Pakkomielteistä kirjoittamisentarvetta havaittavissa, koska lukutarpeitani ei ole tyydytetty tarpeeksi kavereiden ja tuttavien ja vähän-vähemmän-tuttavien blogien puolelta. Miten lukeminen ja kirjoittaminen sinällään liittyy toisiinsa tässä asiassa, niin sitä en tiedä. Olen vain todennut hyväksi tehdä asioille jotain, jos jonkinlainen tarve ilmaantuu. ;)

Ne, jotka eivät tahdo kuluttaa aikaansa jonninjoutavuuksien suoltamiseen, voivat siirtyä käyttämään arvokasta surffailuaikaa muille sivustoille, sillä teksti ei tule sinällään liittymään blogin nimen mukaisesti koiriin, treenaamiseen, kisaamiseen tai edes minkään näistä edesottamuksiin sinällään. Vaan tämän aikanaan hetken mielijohteesta perustetun, harkitsemattoman tekosen, julkisen ”päiväkirjan” genreen.

Pahimman luokan ”blogiholistina” (tunnetaan myös käsitteenä ’kyylä’) käytän usein netissä oleillessani aikaa erilaisten blogien kyttäämiseen. Virallisia ”asiablogeja” kyttään tasan yhtä, joka kertoo humoristisella ja sarkastisella tavalla nykymaailman menosta ja pinnalla olevista asioista. Se riittää minulle uutisten lisäksi. Muoti-/neulonta-/julkkis- ja leivontablogit jäävät auttamattomasti kiinnostusalueeni syrjäpuolelle, kuten myös internet-, ihmissuhde –sekä taideblogit. Ne kategoriat, jotka jäävät jäljelle, kiinnostavat yleensä joko koukuttavan kirjoitustyylin, aiheen yleisen kiinnostavuuden tai ihan puhtaan kyttäämisen jalon tarpeen vuoksi.

On todella hankalaa valita omalle tällaiselle koiraihmisen ”yleisblogille” sopiva kirjoitustyyli, rajata aiheet, mistä kirjoittaa ja väkisinkin tulee aina jokaisen blogitekstin tuotannon kohdalla mietittyä: ”Ketä kiinnostaa?”

Törmäilen vaihtelevasti blogeihin, joiden hyviä puolia tahtoisin saada omaanikin sekä myös sellaisiin, josta haluan pysyä hyvin kaukana.

Lähtökohtaisesti minua ärsyttää lukea koiraihmisten blogeista tauotonta omien nelijalkaisiensa hehkutusta, aiheesta riippumatta. Syyllistyn siihen (etenkin nykyään, kun olen tullut vanhemmaksi ja laiskemmaksi) itsekin ajoittain, ja sehän on maailman helpoin tapa. Ei tarvitse miettiä sen suurempia, kun aina sopivassa välissä vähän kehaisee, kuinka superhypertaitava meidän Musti taas olikaan, kun se nosti jalkaansa lyhtypylvääseen täydellisesti 90-asteen kulmassa. Lisäksi en kestä lukea muutamaa lausetta pidemmälle jollain murreväännöllä aikaansaatuja tekstejä. Onhan se murre lahja ja persoonallisuus on hyvästä ja jokainen etenee tyylillään.. Mutta silti. Se on raskasta lukea. ETENKIN jos tästä kokonaisuudesta uupuu vielä välimerkit, isot ja pienet kirjaimet sekä, jos äidinkielentunneilla on nukuttu yhdyssana-aihetta käsitellessä. Jälkimmäisenä mainitut kyllä risovat, vaikka teksti olisikin tuotettu murteettomastikin. Vaikka en olekaan hirvittävä niuho, enkä osaa edes puhekielessäni tuottaa täysin ymmärrettävää tekstiä, en voi sille mitään, että satuin olemaan kouluaikanani hyvin kiinnostunut äidinkielestä ja tykkään lukea tekstiä, joissa on merkit ja kirjainkoot kohdallaan. Tämä ei silti tarkoita, että omissa teksteissäni yllä mainitut asiat olisivat kohdillaan. ;)

Miksi oikeastaan kirjoitetaan vielä tällaisia so-last-season -blogeja, koska meillähän on sosiaalinen media hienoine ominaisuuksineen, joka korvaisi blogipalvelut mennen tullen? Ja mikä parasta, siellä pystyy ihan itse määrittelemään, kenen haluaa näkevän merkintänsä ja keneltä sen tahtoo estää (jos puhutaan facebookista). Ainakin itse vastaan tähän kysymykseen yksinkertaisesti; koska haluan. Haluan kirjoittaa tätä rupusta p*skanjauhantablogiani, koska olen tehnyt sitä nyt tarkalleen neljä vuotta ja karvan verran vajaa 10 kuukautta siihen päälle. Tämä on minulle tapa. Ja teen tätä täysin vapaaehtoisesti ja omasta tahdostani, sillä tämä on minulle yksi tapa kääntää hetkeksi selkäni arjelle, vaikka teksteissäni usein arjen kulumista treenien yms. muodossa paasaankin. Tätä samaa voisi harrastaa anti-julkisena paperiversiona omassa pienessä salaisuudessaan, mutta jostain syystä satun tietämään, etten ole ainoa utelias ihminen maan päällä, joka kyttää blogin kautta jonkun elämää. Haluan siis päästää ne uteliaat silmäparit lukemaan otoksia elämästäni, ketkä siitä ovat kiinnostuneita. Itse, kun onnekseni saan kuitenkin määritellä, mitä tietoa haluan jakaa maailman kanssa ja mitkä pysyvät siinä pään sisäisessä päiväkirjassa.

Loppuun vielä syy, miksi tällainen kirjoitus normaalin treenijauhannan sijaan:

Kennelyskä löysi meidät monen vuoden tauon jälkeen. Vaikka tapaamisestamme muutama tovi olikin ehtinyt vierähtää, en voi sanoa, että jälleennäkemisen riemu olisi ollut käsin kosketeltavaa. Ensin aloitti Flint (toipunut), sitten jatkoi Tom (toipunut), jonka jälkeen yskäkuoroon liittyi Rheda (voiton puolella) ja eilen halusi myös Martha kokeilla, miltä se yskä tuntuu omassa kurkussa (joko oireilee erittäin pienesti tai sitten se oli sen kohdalla hyvin nopeasti ohitettu). Loppulauman pärskintöjä tai variaatioita siitä odotellessa… Tämä on yhtä kuin koko lauman yhteinen treenitauko!

Ps. Pahoitteluni idiootinnäköisestä ulkoasusta. Se tulee saamaan parannuksen, kun hurja koodihirmu-Jepu (NOOT) saa itsestään revittyä siihen inspiraation loppuosan. Sen alkuosa lävähti tuohon malliin, millainen se on nyt à ei miellytä à ei jaksa vääntää.

Nyt teen pitkästä aikaa sellaisen päivityksen, jossa nostan kissan pöydälle ja analyseeraan omia ongelmiani näin tuoreeltaan treenien jälkeen (ja niitähän riittää)..

Aloitetaan Rhedasta, koska sen kanssa huomasin olevani ärsyttävä natsi. Henkisesti. Pipoa todella pitää löysätä! Se ei näy koirassa, eikä sen tekemisessä, onneksi, mutta itselläni on taas joku KIIRE johonkin ja vaadin nuorelta koiralta aivan ultimaalisen hankalia asioita (, joista se tosin selviytyy äärimmäisen hyvin), mutta ei sen tarvitse osata tuossa iässä vielä oikeesti paljon mitään. Se on taitava koira ja nopea oppimaan, niin mikä ihme mut laittaa kiirehtimään?! Joten.. parannusta olisi syytä tapahtua jo seuraavalla treenikerralla tai muuten.. Eli käytännössä, treenien helpottamista huomattavasti, oman asenteen korjausliike kohti hitaampaa edistymisentarvetta sekä onnistumisen ilot pienistä asioista, eikä asenteella ”olisi se voinut mennä vielä näin ja noin ja sillain paremminkin!”.  Valitettavasti joudun myös myöntämään olevani samassa tilanteessa jo toista kertaa. Samojen asioiden kanssa sain painia myös Tempon kanssa sen ollessa samassa iässä. Puhutaan koiran iästä, joka on siis n. 9,5 kk.. Kerran tiukkapipo, aina tiukkapipo. Taidan jättää pipon kotiin tästä etiäpäin. ;)

Marthan kanssa en ole onnistunut toistaiseksi saamaan mitään ongelmaa mainitsemisen arvoisiin sfääreihin. Ihme sinällään. Vaan alussahan vasta taaperretaan, olisi kai noloa saada aikaan ongelmia noin nuoren koiran kanssa? Mielestäni olen sen kanssa edennyt hyvällä maltilla. Jos nyt pitää jokin asianhaara keksiä, josta voisi itseään taputtaa päähän.. Muullakin kuin pesismailalla.

Tom on minunlaiseni rimanalittajan unelma (ja nyt ei puhuta niinkään hyppyesteen rimasta). Sen kanssa pääsee niin helpolla. Sitä en juuri treeneillä rassaa (musta on tullut jonkin sortin koirasäästelijä – mulle saa ilmoittaa henkilökohtaisesti, jos alkaa tuntua siltä, että se menee ns. ”yli”), koska se toimii moitteetta missä vain ja milloin vain, niin tuntuisi pahalta hinkata sillä yliaktiivisesti asioita vain oman itseni takia. Sillä pidetään perus treenitaso yllä, treenataan väliin jotain uutta ja kisataan suht. aktiivisesti vaihtelevalla menestyksellä. Tarviiko sen aina olla verta, hikeä ja suolenpätkiä, jos helpommallakin pääsee? Vai haluanko vain päästä helpommalla? Siinäpä purtavaa omalle nupilleni.

Flint (huvittaa jo kirjottaakin), tämä vasemman käteni kyltymätön agikumppani, joka olisi panostuksellaan ansainnut myös oikean käden ja täysin kartallaolevan kartturin. Koiraraukka. :) Pystynkö kauan vielä selittämään meidän toilailuja sillä, että agility on meidän kakkoslajimme ja pysyykin sellaisena? Vai tarviiko mun selittää?

(Pahoittelen, kun tekstistä näyttää tulevan enemmän tai vähemmän sorttia: ”Ollako vai eikö olla, siinä vasta pulma”)

Tempo tee töttöröö. Oma kultarakas, ihkuraksupoksu. Kovasti tykkäisin pukea ruusunpunaiset linssit aina silmilleni ja katsella meidän menoa vain niiden läpi.. Yritän ihmistäytyä. Mulla on turhankin emotionaalinen suhtautuminen Tempoon. Se ei ehkä tule ilmi siinä mittakaavassa kirjoituksissani, eikä ehkä elämässä, missä meitä näkee. Mutta tiedän sen itse, ja siinä on omat hankaluutensa.
Se on vaan niin. Tempo.

Gitte on vaan sellainen helpponakki. Siitä on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa missään osa-alueessa. Se on sellainen peruskoulun kymppioppilas. Maailman helpoin, vaivattomin ja vaatimattomin koiraelävä. Se näkyy sen tekemisessä myös agiradalla, muori ei juuri omilla ratkaisuillaan yllätä. Osa-aikaeläkeläinen, joka treenaa keskimäärin 1 krt / kk ja kisaa ehkä 2 krt / kk. :D On se hurja tahti tahkota.

Siis kuinka epäkelpo voi yksi blogitekstikin olla? Eilen lähdin täysin eri fiiliksellä tätä kirjoittamaan, tuoreet analyysit olin tehnyt omista urpoiluistani videolta ja sain taas nieleskellä omaa toimintaani, kiirettäni ja muuta. (Kirjotin siis eilen tekstiä tuohon Tempoon saakka.)
Tänään olin (kerrankin) reipas ja aamutoimikseni tein Pinjan kanssa potkuttelulenkin äänestyspaikalle ja takasin, jonka jälkeen treenattiin yksi parituntinen agsaa ihanassa seurassa, kun Sari tuli Oskun kanssa käymään ja oli superkivaa! Itsekin otin sitten Giten ja Flintin mukaan, kummallakin tein pienet ratapätkät hyvällä fiiliksellä.

Pahoittelen päivityksen erittäin sekalaisesta sisällöstä ja nyt voin kyllä todeta sen viimeisimmän pointin jääneen rehellisesti jonnekin reitille välillä aivot – näppäimistö.

Kasvattiuutisia:

Hyvinkään kisoissa O-pojista kisailivat Uuno ja Touho, jotka samassa kisassa sijoittuivat 2. ja 3. (Touholle tulos 0,21 ja Uunolle 5) ja Uunolle toisesta startista sij. 2 (tulos 5) ja Touholle hyl. Loistavaa työtä, kartturit! :)

Pakko ihan laittaa tännekin linkkivinkki emämöhlijän viikonlopputoilailuihin! ;)

Samat kamat löytyy kotisivun galleriasta kavereineen.

Otsikko kertoo mm. kaiken tämän hetkisestä hyperkatiivisuustilasta! Joka on suorastaan käsin kosketeltavaa, koska tuon tasoinen vitsi jaksaa naurattaa! :D Vai oliko se lääkitys sittenkään ihan ok?

Menneellä (tai actually kuluvalla) viikolla pääsi Åna ja Gere käymään koirien Specsaversilla näöntarkastuksessa eli siis käytiin vähän peilailemassa, että vieläkö muorikoiran kelpaa katsella ja Geren myöskin. Kummaltakaan ei löytynyt silmistä yhtään mitään moitittavaa!

Keskiviikkoiltana Ynni liittyi seuraamme, jotta torstaiaamuna voisimme herätä reippaina reenaajina aikasin aamulla ja suunnata hallille reenaamaan. Ja näin kävi! ;) Otin Klimppi-Flintin ja Tompan tekasemaan kenraalit tulevan vkonlopun kisoja varten. Flintille kunnon reeniä ja Tompalle muutama kepeillelähetys, kontaktit ja yksi pieni ratapätkä. Sen pituiset ne. Se tunti ei riitä mihinkään. :D

Pinja oli viikon jokaisena päivänä uskollinen vetojuhtani / wb-huskyni. Sain elävästi seurata myös talven kehittymistä:

Maanantaina parin kilsan lenkki asfalttitiellä, joka EI ollut vielä tarpeeksi jäässä.. ”Hyvä, vetoovetoo...!” *TÖKS* ”Ai s**tana!” Pinja-raukka. Onneksi oli asialliset vetovermeet joustoineen, niin ei käynyt koiran selän päälle yhtä paljoa kuin oman masuni päälle, kun lennähdin ohjauskapulaa päin joka töksäyksellä.

Tiistaina kärräsin itseni, koirani ja vetovermeet pienemmälle hiekkatielle, joka oli jo tarpeeksi saanut jäätä pintaan ja matkaa lisättiin heti, kun luistikin paremmin.
Keskiviikkona sama juttu, samoilla huudeilla ja matkaa taas lisää.

Torstaina-aamusta näytti jo asfaltin pintakin lupaavan jäiseltä, eikä asfaltti siintänyt enää juuri mistään kohtaa, siispä uusi yritys maanantain tapaan ja pidennettiin matkaa jälleen, koska ei tullut *töks*-ilmiötä missään kohtaa! ;)

Perjantaina pieni palautteleva lenkki asfalttitiellä, joka siinsi ainoastaan valkoisena ja jäisenä, joka tarkoitti sitä, että kelkkakin luisti kuin unelma. Joku about neljän kilsan palautteleva ja sitten Pinjalle ansaittu vkonloppuloma. :)

Ja mullekki vkonloppuloma, joka kisareissunakin tunnetaan, mutta otin sen enempi loman kannalta, koska sain nauttia mahtiseurasta ja se on tälläselle sosiaaliääliölle isompi osa kuin itse kisaaminen! Lauantaina Flintille hyl – 5 – 10. (Vai meniköhän se tossa järjestyksessä?) Anyway. Femmaradalla rima, kybäradalla kielto pituudelta + rima ja hyllyradalla ihan ranttaliksi heitettiin taas ihan koko leikki.
Tompalle hyl – 10. Kaksi rataa mentiin, kun kolmannelle oltais päästy vasta jossain vaiheessa ja siitä olis UniMasa vetänyt kyllä palkokasvin syvälle hengityselimeensä, joten lähdettiin köröttelemään meidän yösijaan Sarin luo. KIITOOOOOSS täysihoitopalvelusta! :)

Tänään (sunnuntaista puhutaan) jatkui kisailut kolmosilla eli Gitellä ja Tempolla meikän osalta. Tempo 5 (harmittaa) – hyl – hyl. Femmaradalla tuli putkesta pois. Sitä harrasti jo noin puolet edellisen päivän kakkosista ja toiset puolet tämän päivän kolmosista. Hööh. Hyllyt nyt oli sellasia a) ohjaajan tunarointeja, joiden vaikutuksesta ne päätyivät b) Tempon temmellykseen. Gitte hyl – hyl – 0. Muori pisti parastaan noin niinkun yleisesti ja oli aikaste ihku (ollaan siis kisattu viimeks piirM:ssä ja treenattu kerran n. kuukausi sitten). Hyllyt oli mun urpoilun tuotoksia ja nolla oli perusGitteä ja riitti viidenteen sijaan. :)

Täytyy sanoa, että tasaista tulosta viikonlopun saldona. Harmi juttu, että ne lasketaan vain huonoiksi tuloksiksi. Tästä ei pääse kuin ylöspäin. Toki voi pysyä myös samalla tasolla. ;)

Videoita tulee meidän superonnistumisista (NOOOT) galleriaan taas jossain kohti, kun saan seuraavan viitseliäisyyskohtauksen, kiitos videoista kuuluu Sarille lauantain osalta ja Lauralle sunnuntain osalta! :) Muchas gracias!

~ ”Asiat alkavat asettua oikeille paikoilleen täydellisesti silloin, kun keskitymme siihen, mitä haluamme.” ~

Jepsankeikkaa, Porin Loppiaiskisat takanapäin ja reissusta jäi runsaasti asioita kätöseen, jotka kylläkin kaikki liittyvät lisätreenaamiseen, asioiden parantamiseen jne. ;)

Reissuun lähti kolme kaksijalkaista (minä, Anne-Mari ja Heli) ja kuusi nelijalkaista (Tom, Flint, Kone, Rheda, Touho ja Lulu). Alkumatkan hämmennyksen aiheutti navigaattorini, joka runsaasta eksymisvarasta huolimatta väitti meidän saapuvan kisapaikalle vasta tasan siihen kellonlyömään, kun minien pitäisi jo talsia rataantutustumisessa! Hetken aikaa raavin päätäni, että millähän minä tällä luistinrataliukkaalla tiellä nyt lähden kisaamaan kellon kanssa, joka on tunnin edellä..? Kerrankin ratkaisu oli helppo; käännä se etumatkaa ottanut kello tunti taaksepäin eli TALVIAIKAAN, ääliö!

Eli kisapaikalle saavuttiin eksymisvaramme kera hyvissä ajoin ja kolme starttia odotteli ykkösluokkalaisia järjestyksessä 3 x mini ja medi ja päivän päätti 3 x maxi.

Tom aloitti mun kisapäivän keksimällä ekalla radalla renkaan ohi menemisen jalon taidon sekä viimeisen keppivälin pujottelemattomuuden hienouden. Tätä jälkimmäistä idiotismia en huomannut ja onnellisen tietämättömänä jatkoin radan loppuun. Siispä tulos hyl.

Toiselle radalle mentäessä päätin, että nyt ainakin sitten rengas suoritetaan kunnolla, samperi! Muuten rata sujuikin ihan hauskasti, paitsi keppien aloitus oli jäätävän katastrofaalisen ongelmallinen fiasko, muttei kuitenkaan aivan kiellon arvoinen (joskin hyvin lähellä) ja rengas suoritettiin moitteetta. Sieltä siis tupsahti sellainen nolla, mitä yleensä kutsun tuuriksi. Tämä tuurinolla nyt vain sitten saattoi meidät voiton ohella kakkosiin eli Tompan kisapäivä päättyi tähän.

Iltapäivällä jatkoin kisaamistani vielä Flintin kanssa kolmen radan verran.

Ekalla radalla poika pysyi vallan hyvin hansikkaassa, ohjautui mukavasti ja kaikki oli jees, paitsi A:n alastulolla tuli joku teinarivamoilukohtaus ja se otti alastulovirheen! Hmph! Eli tulos 5, mutta siitäkin huolimatta olin tyytyväinen, että se kuunteli kuumumisen sijaan. ;)

Tokalla radalla lyötiin vähän lekkeriksi koko homma, ensin muurin palikat alas, kun avasin ääneni jokseenkin radikaalilla hetkellä (idiot), sen jälkeen heti keppien alotusvirhe, kun ajauduin liian likelle (idiot II) ja loppumetreillä myöhästyin vielä valssissani, joka toi todella huonon lähestymisen puomille ja itseaiheutetun ylösmenokontaktivirheen (idiot III).

Viimeisellä radalla pidettiin taas pakka kasassa kaikin puolin mukavasti ja virheittä päästiin ihan loppumetreille, kunnes F valitsi keinusta ja kepeistä mieluummin keinun, kun kepit olisi pitänyt valita, joskin sekin johtui mun äälilömäisestä ohjaamattomuudestani (tarviiko kirjottaa se i:llä alkava sana?). Niin lähellä, mutta niin kaukana. Sehän tarkoittaa siis vaan lisätreeniä sekä itselleni että myös nuorehkoille koirilleni ja tukka putkella kohti uusia kisoja! :)

Turistoimaan mukaan pääsi Kone ja Rheda. Kummatkin olivat varsin asiallisia ja reippaita turisteja!

Myös oma kasvattini Touho (Päättymätön Oivallus) aloitti kisauransa samaisissa kisoissa parilla hyllyllä ja yhdellä kybällä. Varsin mukavaa menoa parivaljakolta! Tuosta on hyvä lähteä jatkamaan!

Lauantaina (7.1) käväisi Pinjan pentu Nakkilasta luonamme Punkalaitumella treenaamassa. :) Samainen kaunistus kävi myös perjantaina Porin kisapaikalla meitä moikkaamassa - pitihän se Ansalle näyttää sen tulevaisuuden eläkeläislaji ;))

Iltapäivästä palasin Eriksen pakkaseen ja pian seuraani liittyi vanhan kunnon Lehmäjengin kaksi muuta jäsentä (Kannuksen aikaisia hullutuksiamme) ;) ja siinä sitten vietettiin mässäillen lauantai-iltaa.

Sain myös iloisen uutisen, että Flintistä on tullut juuri tuore isukki! Seitsemän pojan ja yhden tytön ylpeä isä hän on nyt! :) Linkki pentuvälityksen ilmoitukseen, yllättävästi uroksia vapaana, jos kiinnostaa ;).

(PS. Kisavideoita tulee varmaan galleriaan taas jossain vaiheessa, jos Juutuuppi vaan mitenkään voisi olla yhteistyökykyinen..! Tosin rajansa kai silläkin, minkälaista p*skaa se suostuu julkaiseen :p)