli tämän viikon maanantaina.

Tämä tyttö kantaa nimeä Pinja, mutta aivan viralliselta nimeltään se on Aiko. Se on kuvattu terveeksi lonkista, kyynäristä ja selästä (A/A, 0/0). Luonnetta kuvaan sitten, kun tunnemme toisemme paremmin. Rotu lienee kaikille selvä. Saksanpaimen on siis kyseessä. Väriltään mustaruskea ja ikää 2 vuotta. Pinja on sijoitusnarttu koulun puolesta.

Uuden tulokkaan tärppipäiväisistä juoksuista johtuen hra Wau saa lomailla tämän viikon kotona Eriksellä. Loma toisistamme lienee tekee meille molemmille hyvää, pitkästä aikaa. Ikävä luonnollisesti on ja odotan sitä, että pääsen tutustuttamaan Pinjan Wauhun ja toisinpäin.

Tämän viikon osalta ei nyt jostain kumman syystä hirveitä treenisepostuksia tule. Pinja saa rauhassa kotiutua.

1617225.jpg