"Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä"

Noniin, josko tällä kertaa saisi itsestään irti muutakin kuin hätiköidysti hutastun tekstin ilman päätä ja häntää. Toki se voi olla hieman liikaa vaadittu minun aivokapasiteellinani, mutta katsotaan mitä nakkisormeni tähän tällä kertaa rustaavat.

Viime maanantaina (2.3) siis päättyi hiihtolomamme ja palailimme takaisin normaaliin kouluarkeen. Vastassahan oli heti tokon koulutusohjaajakurssi, josta olin ihmeen innoissani, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli kuitenkin niin pikkutarkka pilkunpiippauslaji kuin toko...

Täytynee myöntää, että yllätin itseni syventymällä intohimoisesti (jos tuota ilmaisua voi tässä asiayhteydessä käyttää) tokon sääntökirjaan. Torstaina pidetyssä testissä olin edelleen innoissani. Eli vetäkäämme tästä sellainen johtopäätös, että olen teoreettinen tokoilija, mutta sitten kun pitäisi itse tätä käytännössä toteuttaa, niin into kaikkoaa alta aikayksikön.

Ettei kirjoitus nyt karkaisi liian tokopainotteiseksi heti kättelyssä, niin kerronpa vaikkapa Pinjan perjantaisesta (6.3) hieronnasta ja jumitilanteesta. Suhteellisen suorasta selkälinjastaan huolimatta jokin kuormittaa sitä sen verran pahasti, että se vetää aina jumiin lanneselän kohdalta. Sitten nämä perus pakara- ja lähentäjäjumit ovat kanssamme nyt ja aina hamaan jään sulamiseen saakka. Siis lähinnä lähentäjät vetävät jumiin kaiken maailman epämääräisestä liukastelusta. Pakarat varmaankin osittain hihnakäytöksen vuoksi.. Jännä, että niin hyvä hihnakäytös voi saada aikaan sellaiset jumit.... :D köh köh vain. Mutta kuitenkaan niskat eivät ole huonossa jamassa lainkaan, tosin jostain kumman syystä Pin käyttää suht paljon valjaita. Takaisin selän kuormitukseen. En oikein osaa sanoa, mikä voisi olla perimmäinen syy, mutta ainakin Pinja lenkeillä häärää Cinan kanssa sangen epämääräisiä painileikkejä, missä vuoroin kumpikin lentelee.. Se ei ehkä ole paras mahdollinen asia selälle.. Lisäksi, kun neidillä vauhtia ajoittain riittää vaikka muille jakaa, myös liukastumis”voima” on hyvin suuri. Heh, kuullostaa, että tekisin lenkkini jossain peilijäällä... Jep jep, kiekkokaukalossahan me tytöt joka päivä juoksentelemme! Höhöö.

Onneksi Pinja on nuori ja hyvässä kunnossa, joten se vastaa hoitoihin myös hyvin!

Perjantaina oli myös tuttuun tapaan agilitytreenit! Ellakin tuli mukaan. Minulla oli vakiotreenikoirani: Åna, Gitte ja Tempo.

Åna oli varsin vauhdikas ja muisti hienosti asiat pitkästä tauosta huolimatta. Olen varovaisesti alkanut sitä pikku hiljaa treenaamaan ja haaveilemaan kisoista. Edelleenkin Ollin erikoisalaa ovat kepit ja putket. Ella kellotti kepit, mutta idioottina en tuloksia kirjannut ylös, mutta olivat muistaakseni edelleen hyvät. Sillä on kyllä hyvä tekniikka. : )

No en voi olla mainitsematta myös ylpeyden aiheesta nimeltä kontaktit. Nyt alkaa kehu haisemaan, joten siirrytään koiraan nimeltä...

Gitte. Se teki normaalia ratapätkää normaalilla draivilla ja ohjaajan sössiessä normaaleita asioita. Onneksi pikku-G on suhteellisen anteeksiantavainen koira, niin voin sössiä rauhassa niin paljon kuin sielu sietää. Toki luulisi, että epämääräiset sössimiset jäisivät jo liki 12 agilityvuoden jälkeen, mutta ei sitten. Aina tuppaa joku yli-innokas ruumiinosani kiirehtimään väärään paikkaan. Yleensä se on käsi taikka jalka, koska menommehan on täysin päätöntä, joten pää se ei voi ainakaan olla. Hehee, kuinka vitsikästä. Kyllä ihmiset, nyt kuuluu nauraa.

Nooniin ja sitten asiallisella linjalla siirrymme Tempoon, joka reenasi jälleen puomin alastuloa, putkea, keppejä ja kerran jopa juostiin siivekkeiden välistä. : ) Toivottavasti se perisi mammansa pujottelutekniikan ja mieluiten itseoppisi koko asian. :D Reipas tyttö.

Lauantaina (7.3) otin ihan asiakseni ja lähdin Tempesterin kanssa Orivedelle sivistyksen ihmeelliseen maailmaan. Ensiksi tosin sille piti ostaa kylläkin kissavaljaat paikallisesta K-kaupasta, koska olen onnistunut hukkaamaan Rosen pentuajan leppisvaljaat. Noh anyway, Tems oli kivan reipas. Hieman isot äänet ensin jännitti, mutta reipastui niidenkin osalta rundin edetessä.

Sunnuntaina (8.3) olin kerrankin ahkera ja lähdin aamutuimiin treenaamaan. Kahdeksasta yhdeksään olin hallin varannut ja aikahan vierähti siellä vallan nopeasti. Treenattavia koiria oli muutama; Iines, Åna, Gitte ja Tempo. Ella oli treenikaverina ja avustajana esteiden kannossa, kiitokset hänelle. : )

Åna oli varsin mukava ylläri!! Se teki puhtaat radat, kepeille syötöt onnistuivat ja ainakin osa mutkista oli hyvin pieniä. Taisi yksi kunnon Ollikaarros tulla ihan omasta myöhästelystäni johtuen, mutta hyvin silti!

Iines (isän kisakoira) ei ollut kanssani iskussa. Se oli melko hidas. Äiti sanoi kyllä, että se on jumissakin, joten ehkä toivottavasti hitaus ei johtunut pelkästään minusta. Kontaktit ovat päivän teema Inkun kanssa ja ne sujuivat ihan hyvin. Itse radat taas eivät menneet toivotusti, sillä puhtaita suorituksia taisi tulla jopa yksi.

Gitte ei tahtonut irtaantua sivulle. Toki omassa liikkumisessakin oli toivomisen varaa. Mutta positiivisena yllärinä tuli hienot keppisuoritukset ja vaikeistakin kulmista onnistumiset! Kyllä me vielä joskus täältä tullaan! Ehkä. Draivi oli jälleen kohdallaan pikkutytöllä. : )

Tempo otti samoja vanhoja asioita ja lisänä uutena asiana pussia. Melko pätevä pikku penne. Niin ja kerran mentiin puomi ihan kokonaan läpi, kun oli tosiaan avustaja turvaamassa pikkueläimen selustan, ettei se vain tipahda. Tempoa ei hirvittänyt lainkaan olla korkealla, vaan eteni sukkelasti häntä vispaten!

Seuraavaksi pitää alkaa jännittämään, kuinka suuri Temposta tulee. Strategiset mitat olivat 11-12 viikkoisena 3,5 kg / n. 27 cm. Vertailun vuoksi Rosen strategiset mitat 4-vuotiaana 3,5 kg (hyvä kuntoisena – tällä hetkellä hieman pullero...) / 26 cm. Että näin meilläpäin.

Sunnuntaina sitten palasin takaisin Kannukseen ja seuraavana päivänä alkoikin viimeinen kennelvuoroni.

Kennelvuoro verotti treeniaikaani, mutta perjantaina (13.3) ehdin Cinalla ottamaan pienet tottikset, kun odottelimme Konnaa painileikkeihin. : )

Tottiksemme piti sisällään seuraamista jonkinlaisen pätkän. Huomasinpa jälleen, että olen fiksusti sille opettanut seuraamispaikan hieman liian taakse. Shit. Muuten oli ihan jees, perusasennot hieman hitaita.

Jäävät. I have a problem. Kun otan ns. kokeenomaisesti eli ensin maahanmenon ja sitten seisomisen, niin a) se ennakoi ja b) sen seisominen on vielä on niin epävarma, että se laittaa viimeistään siinä vaiheessa maate, kun käännyn sitä kohti. Joten en nyt hetkeen ota sitä kokeenomaisesti ja toisekseen sitä seisomista pitää alkaa nyt urakalla vahvistamaan, jottei sen tarvitsisi epävarmuuksissaan mennä maate. En halua tuosta samanlaista urpoa jäävien suhteen kuin Pinjasta on tullut. : )

Luoksetuloon en ole tarkoituksella treenannut erityisesti vauhtia, mutta neiti on lisännyt sitä itse. En valita, se on vain hyvä. Eli siitä voi päätellä, että varmuutta on tullut. Eteentulo nyt on vielä melko sellainen hektinen (tai no hektinen saattaa antaa nyt hieman väärän kuvan, en jaksa selittää), mutta tarviiko nuoren malinoisin eteentulo muuta ollakaan? Ei Cinan ainakaan tarvitse. Vielä. Joku muu voisi olla aiheesta eri mieltä, olkoot rauhassa, meitä on moneksi.

Kaket istu-maahan-istu-maahan –vaihdoilla vielä lyhyestä matkasta ihan ok. Toivoisin ripeämpää siirtymistä erityisesti istumasta maahan. Aina saa toivoa, asialle kannattaisi jotain ehkä tehdäkin.

Puolentoista minuutin paikallamakuu sopivalla häiriöllä (takaa meni pari pyöräilijää koirinensa). Ihan OK. Tarvitsee itse maassa olemiseen vielä varmuutta.

Eiköhän se tästä, pitäisi saada vaan itsestään paljon enemmän irti.

Lauantaina normaali kämppäarkemme sai kiljahdusrikkaan käänteen, kun Jennin kanin ruoista löytyikin normaalien jyvästen lisäksi kasapäin pieniä vipeltäviä ötököitä. Siinäpä sitä sitten oltiin ja kiljuttiin ja juostiin hysteerisesti. Jopa naapurit saimme raikuvin kiljahusten houkuttelemana tulemaan katsomaan, että kumpaa meistä tapetaan. Molempia meitä tapettiin ainakin henkisesti, olemme Jennin kanssa todellisia ötököiden ystäviä molemmat. Sitten ei muuta kuin Raidia kämpään ja yöksi ’evakkoon’. Ja kyllä - arvostukseni jyrsineläimiä kohtaan koheni rutkasti.....!

Eilen tuli kennelvuoro päätökseen ja paluu normaaliin kouluarkeen tapahtui jälleen.

Tänään käytännöntunneilla Pinja pääsi pitkästä aikaa ottamaan tottista, agilityä ja sisähakua. Seuraaminen ihan ok. Jäävissä tarjosi seisomisen sijaan maahanmenoa, en pitänyt ajatuksesta. Sen huomasi myös Pinja. Seuraavalla kerralla se seisoa jökötti juuri niinkuin pitikin. Hyvä tyttö. : )

Uutena asiana otettiin hyppynoutoa ja vielä metallikapulalla ja PK-hypyllä. Eli aikan paljon periaatteessa uusia asioita yhdessä paketissa. PK-hyppyä ollaan joskus otettu ihan vaan pari kertaa, metallinoutoa erillisenä liikkeenä noin pari kertaa ja hyppynoutoa ei kertaakaan.

Meni ok:sti. Hyppytekniikasta pystyi päättelemään, että selkä kaipaa hierojaa.

Agilityssä edelleen se selkä kaipaisi hierojaa, mutta minähän en armoa siinä vaiheessa tuntenut, kun se alitti ensimmäisen esteen (olin itse sijoittunut suht. kauas). Kuitenkin se sitten hyppi suhteellisen iloisesti, kun vauhtiin pääsi. Kepeillä se on nyt edistynyt jonkin verran - siistii! Itselläni ei ollut juuri fiilareita mennä Pinjan kanssa liitoa, kun olin kokeillut Jerryn kaltaista shelttipoikaa, Harua. Oli menevä pakkaus kaikin puolin! : ) Menin myös käävil Eemelin kanssa, tosin Emppu oli sitä mieltä, että minun kanssani ei ollut lainkaan niin hauskaa kuin oman mamman! Sitten kokeilin myös monster-münster Muskaa, joka oli myös hyvin etevä! (Muskan mamma on potkittava kisaamaan sitten, kun kisaikä tulee täyteen.) Kiitos kaikille, että sain ohjata koirianne!

Hupsista, eksyin hieman aiheesta. Mutta agility is fun oman ryhmän kanssa! Ja se, että saa ohjata erilaisia koiria, on todella mahtavaa ja rikastuttavaa. Pinjan kanssa agiliido ei tänään ollut erityisen mahtavaa ja rikastuttavaa.....

Sisähakua otettiin vanhalla puukoululla. Pinjalle tehtiin suhteellisen vaikea treeni, jossa maalimiehet sijoitettiin taloon, kun me odottelimme P:n kanssa ulkopuolella.

Talossa P liikkui hyvin ja sujuvasti. Yläkerrasta löytyi ensimmäinen ukko komerosta. Koissuliinilla raksutti herneet ympäri pääkoppaa, että miten sinne pääsisi. Tuumaustauon jälkeen se päätti, että sinne pääsee jyräämällä. Ilmaisu OK.

Seuraavaa ukkeliinia etsittiin taas alakerrasta. Huone kerrallaan käytiin taloa lävitse ja viimeisestä huoneesta P:n nokkaan tuli sitten hajuhavainto. Koska ukko oli sijoitettu oven taakse, hajut siirtyivät vastakkaiselle seinälle ja Pin alkoi jälleen muutaman päänkallistelun ja muun ihmetyksen jälkeen ilmaisemaan juuri sitä nurkkaa, johon hajut ajautuivat. Oma ilmeeni hieman vääristyi, kun aloin miettimään, että mihinköhän se mokke on oikein survottu. En siis tiennyt vielä siinä vaiheessa, mihin molari oli sijoitettu. Apujen jälkeen P vaihtoi ilmaisupaikkansa sinne, missä mokke oikeasti oli :D Hauska treeni – näitä lisää. Ja ohjaajien ilmeistä kiitos kuva, kun koira alkaa ilmaisemaan loisteputkivalaisimia......

Koulun jälkeen suunnattiin metsälenkille Vilman ja Tinkan kanssa.

Tässäpä sitten liki kuukauden päivitys. Helpommalla pääsisi, jos useammin päivittäisi... Loppuun vielä muutama kuva pikku-Temestä:

Mitä isot edellä...