Yritän saada aikaan pienen pienen pikapäivityksen menneeltä ajalta.

Viime viikolla käytiin tiistaina Jennan kanssa ottamassa kenraalit vkonlopun Lappeenrannan agilitykisoja varten. Koska oli niin kuuma, otettiin vain muutamaa estettä. Pinja keskittyi keppeihin ja yleiseen ohjautumiseen, Gitte keppien hakemiseen ja tiukkoihin kurveihin ja Åna yritti keskittyä tiukkoihin kurveihin ja ohjautumiseen.

Perjantaina käytin Lauran koirista Sallin, Aniksen ja Terrin hierojakoululla kopeloitavana (loppukokeet). Illemmalla suunnattiin mamman Volkkarin nokka kohti Lappeenrantaa. Koirapopulaa oli mukana suhteellisen mukavasti: 4 x sheltti ja 3 x isokoira.

Lauantaina aloitti Pinja ykkösistä. Kaksi ekaa rataa meni ihan justiinsa niin pyllylleen, kun kuvitella voi, koska neiti päätti ohjata itse itseään. Viimeinen rata oli haastavin, mutta meille ihme kyllä tuloksekkain. Pinja teki elämänsä ekan tuloksen! Hihii! Se tosin oli vitonen (kepeiltä!), mutta jäimme vielä miinuksen puolelle! Sij. 5.

Sitten jatkoi Gitte ja Åna kakkosista. Eka rata hyppis. Gitte tapansa mukaan kivasti kuulolla ja hyvä motivaatio. Saimme sen toivotun, viimeisen nollan ja sijoituimme toiseksi, joten lähtöpassi kolmosluokkaan! Ånaan taas kompensaatioksi ei saanut radalla mitään yhteyttä. Se huisi minne sattui ja miten sattui, joten HYL. Seuraavat radat agiratoja, mutta yhteys Ånaan katkesi molemmilla radoilla taas jossain vaiheessa, joten HYL ja HYL. Ah, miten tuloksekasta, täytyy sanoo.

Päivä pulkassa tältä osin.

Sunnuntaina jatkoi Gitte ja Iines. Gitte teki ekalla radalla pujotteluvirheen, joten otteeni herpaantui ja tulos pian sen jälkeen HYL. Iinestä ohjasi Jenna, mutta vauhtia ei oikein ollut ja Iines ihmeellisesti värkkäili asioilla, mitä ei yleensä tee. Toka ratamme Giten kanssa oli aivan kamala häslähöslä ohjaa-pelasta, karju-kilju, töksäytä vauhti..listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nimenomaan siis ohjaajan törttöilyä aivan kokonaan. Kukaan ei varmaan usko todeksi, että tuollaisella radalla voi päästä vielä reilu 7 sekuntia ihanneajan alle, sijoittua toiseksi ja saada sertin (eli käytännössä AVA-nollan). Jumanskeuda. Mein pien Gitte... Loistava pien Gitte :) Iines sen sijaan jatkoi outoa käytöstään ja hitaili yms. Ihmettelin tuota outoa käytöstä ja päätinpä vilkaista hännän alle. TADAA - juoksut! Kiva nartut, ootte mukavia. Noh tästäpä alkaa Iineksen "mammaloma", katsotaan kestääkö se pidempään kuin Giten.

Elämäämme on viime aikoina kuulunut hyvin tiiviisti agility. Enkä ole siitä mitenkään pahoillani!(monetko yllättyivät?) Lisäksi työharjoittelupaikkani ansiosta purutkin ovat olleet läheisesti elämässäni, enkä ole pahoillani siitäkään ;)

Kerrataanpa viime aikojen treenailut (ja kisailut) ihan pikaisesti:

Tempo on ollut suhteellisen aktiivisessa agilitytreenissä. Myös pilipalitokoa ollaan saatu survottua johonkin väliin aina pieninä annoksina. Viime aikojen annostelut ovat keskittyneet eniten agilityssä tarvittavaan paikallaoloon, joka sujuu vaihtelevalla menestyksellä. Neitosellani kun sattuu olemaan niin mieletön kiire aina joka paikkaan ja kaikkialle. :)

Agilityssä ollaan otettu parilla hypyllä värkkäämistä (välistävetoa, takaavientiä) ja siihen liitettynä putkea eri asennoissa. Erillisinä treenataan kontakteja ja keppejä. Puomilla olen vielä varmistellut pitämällä remmin kiinni valjaissa, jotta Miss Teme muistaa vähän katsoa, mitä pitkin juoksee. Se leikkii selvästikin neliveto maasturia. Yleisesti on treenit menneet mainiosti. Jes!

Ånalla on treenailut jääneet laittoman vähäiseksi. Kisoissa käväistiin onneamme koittamassa. Ekalta radalta vitonen mun oman idioottimaisuuden takia (suora kepeille syöttö, en varmistanut tarpeeksi), muuten hienoa, vauhdikasta ja sulavaa menoa, tosin ratakin oli helppo. Toiselta radalta ylläri hylky. Olin niiiin myöhässä taas ja koira joutuu valitseen itse, että minne menee. Oivoi.

Iines kävi samaisissa kisoissa myös koettamassa vuorostaan minun ohjaamana agilityn saloja. Ekan radan info v*tuttaa jo kirjottaakin, koska viime metreille asti oli meillä alla hyvää, puhdasta rataa, jonka itse sitten möhlin kolmanneksi viimeisellä esteellä vaihteeksi olemalla myöhässä. Argh. Se otti kontaktit, kepeille syöttö sujui, kaikki oli hyvin siihen asti. HYL. Että sitten harmitti!

Toiselta radalta otimmekin kompensaatioksi hylyn jo kolmannen ja neljännen esteen välissä. Että näin meillä.

Gitte, josta näihin päiviin asti ei ole hetkeen mitään kuulunut, vapautettiin ”mammalomastaan”, koska ultran näytöltä saimme jälleen ihastella tyhjää kohtua. Siispä reenit jatkuu ja piakkoin myös kisailut. Ekoissa reeneissä teki vallan ihanalla sykkeellä ja innolla asioita. Lisäksi reippaan kuukauden tauon jälkeen keppiongelmamme on lähes poistunut! Mahtijuttu. Nyt aletaan reippaasti vahvistamaan syöttöjä, koska itse pujottelu alkaa olla jo sellaista kuin pitääkin. Hyvä Pikku-G! :)

Pinja on reenannut hieman tottista, hakua ja jälkeä.

Perjantaina päästiin vihdoista viimein ottamaan kunnon purut pikaisesti. Huomaa kyllä koirasta erittäin selkeästi, milloin se on tosissaan ja milloin sille on tyynyssä/hihassa roikkuminen yhdentekevää. Vihdoin se otti tosissaan. Runsaan paineen alla alkoi puolustusta irtoamaan kunnolla ja oli ihan toinen ääni kellossa. Ja mikäs muukaan sen ratkaisi kuin molarityöskentely..?

Cina on reenannut niin ikään agilityä (tosin vain vähän), jälkeä, hakua, tottiksia ja purujakin ollaan päästy reenaamaan suhteellisen säännöllisesti.

Puruissa irtoaa hyvät haukut ja saalispuolikin toimii. Piiskan ääni saa pikku Magnustini mielentilan huippuunsa. Oikein huvittaa nähdä koiran olemuksen muutos siinä vaiheessa, kun piiska ekan kerran läsähtää pontevasti maata vasten. Hassu tyttö! :)

Se tältä erää. En ehkä ennen Juhannusta palaa tämän äärelle (sekään tuskin yllättää), joten leppoissat Jussit kaikille tasapuolisesti :)

Koulukin päättyi jo viime perjantaina. Lomailin maanantain ja tiistain.

Tiistaina oli myös luvassa haasteeseen vastaaminen Haidille, Pinjan ekat agikisat. Valitettavasti vaan ei oltu kumpikaan ihan kuosissamme; itse teloin edellisenä päivänä molemmat jalkani, eikä juokseminen luonnistunut. Pääsin kuitenkin raahautumaan radalla eteenpäin tuhdin särkylääkeannoksen ja tiukkojen tukisiteiden ansiosta. Pinjakaan ei loistanut. Etenkin alku oli todella huono, eikä se oikein tahtonut hypätä (selkäkö prakaa?). Päästiin muistaakseni 7. esteelle virheittä ja sitten tuli eka K, kun putki veti likkaa puoleensa. Sen jälkeen virhe kepeillä(!!), jotka nyt ovat suht varmat, etenkin noinkin suurilla käsiavuilla. Ja pian sen jälkeen tulikin HYL (luovuttamisenkin makua).

Olin ilmoittautunut myös hyppyradalle, mutta itseni sekä koiran terveyttä silmällä pitäen tein päätöksen, etten osallistu. Parempi näin. Haetaan piskiin hieman vielä varmuutta ja yritetään uudelleen. (Ja itse sidon itseni jesarilla johonkin kiinni, etten onnistu telomaan taas...)

Näin meillä. Keskiviikkona tosiaan aloitin työt. Töiden lomassa saan peruskoulutella kolmea malineitiä: Uzia (Aktivistin Uzi), Sallia (Sally zum Chasseralblick)  ja Turmaliinia (Aktivistin Turmaliini).

Jälleen pidennetty viikonvaihde takanapäin.

Perjantaina olin hierojakoululla katselemassa koirien liikkeitä. Loppupäivästä oppilaat analysoivat itse koirien rakenteita ja liikkeitä. Shelttien erikoistuomari Päivi Eerola valitsi viisi pikkulassieta analysoitavaksi. Meidän laumasta hiplattavaksi pääsi Åna (, jonka esitin itse), Jerry (, jonka esitti Piipa) ja Rose (, jonka esitti äiti). Paljon kaikkea uuttakin tuli taas päivästä opittua. Aamupäivästä pien Tempokin pääsi pariin otteseen analysoitavaksi. Melkoinen tättähäärä se oli aina silloin, kun piti paikalla pysyä, mutta kuitenkin harjoitusmäärään nähden ihan jees! Lisäksi liikkuminen, jota siis emme ole noin harjoitellut, sujui vallan mainiosti!

Avarsi taas katseita tämä päivä, täytyy myöntää. Ja Rose alias Pikkumusta oli kuulemma tosi hyvä opetuskoira (eli suomeksi siinä ei ole mitään hyvää). Samoin Wau oli aikanaan mahtava opetuskoira, kuten arvata saattaa. Mutta kuitenkin Rosen kompensaatioksi Åna olikin tasapainoinen ja opettava sillä tavalla, että se on kivasti kulmautunut, sen liikkuminen on vaivatonta jne. Siitä huolimatta ulkonäkö ei ole toivottava, joten näyttelystaraa siitä ei ole tulossa. Jerry nyt on sellainen väliinputooja. Hirvittää myöntää, mutta se on vanhentunut huimasti eläkkeelle jäännin jälkeen ja sen huomaa jo liikkeissäkin.

Illemmalla vielä lähdin hallille treenaamaan isojen kanssa. Pinja otti pientä radan pätkää ja Cina jotain höpöhöpöjuttuja ja lähinnä estevarmuutta haettiin ja paria uutta lähdettiin kokeilemaan (muuri, pituus). Kokonaisuudessaan ihan bra treenit.

Lauantaina löysin itseni jälleen hierojakoululta. Luennon aiheet oli koiran rakenne, liikkeet ja käyttäytyminen, ja luennoitsijana osteopaatti Leena Piira. Kiva ja avartava päivä jälleen, tuli opittua paljon uutta. Tieto valitettavasti lisää tuskaa aina vain, mutta sitähän tämä on.

Tällä kertaa Gerekerpuusi sai tulla esimerkkikoiraksi, sillä myös se on hyvä opetuskoira. Päivän lopuksi Kurt pääsi myös hoitoon.

Sitten Jenna tulikin meille ja lähdimme uittamaan piskejä. Eikä treenailtu juurikaan, jotain höpöä vain kun odoteltiin koirien kuivumista.

Sunnuntaina kutsui jälleen agilityhalli. Mukana Mocca, Mini, Pinja ja Tempo.

Pinja otti pari ratapätkää. Ensimmäinen ei oikein sujunut, mutta kun aloin taas kunnolla vaatimaan ja olemaan itse looginen, niin kyllähän se siitä. Temmes otti puomia, keinua, A:ta, keppejä, hyppyä ja pussia. Sillä on vaarallisen kova tahti puomilla ja valitettavasti saimme huomata, että ei se ihan ymmärrä, että sitä lankkua pitkin kannattaa juosta, ellei halua tippua. Onneksi ei sattunut mitään ja henkisiltäkin vaurioilta vältyttiin kokonaan. Voi pientä sählärityttöä! Kepit ihan jees, samoin pussi, hypyt, keinu. A:sta olin tosi tyytyväinen. :) Tuntuu kuin se erityisesti jo siellä ymmärtäisi kontaktinottamisen perusteet.

Tällainen viikonloppu tällä kertaa. Enää viikko koulua ja sitten alkaa loma, joka tunnetaan myös nimellä työharjoittelujakso.

Helatorstain kunniaksi kävimme sitten pyöräilemässä. Tällä kertaa vain ajoimme Hyvinkäälle asti heittämään pyörälenkkimme. Samalle reitille eksyi samaan aikaan muutama muukin. AD-koe oli siis tällä kertaa kyseessä SPL-ITU:n järjestämänä ja tuomarina toimi Klaus Schreiber Saksasta. Kyseinen koemuoto oli aivan tuntematon tähän päivään saakka. Tiesin nyt sen, että siinä pyöräillään mukava matka, koira oikealla puolella ja kokeen lopussa on tottis. Teoriassa voi asioita opiskella, mutta käytännössä vasta oikeasti selviää, miten asiat menee jne.

Kokeen kulusta

Saavuin paikalle hyvissä ajoin, noin tuntia ennen kokeen arvioitua alkamisaikaa.

Koirat tarkastettiin vähän ennen yhdeksää. Siinä nyt ei ollut mitään ongelmaa Pinjalla yleisesti. Piti myös kävellä tarkastavien ihmisten välistä (lähinnä testattiin, pureeko koira jne.)

Kun Matti myöhäiset olivat saapuneet paikalle, muodostimme kaikki 12 (vai 11?) kokeilijaa jonon pyörinemme ja koirinemme. Saimme vielä viimeiset ohjeet reitistä ja käytännön asioista. Vihdoin ja viimein oma jännitykseni laski ja sain keskityttyä ainoastaan siihen hetkeen ja odottamaan innolla tulevaa reittiä. Ensimmäinen valvonta-auto lähti ja me lähdimme perään. Toinen valvonta-auto seurasi lössin häntäpäässä.

Ensimmäinen n. 8 km taittui leppoisasti ja nopeasti. Ainoa rasitus, mitä sain oli vasen jarrukäteni, kun jostain syystä koiran silmittömiä menohaluja jouduin jarruttelemaan porukan vauhdin mukaiseksi. Reitti oli mukavan tasainen. Vain pieniä mäkiä ja maastot vaihtelivat maantiestä metsäautotiehen ja hieman kapeampaan metsäpolkuun, jota pitkin kuitenkin aiemmin mainitut valvonta-autot mahtuivat ajamaan. Varsin viihtyisää! Sitten tuli ensimmäisen tauon aika.

Seuraavalle etapille lähdettiin vähän muunnellussa järjestyksessä, joka loppujen lopuksi osoittautui varsin mainioksi. Etapin pituus oli n. 6 km. Pinjan menohalut olivat (onneksi) hieman laantuneet, eikä minun enää koko aikaa tarvinnut jarrutella. Kuitenkin koko matkan se pysytteli sitkeästi pyöräni edellä, viistosti oikealla, kuten opetettu on.

Nyt pystyin jo katselemaan leppoisasti maisemia ja rupattelemaan muiden pyöräilijöiden kanssa ja tervehtimään vastaantulijoita ja ihan aidosti fiilistelemään hetkestä samanhenkisten kanssa maastossa pyöräillessä hienojen koirien kanssa (suurin osa osallistuja ylläri sakemanneja ;) ).

Pätkä meni jälleen todella nopeasti! Ja taas seuraavalle tauolle, jossa tarkistettiin myös koirien tassut.

Eipä näkynyt Pinjan tassuissa mitään kokeesta poissulkevaa (koska kuraa ei siihen lasketa), joten matkamme sai jatkua. Jes.

Vielä viimeinen 6 km taitettavana, eli ei paha. Järjestys sama kuin edellisessä, oli niin toimiva. Nyt oli oikeasti jo nautinnollista ajaa, sillä koira ei enää juuri missään kohtaa kiskonut niin, että olisi saanut pelätä olevansa edellä ajavan ahterissa - ja syvällä. Käsinkosketeltava joukkuehenki ja yleinen harmonia olisi saanut jatkua vaikka vielä seuraavatkin 20 km, mutta valitettavasti tuo 6 km loppui niin nopeasti, että huomasimme olevamme taas perillä. Höh. Oli niin kivaa polkea.

Sitten viimeiseksi tämä kuuluisa tottisosuus, johon siis kuului pieni pätkä seuraamista (lue: mukana kulkemista), joten ei todellakaan mikään ylivoimainen suoritus. Kaikki ryhmästämme läpäisivät onnistuneesti kokeen! Onnistumista luonnehti vielä sellaiset faktat, että kukaan koira ei rähissyt, mitään tappelua ei syntynyt, kukaan ei kaatunut (vaikka likipititilanteita tapahtuikin - myös itselleni), ei loukkaantunut... jne. Enkä voi liikaa hehkuttaa, kuinka ihanaa oli!

Mielestäni AD-kokeesta ei ole oikeanlaista faktaa niille, jotka eivät ole sitä itse kokeneet. 20 km kuullostaa pitkältä, mutta taukojen johdosta tilanne likimain nollaantuu ja tahti on sen verran hidas, että siinä pysyy mukana kuka tahansa, väittäisin.