Aloitimme traktorihallissa vähän erilaisella haulla. Homman nimi oli sellainen, että koirien kanssa tutustuttiin halliin (käveltiin kaikkialta väleistä, pressujen päältä yms.) ja sitten vuorotellen yksi koira haki omistajansa. "Apuohjaaja" roikkui remmin päässä lähinnä varmistaakseen koiran turvallisuuden suurien koneiden keskellä.
Tällainen treeni tehtiin aina 2 kertaa/koirakko. Waulle menin ensin melko helppoon piiloon, josta se löysi minut nopeasti. Seuraaaksi meninkin pressun alle, joka oli huomattaasti vaikeampi. Lopulta Wau sai hajun, mutta ei ollut ihan varma mistä se tulee. Jätkä yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin, eli etsii silmillään... sitten se hermostuu ja alkaa kuulumaan piip piip piiiiiip ja sitten se alkaa käyttään sitä nenäänsä. Hianoo. No kyllä se siitä.

Sitten lähdettiin verstaalle tutustumaan erilaisiin koneisiin, ääniin, alustoihin, ihmisiin, hajuihin, korokkeisiin... eli kaikkeen mahdolliseen! Wau nyt meni juuri niinkuin halusin. Se ei kammoksunut öljyltä haisevia ihmisiä, eikä mitään hitsausääniä, eikä mitään. Olin siis tuon osalta jätkään erittäin tyytyäinen.

Sitten lähdimme koittamaan sellaisia avorappusia, joista siis näkee alas ja muutenkin ne olivat sellaiset koiran anturoille varmasti erittäin inhottavat. Kuitenkin erittäin hyödylliset opettaa! Minä luulin (ja niin kyllä opettajakin), että Wau juoksisi täysiä puoleenväliin portaikkoa ja sitten vasta tajuaisi, että missä on jne. Mutta ei! Jätkä meni rauhassa koko portaikon ylös asti. Ehkä hieman villahousut tutisi, mutta menipä silti. Alas tultiin reippahasti ja piti hieman jarrutella. Toisella kierroksella se meni jo vähän vakaammin, koska se tiesi, mikä on homman nimi. Ja alaskin tultiin rauhallisesti.

Sen jälkeen menimme jälleen johonkin varastokonehalliverstaslatosysteemiin ja tutustuimme kaikenlaisiin juttuihin. Ei valittamista. Siitä hypähdimme kahden puulavan päälle (erilaisia alustoja) ja sitten sellaisten melko korkeiden betonimylpyröiden päälle. Eli lyhyesti kokeilimme eri korkuisia ja tuntuisia alustoja vielä hetken ja sitten lähdimme hakumetsään.

Hakumetsässä tehtiin tuuli-ilmaisuja kahdessa ryhmässä. Waulla meni paremmin kuin viimeksi. No voiko sitä huonomminkaan mennä? Kuitenkin. Ongelmamme on siinä, että koska koira on kuin ohjaaja, niin molempien jalat toimii nopeammin kuin aivot. Miettikääpä siinä sitten, miltä meidän hakutreenit näyttää. Tai älkää miettikö sittenkään... Katsotaan, jos me tästä nyt yhdessä vanhenemme ja viisaannumme (joo, joo, toiveajattelua). Ei vaineskaan, ihan tosissani minä olen tuosta vielä hakukoiraa tekemässä! Eihän toisella treenikerralla koira voi mitenkään osata kuin vanha tekijä! Täytyy olla tyytyväinen, että minulla on noin monipuolinen koira.