Keskiviikkona oli Kannuksen tokokoe, mihin me Pinjan kanssa, tottakai, itsemme sitten survoimme. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut oman mielenterveyden kannalta paljon parempi olla menemättä, mutta täytyyhän sitä aina yrittää tai jotain...

 

Tästä ”johdannosta” pystyy päättelemään, että kokeemme ei mennyt aivan nappiin. Pinjan päivän sana oli seisominen. Minun päivän sanani oli heiluminen ja yhteinen päivän sanamme oli hyperventilointi. Ihana yhdistelmä kaiken kaikkiaan!

 

Josko pidemmittä puheitta sitten hypähtäisin liikkeiden arvosteluihin jälleen kera omien kommenttieni.

 

Paikalla makaaminen 7 : ja niinhän siinä sitten kävi, niinkuin ”on varoitettu”, että kun treenataan välillä todella vaikeissakin häiriöissä, niin kokeessa saattaa tulla ongelma sen suhteen, että kaikki ovatkin hiljaa kuin kirkossa. Itseasiassa kirkossakin mölytään enempi kuin tuossa kokeessa paikkamakuun aikaan. Oikeastaan koko totuus ongelmasta ei ollut ainoastaa se hiljaisuus, vaan hiljaisuudesta johtuen kaikki huomio kääntyi halliin juuri sillä hetkellä sisään tulleeseen koirakkoon. Siinä sitten osa alkoi haukkumaan ihan kunnolla. Pinjakin oli pari kertaa haukahtanut ja sen jälkeen piipannut. Ääntely siis tiputti kokonaisarvosanaa. Hieman harmittaaaaa.

 

Seuraaminen taluttimetta 7½ : no petrasimmehan puolella pisteellä edelliseen verrattuna. Tällä kertaa se näytti edes hieman seuraamiselta, MUTTA juoksuosuuden jälkeen tein suhteellisen töksähtävän vaihdon takaisin käynnille ja Pinja jäi tyytyväisenä seisomaan paikalleen, josta johtuen kaksoiskäsky. Lisäksi seuraaminen oli kuulemma liian tiivistä ja välillä jopa estävää. Whatever. Pysyn edelleen linjallani ja haluan tuntea, että koira seuraa, joten tuota asiaa en lähde määräänsä enempää korjaamaan.

 

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 : oli täydellinen seisominen!! Great success, etten sanois... Kuinka hankala onkaan ymmärtää seisomisen ja maahanmenon ero? Näemmä todella hankalaa!

 

Luoksetulo 9 : tässä sentään oikeasti petrasimme viime kokeeseen verrattuna. Vauhti oli mukava ja  pysäytys suhteellisen napakka Pinjaksi. Pisteen pudotti pieni häslinki eteentulossa ja oma heilumiseni, jota en ole tietenkään missään vaiheessa ymmärtänyt edes tekeväni. Tasapaino-ongelmia?

 

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9½ : ei ollut kuulemma niin napakka kuin maahanmenon tilalla tullut seisominen. Ihme heebo tuo Paavali. No ei itsessänikään kehumista, sillä kuulemma vaihteeksi heiluin........

 

Noutaminen 7 : taisi olla ainoa sama numero kuin viime kokeessa. Ei mikään hehkeä, mutta vieläkin jaksan iloita siitä, kuinka motivoitunut Pinja on kapulasta. Palautuksessa tuli ensin puolet matkasta ravia, jonka jälkeen nosti laukkaan ja palautti vinoon. Minä heiluin.

 

Kauko-ohjaus 5½ : Olin hyvin pettynyt... Ensinnäkin maahanmenoon tarvitsi antaa kaksi käskyä. Ja sen jälkeen kumpaakin istumiseen tarvitsi kaksi käskyä. Nooot gooood. Koska heiluminen on mielestäni niin hauskaa, niin vaihteeksi sitä harrastin tuossa ajoittain...

 

Estehyppy 9 : jälleen petrausta viime kertaan! Oli muuten likellä, ettei liike ehtinyt nollaantua jo ennen sen suorittamista, sillä Pinjaa veti kovasti paljon tuo ihanan hehkeä este... Sain sen kuitenkin kutsuttua juuri sopivasti pois, ennen kuin se haaveili ponnistavansa. Kuitenkin itse liike oli ihan mukava, istuminen muistaakseni hieman hidas, mutta treenimäärään nähden se sujui varsin kivasti. Itse, kun olin heilumisen makuun päässyt, niin jatkoin sitä tietenkin vielä tässäkin liikkeessä... Hihhulishei, täytynee oikeasti harkita jotain kehonhallintakurssia tai muuta vastaavaa. Tuntuu vahvasti siltä, että minä ja kroppani elämme omaa elämää aina tällaisissa hieman jännittävissä tilanteissa.

 

Kokonaisvaikutus 9 : paikkamakuuääntely tietenkin vaikutti. Molempien ajoittainen hyperventilointi tottakai myös.

 

Pisteitä kertyi 139, 5 eli ”mukavasti” vaihteeksi AVO3-tulos. Edelliseen kokeeseen nähden 2,5 pistettä enemmän ja tällä kertaa jäimmekin vain puolen pisteen päähän kakkostuloksesta. TOSIN sillä nyt ei ole mitään väliä, kun ykkönen ei ollut lähelläkään.

Meidän pitää muutamassa avo-kokeessa ravata, jos aina petraamme vain 2,5 pisteellä...

Sijoituksemme oli 8/8. Ja mieliala kohenee..

 

Suurin ero nyt kuitenkin oli tämän ja edellisen kokeen välillä oma suhtautumiseni tulokseen. Ensin jopa meinasin olla ”ihan sama” -asenteella ja ajatella positiivisia asioita. Pian huomasin, että se ei auta, kun väkisin alkoi ketuttamaan. Siinäpähän sitten kettuunnuin lisää ja lisää ja lisää, koska harmitti suunnattomasti, että en vieläkään osaa virittää tuota sellaiseen oikeaan tilaan ennen suoritusta. Alokkaassa, kuten olen muutamaan otteeseen maininnut, se oli aivan kamala lahna. Ensimmäisessä avossa se oli übervirtainen. Tällä kertaa otin ihan hetkisen rauhoittumista ennen suoritustamme, mutta sekään ei näemmä sitten riittänyt. No lohduttaudunpa sillä, että tämä on asia, minkä voi oppia vain kokeilemalla, mutta johan tässä sitä ollaan kokeiltu... Pitäisi pikku hiljaa onnistua jossain.

Eniten minua ehkä kuitenkin ärsyttää omat heilumiseni. Olen taas jonkin aikaa treenannut keskenäni ja sen kyllä huomaa. Jossain vaiheessa varmaan haihtui se käsien ylenpalttinen liikuttelu, mutta se siirtyikin jalkoihin... Mitähän seuraavaksi kehittelisi? Kenties alan käännellä päätäni miten sattuu, vai pitäisikö liikkeen lähteä sittenkin lantiosta? (Sitä en halua olla todistamassa...)

Minulla on vahva tunne siitä, että jesarista tulee pian paras ystäväni...

 

Mutta tässäpä nyt ei muu auta kuin suunnata katseensa jälleen kohti tulevaa ja rehellisesti sanottuna varmaan miettiä omaakin suhtautumistani tokoon.

 

Torstaina olimme koko päivän hallilla terapiaopinnoissa. Kaikenlaisiin juttuihin Pinjakin pääsi osallistumaan (kuten ohitusharjoitus, rauhoittuminen, paikallaolo, käsiteltävyys jne.) ja väliin sulloimme ihan jotain kevyttä tottistreeniä.

Seuraamista otettiin hieman ja lähinnä vain pidettiin hauskaa yhdessä. Jossain välissä sain ahaa-elämyksen alkaa treenata jopa näyttelyä.. Pinja-raukalla ei tainnut enää siinä vaiheessa olla niin kivaa.. Hän ei oikein tahtonut ymmärtää, että hittoako hänen tassujansa nyt revitään eri suuntiin ja selkäkin venyy ihme asentoihin.. lopulta jopa kuristetaan juoksuttamalla hallia edestakaisin. Pinjan versio sakemanneille ominaisesta lentävästä ravista ei ollut oikein sellainen, millä Vuoden Näyttelykoira 2009 -titteli olisi taattu... En tiedä, olenko siitä niinkään pahoillani.. ;)

 

Perjantaina koulun jälkeen pakkasin uljaan Opelini perään kaksi germaania ja yhden malinöösin ja suuntasin keulan kohti taimitarhoja jälleen lenkkimielessä. Ja vaikka se olisikin kovin todennäköistä, en ole niin lukihäröinen, että sekoittaisin kuinka kirjoitetaan ”yksi” vs. ”kaksi” eli Pinjan leikkikaveriksi lenkillemme tuli Annin germaani Hessu. Pariskunnalla oli hyvin hauskaa umpihankipainileikeissänsä!

Luonnonrauha paras rauha.

 

Illemmalla sain aikaiseksi jopa treenata tyttösillä!

On pakko aloittaa Cinasta, sillä se on ollut hetkisen ihan total tauolla treenaamisesta. Ilokseni tauko ei ollut tehnyt lainkaan pahaa, päinvastoin.

Seuraamista otin kolmella eri tavalla. Ensin lelulla ja meno näytti kovin innokkaalta. Sitten ns. ”normaalisti” eli avuitta pikku pätkän ja sekin meni kivasti. Palkkana nami. Ja viimeiseksi imutuksella, sekin oli jees, vaikkakin toivoisin hieman intensiivisempää imutusta. Voisin asian suhteen värkätä ehkä jollain übermakupaloilla, mutta tällä kertaa saivat käsiäni koristaa ihan perus veriletut.

Luoksetuloa ensin lyhyestä matkasta. Tiiviys OK, mutta maltissa toivomisen varaa. Ellei namia / uutta käskyä tule kahdessa sekunnissa, niin neiti päättää omatoimisesti siirtyä sivulle. Olen varmaan kaiken maailman malttiharjoitukset upeasti sivuuttanutkin epähuomiossa ja tässä siis on tulos. Hyvä minä!

Toinen harjoitus pidemmällä matkalla ja yritin saada sitä ymmärtämään juosta jalkojeni välistä, mutta se ei oikein ottanut onkeensa. Piti sitä idioottimaisena lähinnä, mutta en ajatellut silti luovuttaa!

Jäävissä ensin maahanmeno ja suosiolla reilulla avustuksella, OK!

Sitten seisominen ja hieman pienempi apu, OK! Ehkä pienen epävarmuuden häivähdyksen voi huomata neidin silmissä, mutta eiköhän se luottamus sieltä tule sitten kaupanpäällisenä, kun saadaan tarpeeksi kokemusta!

Kaket istu-maahan vaihdoilla hyvin lyhyestä matkasta OK, koska tuossa nyt ei ole oikein vielä mahdollisuuttakaan epäonnistua.

Noudossa kapulamotivaatio jees, tosin Pinjaan verrattuna ei häikäisevä. Palautus vaatii ”hieman” treeniä! Ensinnäkin vauhtia ja toisekseen kapulan pitoa pitäisi itsessään treenata paljon. Se on hyvin ehdollistunut oikeaan palautuspaikkaan, mutta olen ehkä epähuomiossa palkannut sitä nimenomaan tuosta paikasta ja sitten itse pitäminen on jäänyt sivuseikaksi. Hyvä minä part miljoona! Huomasin, että aina, kun vein kädet eteeni ohjatakseni sitä tulemaan lähemmäs, kapula tippui. Toki se saattoi ennakoida myös irroittamista, mutta oli miten oli, minulla on The Problem. Kuitenkin taas pitäminen sujuu hyvin, kun itse liikun, vaikka välillä kapulaan koskenkin. Eli sen takia uskon enemmänkin tuohon ensimmäiseen ongelmaan. Olen ollut taas niin pätevä, että hävettää...

Kuitenkin olin tyytyväinen C:n motivaatioon! : )

 

Pinja treenasi pienissä erissä avon liikkeitä, hyppyä ja paikkamakuuta lukuun ottamatta.

Seuraaminen oli jees, eihän se koskaan tule huippuluokkaa olemaankaan.

Jäävissä otin ensin maahanmenon ja suosiolla avulla, jotta sain sen heti onnistumaan ja sitten seisomisen ilman apua, joka onnistui myös.

Luoksetulo ilman pysäytystä oli ihan jees, hieman vinoa eteentuloa lukuun ottamatta.

Kaket suhteellisen lyhyestä matkasta kovin temmokkaat.

Nouto ihan jees, hieman vinoa eteentuloa lukuun ottamatta. Kuinka identtistä luoksetulon kanssa.. Olisiko aihetta kenties treenata tuota?!

Motivaatio oli kohdallaan kuitenkin!

 

(Välikommenttina: kuka voi olla näin urpo ja jättää kameransa USB-kaapelin kotiin?! Ja kamerassa odottaa 700 kuvaa käsittelyä ja julkaisua. Hienoa.)

 

Huomenna Cina täyttää ystävällisesti 7 kuukautta.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille! : )