Tämäkin on lähinnä kujan asetusta..

Mistähän sitä aloittaisi.. etsitään inspiraatiota treeniblogin hengissäpitämiseen! En tiedä, auttaisiko puhtaalta pöydältä aloittaminen vai mikä tässä mättää. Jotenkaan ei kylläkään jaksaisi näiden vuosien jälkeen lähteä tyhjältä kirjoituspöydältä tarinaa jatkamaan.. ehkä sen aika tulee joskus. Siihen asti kärvistellään tällä vanhalla sonnalla. ;)

No mistäs olisi piristävämpää kertoa kuin pentupuuhista?!

Torri-neiti on melkonen vauhtimasiina, melumasiina, uudelleensisustusmasiina, energiamasiina, lelumasiina, ruokamasiina ja hellyysmasiina. Kyllä huomaa, että talossa on pentu; leluja, kenkiä ja kaikkea muutakin mahdollista ja mahdotonta pitkin lattioita sikin sokin! Sitä mukaa, kun ilonpilaaja-Jepu kerää edellä mainittuja roinia takaisin niille suunnitelluille paikoille, on ne jälleen Torrin mielestä oikeilla paikoilla alta kahden sekunnin. Lapsi on terve, kun se leikkii ja onnekseni Torttu on jättänyt sähköinsinöörin hommat enemmän ammattilaisten käsiin ja ensikosketuksen jälkeen ei ole toistanut sitä virhettä, kun olin saada slaagin nähdessäni sen sähköjohto hampaiden välissä. Siinä vaiheessa desibelimittarin lukemat tuskin olisivat riittäneet mittaamaan sitä äänen määrää, mikä minusta lähti. Oli näemmä kerrankin tehokasta äänenkäyttöä ja se p:llä alkava seitsemän kirjaiminen sana meni sinne kallonpohjaan saakka. Neiti on ehtinyt koti-uuteen-kuosiin –projektinsa ohella touhuamaan kaikkea yleishyödyllistäkin, kun ollaan pyöritty monissa eri paikoissa ihmisvilinässä, liikennevilinässä ja kaikessa muussakin vilinässä. Heti neiti pääsi myös turistiksi meidän agilityhallille ja kannusti isukkikoiraa menemään vieläkin kovempaa.. Siis neidin ääninäyte oli melkoinen soolouran aloitus! Onneksemme hän kyllästyi omien kitarisojensa tuulettamiseen noin kymmenen minuutin jälkeen ja nukkui lopputreenin kerällä häkissä. Se ei jännitä uusia paikkoja tai tilanteita, vaan tulee reippaasti mukana ja tutustuu uusiin ihmisiinkin avoimesti. Sillä on hyvä ruokahalu ja se leikkii mukavasti, eikä myöskään arkaile mitään pintoja ja alustoja. Autoilutreeniä on tullut tässä sosiaalistumisreissujen ohella varsin tehokkaasti ja autoilun syvimmän merkityksen se oikeastaan oppi jo matkalla kasvattajalta meille eli nukkumisen. :) Se on hirmuisen nopea oppimaan, niin syy-seuraussuhteet kuin arkisia temppujakin (, joita kylläkään ei olla vielä mitenkään erityisen paljoa tehty).

Rheda ja Martta on saanut tasaisesti treeniä n. kerta viikkoon per naama. Rhedan kanssa pitää vaan muistaa edetä hitaasti ja Martan kanssa annoin itselleni luvan opettaa sille pari estettä lisää ja alkaa vaatimaan puomin alastuloa jo ’viralliseen’ tapaan. Rhe hämää mut kerta toisensa jälkeen omalla nerokkuudellaan, mutta sillä on yleisasenne kuitenkin sellainen hyvinkin rento, eikä se ota niin vakavasti. Tässä asiassa ne on Martan kanssa kuin yö ja päivä, koska Mar on vastaavasti erittäin kiihkeä ja antaa itsestään jokaiseen treeniin aina kaikkensa. Lisäksi sen kierroslukumittari kulkee ihan eri sfääreissä kuin Rhedalla. Se tarkoittaa käytännössä omien vuosien varrella tehtyjen hypoteesien mukaan seuraavaa: Rhedasta tulee sellainen idioottivarmempi suorittaja, joka kykenee tasaisen paksuun suoritukseen kisa toisensa jälkeen, joka ei sinällään aiheuta mitään tunteita kenessäkään onnistuessaan tai epäonnistuessaan. Martasta sen sijaan tulee erittäin reaktiivinen ja tekee saman tien omia päätöksiään radan jatkuvuudesta, jos ohjaaja on tapansa mukaan vähän hitaalla tai muuten vaan vähän pihalla. Tämä taas tekee sen, että onnistuessaan (harvoin) on radanteko ollut yleensä näyttävää jne. Tämä on siis kärjistetty hypoteesi vain, joten voi olla, että osun täysin väärään. Ja nuo tekstit on tarkoitettu siis aikaan tästä hetkestä noin vuoden-parin päähän, joten turha tulla ensi viikolla aukomaan leipäläppää aiheesta. ;) Siihen en valitettavasti osaa vielä näiden vuosienkaan jälkeen vastata, että kumpi on sitten se mieluisampi variaatio (kisa)koirasta. Se on kuin vertaisi Gitteä ja Tempoa. Kummassakin on puolensa, joiden yhteenlaskettuna tuloksena ne ovat täysin tasoissa. ;)

Tompan kanssa kipaistiin kisoissa vkonloppuna, herra tekisi kans suhteellisen tasaisen varmaa työtä, jos ohjaaja ryssisi vähän vähemmän.. Toki siitä paistaa vielä nuoruus, että poika saattaa keksiä jonkun pikkukivan jäynän, mutta ihmeen aikuismainen se kyllä on..urokseksi. Ollakseen kuitenkin alle 2-vuotias. Viikonlopulta kaksi voittoa, josta toinen (v-tuttavalla) vitosella ja toinen (rumalla) nollalla.

Tänään Hetan kanssa käytiin huskyajelulla ja kyllä sielu jälleen lepäsi! Se nyt on vaan niin… ihanaa!