Leirimme saimme päätökseen jo hyvä tovi sitten.

Sain treenattua Gitellä ja Tempolla paljon agia ja Cinalla jonkin verran tottiksia. Ja Uzi toden totta oppi käytöstapoja ja sai samalla ihailijoita. :)

 

Agilityä menin joka päivä tyttösillä ja etenkin Tempolle se oli hyvin rikastuttava viikko. Uusista esteistä ja kentästä se ei meinannut mitään, sille on aivan sama vaikka agiliidettäs vedessä, kunhan mennään lujaa! Sen treenit sujuivat hyvin. Uutuksina otimme pituutta ja pöytää, oivalsi hyvin! Ja nykyään se ei enää tarvitse remmiä puomilla ja A:lla (eli se on oppinut hallitsemaan kaikki koipensa, eikä häsläähöslää). Kepeillä se eteni tosi upeasti tämän viikon aikana – pystyin kääntymään rintamasuunta eteenpäin ja jättämään käsiavut yhteen neljännekseen verrattuna vielä hetki sitten tehtyihin treeneihin. Sitten onkin hyvä lähteä vahvistamaan vielä toista puolta ja ottamaan lähetyksiä. Hieno pieni kultainen katuharja, ei voi muuta sanoa!

Lisäksi Tempo oli leirikoirana mitä ihanin. Se nautti täysin siemauksin, kun sai leiriläisten huomion kohdistumaan itseensä ja jokainen, joka sitä erehtyi silittämään sai ilmaisen naamapesun ja tehotuuletuksen vispaavan hännän ansiosta.

 

Gitte sai agiliidellä ilman sen suurempia koulutuksellisia tavoitteita. Kepeille lähetyksiä toki otin vähän joka kulmasta ja ne ovat edistyneet! Vielä inansa varmuutta vain pitää vielä saada itse suoritukseen, mutta kyllä se tästä lähtee. Pöytä taisi myös Gitelle olla uusi tuttavuus, mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Ja onneksi sitä ei kisoissa nykypäivänä edes ole.

Gitte oli leirikoirana ihana ja vaivaton, niinkuin ihan normaalissa elämässäkin. Se on iloinen, jos joku sen huomaa ja tulee silittämään, mutta muuten se makoilee jaloissani ja ottaa lepoo ellei mitään tähdellistä tehdä. Kiihtyvyys on kuitenkin nollasta sataan alle kahdessa sekunnissa, jos jotain lähdetään tekemään. :)

 

Cina seurasi minimaalisia pätkiä joka käänteessä, hyvällä fiiliksellä. Lisäksi luoksetulon eteentuloja hinkkailtiin jonkin verran. Agilityä otin kerran, ihan läpällä tosin. Hyvä fiilis myös siinä, mutta räjähätävää nopeuutta ei ole. En ole kyllä nähnyt vaivaakaan asian suhteen, joten peiliin vilkaisu lienee vaihteeksi kohdallaan..

Leirikoirana Cina ei ole paras mahdollinen. Lapsosista se ei juuri piittaa ja vielä vähemmän muista koirista. Ihmisille, jotka osaavat tervehtiä oikeaoppisesti, se on sosiaalinen. Ne, jotka vähänkin osoittavat epävarmuutta, Cina vastaa epävarmuudella. Toistaiseksi ei ole vielä ketään purrut, mutta en pitäisi sitäkään ihmeenä. Ja täytyy sanoa, etten olisi siitä kyllä pahoillanikaan. (Kamala ihminen..) Kun sanotaan, että joskus koira on vain omistautunut yhdelle ihmiselle, Cina on juuri sanalleen sellainen, yhden ihmisen koira!

 

Uzi tosiaan vietti muuten treenivapaan viikon, paitsi käytöstapojen osalta. Siitä se sai tehokuurin. ;)

Jännästi häkin/oven avauduttua sieltä ei rynnänytkään enää punaruskea malinois, vaan se odotti kauniisti lupaa silmiin katsoen. Remmissäkään ei enää käyttäydytty kuin päätön varsa, vaan hienosti talutin löysällä edettiin paikasta toiseen. Lisäksi paikallaolot ovat jännästi alkaneet porautumaan kallonpohjaan! Mainio pieni palikka.

Leirikoirana Uzi on paljon mieluisampi kuin Cina. Ei sekään mikään sosiaalisuuden esikuva ole, mutta se antaa Cinaa enemmän huomattavan paljon anteeksi vääriä lähestymistapoja ja epäloogisia signaaleja. Hetken tutustumisen jälkeen se on jo valmis leikkimään pientä sylikoiraa ja pesemään naaman. Muille koirillekin se on hyvin ystävällinen!

Ihmeellistä, kun samasta puusta ovat kuitenkin Cinan kanssa veistettyjä, vaan ovat kovin erilaiset veistokset.

 

Leirin jälkeen lauantaina purkasin Pinjan viikon aikana keräämiä energiavarastoja jäljen muodossa. Pituutta oli jotakuinkin 300 metriä, 4 keppiä, ¼ askeleella nameja ja kolme kulmaa.

Ensimmäisellä kepillä jouduin hieman muistuttamaan, että mitä kuuluu tehdä, kun sellaisen havaitsee. Kolmella viimeisellä ei sitten ollutkaan enää mitään ongelmaa! Muutenkin jäljen ajo sujui rennosti ja itselläni sielu lepäsi ihan ekaa kertaa kyseisen lajin parissa. Joka johtui vain ja ainoastaan siitä, että olin merkannut jäljen niin huolellisesti, että olin itsekin koko ajan kartalla eikä päässänit pyörinyt koko ajan, että nyt me eksytään. Pitänee harrastaa useammin tuollaista.

 

Sunnuntaina ei tehty muuta tähdellistä kuin kävimme sitten uimassa illalla. Uintireissun ansiosta löysimmekin itsemme sitten n. klo 22 Kangasalan päivystävältä eläinlääkäriltä. Jonkinsortin todella terävä kivi taikka lasi oli viiltänyt Pinjan polveen mukavan kokoisen vekin. Syvä se oli kuin kuilu, mutta ei ONNEKSI kuitenkaan niin syvä, että se olisi vahingoittanut niveltä. Huh, onni tässäkin onnettomuudessa... Saldona kuitenkin viisi tikkiä ja antibioottikuuri. Great.

Pinja ei ole oikein sopeutunut pönttöpäiseen elämään. Tai siis nyt, kun se on henkisen pönttöyden lisäksi myös fyysistä, niin paikat vaan kolisee, missä neiti ikinä seikkaileekin. Itse on muutaman kerran tehnyt mieli huutaa hallelujaa, kun se on törmännyt päin.

Onneksi se kuitenkin sai jättää eilen pöntölle hyvästit, kun kävimme lekurissa poistattamassa tikit.

 

Viikonloppuna käväistiin myös kisoissa Lempäälässä. Mistään muusta en ole tyytyväinen kuin Temposta. Se sai lauantai-iltana kisojen päätteeksi treenata kisaesteillä. Melkoisen hieno, kovaa tahtia edistyvä tytteliini!

Muuten saldona Ånalle 3 x HYL, Gitelle 2 x HYL ja yksi 5-tulos. Mur.