Lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa:

 

Perjantaina äidille ja Gerelle ALO1-tulos tokosta, pistein 174 ja sij. 5/11, onnea!!

Lauantaina Tempolle kisoista 10 vp, mutta huimasta tasosta sij. 3. Toiselta radalta hyl.

Gitelle molemmilta radoilta 5 vp, kun ohjaaja oli idiootti suoraan sanoen.

Illemmalla sain kuulla, että ohjaan sunnuntaina piirinmestaruuksissa Iineksenkin. Juu-u, olin sen kanssa tehnyt agia itse viimeksi vuosi sitten noin ja lisäksi se oli tänä kesänä treenannut isän kanssa kolme kertaa.

 

Sunnuntaina ensimmäiseltä radalta Iinekselle 0, sij. 2 ja SERT-A. Gitelle 0, sij. 4.

Toiselta radalta Iinekselle 0, sij. 1 ja SERT-H. Gitelle 5 vp.

Yhteistulosten perusteella IINEKSESTÄ TULI PIIRINMESTARI! Ja Gitestä PIIRINMESTARI 3.!

Tuli hyvä fiilis!

Vaan samalla voinen hieman ihmetellä, mihin on nykyagilityn taso kaikonnut, kun 8-vuotias muorikoira menee ja kerää koko potin tehden samalla minien ainoan yhteistulosnollan?! Eikös nykypäivänä, kun agilityssä on enemmän ja vähemmän lajin ammattilaisia tai ainakin hyvin täydellisiä persoonia, pitäisi tasonkin olla päätä huimaava. Vielä muutama vuosi takaperin kisoissa nimenmukaisesti KILPAILTIIN pääsystä palkintosijalle ja oli arkipäivää, että saman sekunnin sisällä oli ainakin kaikki palkintopallin koirat, yleensä vielä neljäs ja viideskin.

Nyt Gitte, tuloksella jotain 9, jotain on vielä piirinmestaruus pronssilla! Tasokkaassa agilityssä olisi Gitte saanut maistella jotain sijaa max. 10 tuolla tuloksellaan. Ei sitäkään oikeastaan. Mutta enpä minä pahaksi laita, harvinaista herkkua on seistä tönöttää kahden koiran kanssa piir.M palkintopalleilla. Eikä ollut kyse mitenkään kisailijoiden määrän vähyydestä – taisi kilpailijoita jonkun listan mukaan olla 33, josta toki miinustetaan ei-piirin-sisäiset, mutta kuitenkin. Radat olivat erittäin mielekkäät eli niidenkään syyksi ei voi laittaa niitä monia epäonnistumisia, mitä päivän aikana nähtiin.

Vähän nyt laittaa mietityttämään tällaiset asiat. Kaikella kunnioituksellani kuitenkin itse Iinestä kohtaan, muori on kyllä paikkansa ansainnut ja oli erittäin mielekäs ohjattava! :)

 

Pisteenä i:n päälle vielä muutenkin hienon päivän päätteeksi, sijoittui Pirkanmaan Agility Team pronssille joukkuekilpailussa!! Joukkuekokoonpano oli Vilma & Noora, Tempo & Jepu, Gitte & Jepu ja ankkurina Tepa & Maija.

 

Loppuun vielä siskopuolten poseerauskuva kera päivän saldon: