...ja hellät tunteet. Ah, niin fiksu aloitus, kuten vitsiksi kutsutut blogipäivitykseni yleensä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nyt on taas vierähtänyt viikko jos toinenkin. Olihan meillä tuolla joskus rauniopuolipäivä ja hauskaa oli, vaikkakaan oma koirani ei tällä(kään) kertaa loistanut pattereita menettänyttä taskulamppua kirkkaammin. Ilmaisut sillä kusi minkä kerkesi, kun armaan neitosen mielestä rauniorataan tutustuminen olisi ollut huimasti mielekkäämpää kuin enemmän ja vähemmän tutuille molareille paukuttaminen. No se siitä. Meille voi joskus tulla vielä mahdollisuus kokeilla uudelleen raunioradalla temmellystä, mutta ei lähiaikoina.

 

Tottisteltu ollaan enemmän tai vähemmän. ALO-kisat lähenee (prkl). Rehellisesti ilmaistuna ne ovat AIVAN liian nopeasti edessä ja edelleen rehellisellä linjalla pysyäkseni ilmaisen, että olisin vaikka valmis perumaan kyseiseen kokeeseen menon vaikkapa juoksujen takia, sillä paikalle on tulossa vähemmän tai vieläkin vähemmän toivottua yleisöä. Ei sillä, minulle mikä tahansa yleisö on erittäin epätoivottua johtuen ilmeisesti siitä, että suurimmalti osalti treenaan yksikseni ja yleisönä on korkeintaan treenivuoroansa odottavan koiran lisäksi linnut ja muut metsän eläimet.

 

Ennen kuin aihe lähtee tuon pahemmin rönsyilemään, jatkan juttua tylsien treenien parissa.

Jerryn kanssa olen tokoillut jonkin verran siinä Pinjan ohella. Ärsyttävä piski, kun se treeneissä toimii minun mittakaavallani suhteellisen hyvin ja kokeissa sitten aivan päin honkia. Minun olisi lienee jo aiheellista hankkia "Kyllä se kotona osaa" tai "Ihan oikeesti ollaan me treenattu" –tekstillä varustettu paita ja lähteä kokeeseen. Valitettavasti vain nuo edellä mainitut lausahdukset ovat kulutettu niin lahjakkaasti puhki, ettei se enää ketään naurattaisi, vaikka minun ja Jerryn kohdalla tuo olisi niin totta.

Niin no mitäköhän sanoin siitä rönsyilystä? Jatkakaamme siis aihetta karvalakkiaineksesta nimeltä Jerry ja sen tokoiluista ja muista hömpötyksistä.

Nouto meillä oli hetken aikaa oudossa jamassa, kun tähän asti aina mielellään mitä tahansa ainesta kantanut urhoni ei tykännyt yhtään uuden uutukaisesta kapulastaan, minkä vaivalla (hahhah!) tein sille raksatunnilla. Sitten lähdin sitä pikku hiljaa rakentamaan uudelleen, että se nouti ensin ihan sängylläni kapulaa ja vihdoista viimein sain sen tuomaan sen hienosti kapulan perille asti myös kentällä.

Ruutua ollaan otettu ihan vähän (ihan liian vähän siis toisin sanoen). Mutta kuitenkin. Mitäpä siitä stressaamaan, kun ainakaan toistaiseksi ei tokon alokasluokassa ole ruutua näkynyt ;) . Huvin vuoksi ja urheilun kannalta siis ylempien luokkien liikkeitä olemme ottaneet ja tietenkin ihan senkin takia, että ei aina hinkattaisi sitä samaa vanhaa p*skaa treenistä toiseen.

Satunnaisia agilityesteitä Jerski on suoritellut sekä omansa että ohjaajan mielenterveyden ylläpitämisen kannalta, joskaan jälkimmäisen kohdalla en olisi siitä terveydestä niinkään varma.

 

Sama juttu Pinjan kanssa. Olen ottanut sillä jotain satunnaisia liikkeitä tokon ylemmistä luokista, vaikka tasan tarkkaan meidän tavoitteemme tokon suhteen rajoittuu siihen AVO1-tulokseen, jos sellaisesta voidaan edes ikinä haaveilla. Mutta katsellaan elämää eteenpäin avarakatseisesti.

 

Sitten annan itselleni luvan rönsyillyttää aiheen pois treenien parista ja suunnata sen pentulaatikolle. Pienet shelttitytöt ovat hirmuisia terminaattoreita ja hampaatkin ovat valitettavan terävät. Liikkumaan pääsee tasan yhdellä tavalla, hiihtämällä, kun kasa pirulaisia roikkuu lahkeissa kiinni. Ei ainakaan ensi talvena (jos sellaista edes tänne Suomeen enää saadaan) pitäisi hiihtämisen suksien päällä tuottavan ongelmia.

Tämä olikin sitten viimenen viikonloppu, kun nuo ihanat riiviöt minua viihdyttivät, koska niidenkin on tullut jo aika lähteä kasvamaan uusiin perheisiin.

 

Riiviöistä puheen ollen.... Viikonloppuna käväsin kolmesti katsomassa aivan toisen rodun edustajan pentuja. Niistä visiiteistä muistona muutamat naarmut käsivarsissa ja sellaiset mukavat naskalihampaanjäljet jaloissa. Mutta oli mukavaa! J Ja kaikin puolin antoisa viikonvaihde.

 

Palatkaamme asiaan. Ehkäpä jo valitettavan pian.