Nyt teen pitkästä aikaa sellaisen päivityksen, jossa nostan kissan pöydälle ja analyseeraan omia ongelmiani näin tuoreeltaan treenien jälkeen (ja niitähän riittää)..

 

Aloitetaan Rhedasta, koska sen kanssa huomasin olevani ärsyttävä natsi. Henkisesti. Pipoa todella pitää löysätä! Se ei näy koirassa, eikä sen tekemisessä, onneksi, mutta itselläni on taas joku KIIRE johonkin ja vaadin nuorelta koiralta aivan ultimaalisen hankalia asioita (, joista se tosin selviytyy äärimmäisen hyvin), mutta ei sen tarvitse osata tuossa iässä vielä oikeesti paljon mitään. Se on taitava koira ja nopea oppimaan, niin mikä ihme mut laittaa kiirehtimään?! Joten.. parannusta olisi syytä tapahtua jo seuraavalla treenikerralla tai muuten.. Eli käytännössä, treenien helpottamista huomattavasti, oman asenteen korjausliike kohti hitaampaa edistymisentarvetta sekä onnistumisen ilot pienistä asioista, eikä asenteella ”olisi se voinut mennä vielä näin ja noin ja sillain paremminkin!”.  Valitettavasti joudun myös myöntämään olevani samassa tilanteessa jo toista kertaa. Samojen asioiden kanssa sain painia myös Tempon kanssa sen ollessa samassa iässä. Puhutaan koiran iästä, joka on siis n. 9,5 kk.. Kerran tiukkapipo, aina tiukkapipo. Taidan jättää pipon kotiin tästä etiäpäin. ;)

 

 

 

Marthan kanssa en ole onnistunut toistaiseksi saamaan mitään ongelmaa mainitsemisen arvoisiin sfääreihin. Ihme sinällään. Vaan alussahan vasta taaperretaan, olisi kai noloa saada aikaan ongelmia noin nuoren koiran kanssa? Mielestäni olen sen kanssa edennyt hyvällä maltilla. Jos nyt pitää jokin asianhaara keksiä, josta voisi itseään taputtaa päähän.. Muullakin kuin pesismailalla.

 

Tom on minunlaiseni rimanalittajan unelma (ja nyt ei puhuta niinkään hyppyesteen rimasta). Sen kanssa pääsee niin helpolla. Sitä en juuri treeneillä rassaa (musta on tullut jonkin sortin koirasäästelijä – mulle saa ilmoittaa henkilökohtaisesti, jos alkaa tuntua siltä, että se menee ns. ”yli”), koska se toimii moitteetta missä vain ja milloin vain, niin tuntuisi pahalta hinkata sillä yliaktiivisesti asioita vain oman itseni takia. Sillä pidetään perus treenitaso yllä, treenataan väliin jotain uutta ja kisataan suht. aktiivisesti vaihtelevalla menestyksellä. Tarviiko sen aina olla verta, hikeä ja suolenpätkiä, jos helpommallakin pääsee? Vai haluanko vain päästä helpommalla? Siinäpä purtavaa omalle nupilleni.

 

Flint (huvittaa jo kirjottaakin), tämä vasemman käteni kyltymätön agikumppani, joka olisi panostuksellaan ansainnut myös oikean käden ja täysin kartallaolevan kartturin. Koiraraukka. :) Pystynkö kauan vielä selittämään meidän toilailuja sillä, että agility on meidän kakkoslajimme ja pysyykin sellaisena? Vai tarviiko mun selittää?

 

(Pahoittelen, kun tekstistä näyttää tulevan enemmän tai vähemmän sorttia: ”Ollako vai eikö olla, siinä vasta pulma”)

 

Tempo tee töttöröö. Oma kultarakas, ihkuraksupoksu. Kovasti tykkäisin pukea ruusunpunaiset linssit aina silmilleni ja katsella meidän menoa vain niiden läpi.. Yritän ihmistäytyä. Mulla on turhankin emotionaalinen suhtautuminen Tempoon. Se ei ehkä tule ilmi siinä mittakaavassa kirjoituksissani, eikä ehkä elämässä, missä meitä näkee. Mutta tiedän sen itse, ja siinä on omat hankaluutensa.
Se on vaan niin. Tempo.

 

Gitte on vaan sellainen helpponakki. Siitä on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa missään osa-alueessa. Se on sellainen peruskoulun kymppioppilas. Maailman helpoin, vaivattomin ja vaatimattomin koiraelävä. Se näkyy sen tekemisessä myös agiradalla, muori ei juuri omilla ratkaisuillaan yllätä. Osa-aikaeläkeläinen, joka treenaa keskimäärin 1 krt / kk ja kisaa ehkä 2 krt / kk. :D On se hurja tahti tahkota.

 

Siis kuinka epäkelpo voi yksi blogitekstikin olla? Eilen lähdin täysin eri fiiliksellä tätä kirjoittamaan, tuoreet analyysit olin tehnyt omista urpoiluistani videolta ja sain taas nieleskellä omaa toimintaani, kiirettäni ja muuta. (Kirjotin siis eilen tekstiä tuohon Tempoon saakka.)
Tänään olin (kerrankin) reipas ja aamutoimikseni tein Pinjan kanssa potkuttelulenkin äänestyspaikalle ja takasin, jonka jälkeen treenattiin yksi parituntinen agsaa ihanassa seurassa, kun Sari tuli Oskun kanssa käymään ja oli superkivaa! Itsekin otin sitten Giten ja Flintin mukaan, kummallakin tein pienet ratapätkät hyvällä fiiliksellä.

 

Pahoittelen päivityksen erittäin sekalaisesta sisällöstä ja nyt voin kyllä todeta sen viimeisimmän pointin jääneen rehellisesti jonnekin reitille välillä aivot – näppäimistö.

 

Kasvattiuutisia:

Hyvinkään kisoissa O-pojista kisailivat Uuno ja Touho, jotka samassa kisassa sijoittuivat 2. ja 3. (Touholle tulos 0,21 ja Uunolle 5) ja Uunolle toisesta startista sij. 2 (tulos 5) ja Touholle hyl. Loistavaa työtä, kartturit! :)